lauantai 14. tammikuuta 2017

Pitkästä aikaa

Niinhän siinä sitten kävi, että blogi jäi vähän pitemmälle tauolle. Bloggaaminen on rytmittänyt elämää useamman vuoden ajan, joten olihan se aluksi vähän hankalaakin olla näkemättä ympäristöä muutenkin kuin kuvauskohteena. Oikeastaan pieni irtiotto on tehnyt hyvääkin. Kamera on ollut myös talviunilla, mutta jotain pientä on tullut räpsittyä matkan varrella. Toisaalta tauon aikana on ehtinyt kehittyä vähän muitakin juttuja, joiden on kohta aika tulla myös näkyväksi. 

Toivottavasti sinulla on siellä kaikki hyvin. Kaamos ei ole ollut meikäläiselle mitään herkkua, mutta onneksi ollaan taas menossa kevättä kohti. Samalla pieni tiedotus. Täällä on ollut iso porukka ihania lukijoita. Blogini poistuu jonkin ajan kuluttua bloggerista, mutta jos jatkossa haluat seurata puuhailujani, niin hyviä uutisia teille. Instaan laittelen living & lifestyle -tyylisiä juttuja jatkossakin, joten olet lämpimästi tervetullut sinne!

 @mari_anne_n

Kaikkea hyvää alkaneelle uudelle vuodelle. Kuulemisiin, ihanuudet!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...