ABOUT ME


Tervehdys Sinulle!

Sisustaminen on rakas harrastukseni. Yhdistän vanhaa ja uutta, käyn kirpputoreilla ja nuuskin osto- ja myyntiliikkeet. Elämäni makupaloja ovat myös matkailu, leipominen, touhuaminen puutarhassa ja ruuanlaitto. Lisäksi harrastan ompelemista, tuunaamista ja kaikenlaista askartelua. Välillä tartun pensseliin ja välillä haravaan. Saatan tehdä paperikorista lampunvarjostimen, mutta samalla pidän myös design-esineistä, lasitaiteesta ja vanhoista hopeaesineistä.

Kaksikerroksisessa puutalossa riittää puuhasteltavaa, ja puutarha on kuin toinen kotini. Aamu ei käynnisty ilman höyryävää kupillista teetä, hunajalla maustettuna. Asun Länsi-Suomessa ja meren läheisyydessä. Ulapan katselu tuo kaukokaipuun muille maille  :) Päätyöni on viestintäalalla eri medioiden parissa.

Kiitos sinulle, että käyt kurkkaamassa blogiani   

 Lämpimin terveisin

Marianne / Hopealusikka Puussa

Ihanien ihmisten lisäksi rakastan merta ja hiekkaa. Minut löytää parhaiten piknikiltä :)


Kesällä pidän mahdollisimman vähän sukkia, ja kuljen sandaaleissa. Varpaiden pitää tuntea raikas kesätuuli.


Romantikko minussa on syntynyt Pariisissa tai Ranskassa, tai molemmissa :)


Talvessakin on tunnelmaa. Takkatuli ja kynttilät saavat arjen hehkumaan :) 




Rakkaus teehen on ikuista :)


Suosikkituoksu Gucci


Elämään kuuluvat kauneus ja estetiikka


Arjessa pitää olla iloa, huumoria ja hulluttelua


Pieni juhla piristää aina


Herkkusuu


Korkkarit on kivat, mutta useammin laitan jalkaan silti villasukat :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...