torstai 12. marraskuuta 2015

Havuja nippuun vai lahjat palmun alle?

  Joka vuosi tähän aikaan alkaa asetelmien tekeminen kutkuttamaan. Joulun lehdetkin pursuavat ihanuuksia sisälle ja ulos. Vähän aikaa sitten vielä ihastelin marraskuun orvokkeja, mutta jotain muutakin pitäisi saada pihaa piristämään. Yksi asia tässä mietityttää. Olen käyttänyt koko syksyn siihen, että olen putsannut nurkkia kepeän ilmavaan suuntaan. Ei enää rönsyilevää runsautta ja purnukoita. Tosin kyllä niitä kiviin maalattuja leppäkerttuja vielä kurkistelee purkkien juurelta.

Marraskuun ankea pihapiiri saa intoilemaan. Vanhasta muistista kuitenkin tiedän, että joulupukin perävalojen näkyessä haluan raivata kevättä tupaan. Nyt tekisi mieli hankkia huonekuusi ja havupuita, tunnelmavaloja, pallovaloja, led-valoja, tähtiä ikkunaan.  Muutaman viikon päästä jo huojuva palmu nurkassa houkuttelee enemmän. Plääh. Mihin siis pihistää tai panostaa? Tein Plantagenissa inspis-kierroksen, jos vaikka joku kukka puhuisi aivan erityiseen sävyyn tänä vuonna. Eikä puhetta kuulunut. Joka tapauksessa tässä muutama oman pihan asetelmia kuluneelta ja myös edelliseltä syksyltä.







Taidanpa jäädä selailemaan uutta Avotakkaa, jos vaikka sieltä löytyisi jotain kivaa. :)
Monena vuonna olen haksahtanut sypressiin, mutta jostain syystä ne eivät menesty kovin kauan meikäläisen hyppysissä. 


Tällaisia tuumailuja tällä kertaa. Ehkä aika ei ole vielä kypsä. Kyllä pieni lumikerros maassa saa sitten tekemään joulua. 
Tsippadii. Sekopäinen viikko alkaa olla lopuillaan, joten viikonloppu alkaa suklaakaupan kautta. 
Sitten tassunjälkiä tekemään raittiiseen ilmaan. Kuulemisiin!

20 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja hienoja asetelmia. Meille tuli ensilumi tänään. Ihanasti valo lisääntyi heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensilumi on aivan parasta. Se fiilis, mikä tulee, kun hiutaleet leijailevat maahan. Lyhdytkin valaisevat ihan eri tavalla. Meille ei vielä säätiedotus lunta lupaillut, mutta odotellaan :)

      Poista
  2. Kauniita asetelmia :) Ei sypressi minullakaan menestynyt.Meillekkin joulu tulee aikaisin, mutta lähtee myös aika nopeaa, vaikka rakastan joulua :) Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupassa vihreät sypressit näyttävät niin kauniilta, mutta kohta jo kotona kuivuvat kastelusta huolimatta. Menestyvät niin lyhyen aikaa, että tuntuu rahan haaskaukselta. Toisaalta havutkin tiputtavat neulaset aika nopeasti. Ei taida kestävää ratkaisua löytyäkään :) Siksi olen vilkuillut näitä huonekuusia ja muita lajikkeita...

      Poista
  3. Kauniita kuvia. Tämä marraskuun pimeys on vaikea aika ajatella mitään kaunista. Itselläni on kodinlaittoinspiraatio aivan kateissa. Syötävää sen sijaan valmistuu, ja kaikenlaista makeaa tekee mieli. Suklaakaupan kautta siis ;). Olisipa hienoa, jos joulukuu alkaisi valkeana. Kaikenlaiset tunnelmavalotkin pääsisivät oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan sitä aikaa, kun arki pyörii ruuan ympärillä. Pimeys saa kokoontumaan patojen ääreen. Tuntuu myös, että kaipaan tuhdimpaa ruokaa. Ehkä on hyväkin mennä välillä säästöliekillä ja keskittyä siihen, mikä tuntuu kivalta. Marraskuun jälkeen on taas kiva mennä kevättä kohti, ja on han se talvipäivän seisaus jo ensi kuussa :)

      Poista
  4. Ihania lakkoja ainakin lehteä lukiessa nautiskelet!
    Sypressi ei tahdo jaksaa kuivaa huone-ilmaa.
    Sitä pitäisi olla jatkuvasti sumuttelemassa, että viihtyisi!
    Ehkä pieni suomalainen metsäkuusi pestyillä juurilla lasipurkissa menisi joulun yli...siis ehkä!

    Onneksi joulun inspiraation kerääminen ja haaveilu ovat se suurin osa koko juttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa. Se johtuu huoneilmasta. Kiitos tiedosta. Suihkuttelu on tosiaan jäänyt vähemmälle. Talojen lämmitys tähän aikaan vuodesta ei taida olla oikein hyväksi kaikille kasveille. Huoneilma kuivattaa, eikä lämpötila ole aina tasainen. Lakkasato ei ollut tänä vuonna mitenkään kovin iso, mutta vanhempien pakkasesta niitä tuntuu silti löytyvän :)

      Poista
  5. Ihania astelmia kaikki! Kallunat ovat aina yhtä kauniita, niihin ei kyllästy koskaan. Mulla on ollut
    myös hankaluuksia saada sypressit pysymään hengissä, taitavat olla melko
    haastavia kasveja. Suosittelen ostamaan huonekuusen. Omani on säilynyt hengissä jo pari vuotta,
    vaikka kasteluvälit venahtavatkin välillä luvattoman pitkiksi.

    Mukavaa viikonvaihdetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekuusi taitaa tulla rytinällä meidän markkinoille. Ihan hyviä tarjouksiakin on ollut. Ehkäpä se ei tunnu myöskään liian jouluiselta myöhemminkään, jos saisi menestymään. Kivaa viikonloppua!

      Poista
  6. Tänä vuonna ovat syysistutukset jääneet täällä vähiin, liki olemattomiin, mutta jouluruusun haluan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi on ollut niin kummallinen säiden puolesta, että koskaan ei tiedä mikä vuodenaika on meneillään. Joulukukkien suosio menee meillä jotenkin vuosittain. Nuorempana en millään halunnut joulutähteä. Piti olla amaryllis. Myös tulppaanit ovat kivoja ruukussa. Jouluruusu on varmasti aivan ihana vaihtoehto!

      Poista
  7. Eipä ole tullut täällä tehtyä istutuksia. Yhden ainoan tein. Pari sinttiä olen hankkinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä iskee inspis, välillä ei sitten millään. Onneksi välillä voi antaa luovuuden levätä. Kyllä se sieltä sitten heräilee, kun on sopiva hetki :)

      Poista
  8. Callunat on päässy kauniisiin asetelmiin.Näyttävät vielä hienommiltaTuollainen pehmoinen peti itelleki olis ihana -Ritva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupoissa on ollut aika paljon värivaihtoehtoja. Valkoinen on aika kiva, ja ylläri oli myös sininen ja vihreä. Päädyin kuitenkin perinteiseen. Joinakin vuosina valkoinen on mennyt aika nopeasti ruskehtavaksi ulkona.

      Poista
  9. Ihania kuvia ❤️ Syksyistä fiilistä pullollaan ja tunnelmaa ❤️ Hyvää viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokakuussa oli oikeastaan aurinkoinen syksy kauneimmillaan. Nyt onkin sitten ollut tätä perinteistä. Saa nähdä, koska tulee pulkka- ja suksikelit. Ei auta muu kuin sinnitellä. Leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  10. Nuo asetelma ovat niiiin kauniita! Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti saisi kukkiin menemään isommankin summan. Mutta mikäpäs harrastaminen ilmaista oikeastaan on. Kyllä jotain piristystä pitää olla kaamoksen aikaan :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...