torstai 2. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen helmet, popparit ja tiput

 Seitsemän päivää hurahti reissulla, joten ei tässä mitään taikatemppuja ehdi pääsiäistä varten tekemään. Hyvä niin. Tuleepahan pysyttyä kohtuudessa. Mämmin syöjiä ei löydy, pashaa on jäänyt kaappiin aikaisemminkin homehtumaan, joten pysytellään sitten mukavuusalueella. Silitin liinat ja otin liemikulhon kaapista käyttöön. Helmililjat olivat tarjouksessa, ja meriheinää löytyi kaapista.


Salaisuuksia paketissa...


Tulikohan tehtyä heräteostos, vaikka muka niin tarkkaan nykyisin mietin hankintoja. Zarassa oli kevään väreissä farkkuja, ja jotenkin niiden erilainen sävy houkutteli. Kuvassa väri ei ole ihan kohdillaan, mutta sävy on hiukan vihertävään taipuva. Pesty army-sävy. Että pitikö sitä sitten ostaa valmiiksi likaisen sävyiset housut... Nooh. Vaihtelu virkistää.


Niksi-Pirkassa oli vinkki, että tuuhean pääsiäisruohon saa paukkumaissin jyvistä. Ei taida ehtiä ihan tähän hätään, mutta aion kyllä kokeilla. Ties vaikka saisi maissin kasvamaan takapihalla :)



Takapihan siivekkäät ovat vähän hämillään takatalvesta. Laitoin muutaman tipusen oksille keikkumaan. Muuttolintuja á la Ikea.


Ihan kiva laskeutua pääsiäisen viettoon. Ajankohta olisi toisaalta hyvä aika matkailuunkin, mutta reissuviikon jälkeen ei menojalkaa vipata. Pino kirjoja odottaa lukijaa, ulkoilua, vähän vieraita ja loikoilua ja tekemistä sään/ fiiliksen mukaan.

Ruokakaupassa oli sellaiset ruuhkat, että teki mieli kääntyä ovelta takaisin. Ihmettelen joka kerta samaa asiaa. Tavaratalossa on jättimäisen leveät käytävät, mutta aina ennen juhlapyhiä ne täytetään kaikenlaisilla tarjouslavoilla. Eihän siinä kytävällä sitten mahdu kärrjen kanssa liikkumaan. Olisikohan nyt jo nettiruokakaupan aika...

Tsippadii. Lokoisaa ja leppoisaa pääsiäisen aikaa sinulle. Tulisipa vähän auringon pilkahduksia sekaan, ettei pelkästään perinteistä räntää. Kuulemisiin!
 

33 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa pääsiäistä sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Huhtikuu jo vauhdilla menossa kesää kohti. Muutama vapaapäivä sopii tähän väliin oikein hyvin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos samoin myös sinulle. Puutarhassa jo muutama varsi pukkaa lumen läpi valoa kohti. Toivottavasti pääsee vähän kapsuttelemaan viikonlopun aikana penkkejä :)

      Poista
  3. Niin kauniit helmililjat liemikulhossa!
    Ja tipusia oksilla!
    Kevään hurmaa ja onnellista pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä herää aivan uuteen eloon näin keväällä. Lempeitä tuulia myös sinulle :)

      Poista
  4. Saako oikeasti popparista ruohoa?? Pakko testata.
    Mitähän ihanaa tuossa VS pussissa onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin lukea sen jutun aprillipäivänä niksipalstalta, mutta pakkohan sitä on testata, kun oikein oli kuvakin mukana :) Mikä ettei. Maissia kasvattamaan!

      Poista
    2. Niin. Ja pussissa on ripaus pitsiä pääsiäispupulle ;)

      Poista
  5. Ihana idea tuo liemikulhossa helmililjat! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulhot ovat liian usein vain kaapissa tilaa viemässä. Täytyy aina välillä keksiä niille jotain käyttöäkin :)

      Poista
  6. Kivoja pääsiäistunnelmakuvia ja hyvää pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisaa pääsiäisen aikaa myös sinulle! Tänä vuonna on tiedossa kevyempi versio, ja saattaapa sitä lampaan sijaan joutua hakemaan pizzaa jonakin päivänä...

      Poista
  7. Mukavaa pääsiäistä. On ainakin monta päivää aikaa ladata akkuja. Minäkin tuskastuin ruokakaupparuuhkissa. Piti käydä kolme kertaa, että sain kaikki hankittua. Huh! :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Yksi kerta ei riittänyt, ja parsaa etsin kissojen ja koirien kanssa. Varmaan jotain puuttuu vieläkin, mutta lauantaina saa täydennystä :) Mukavaa pääsiäistä!

      Poista
  8. Pääsiäisiloa sinulle! Täytyy kyllä kokeilla noita popparinjyviä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylätyin itsekin, että voiko poppareita kylvää. Odottelen runsasta satoa pääsiäisen jälkeen :)

      Poista
  9. Kylläpä sen pääsiäisen saa vietettyä vähemmälläkin laittamisella ja silti tunnelma löytyy :)
    Leppoisaa pääsiäistä sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta. Tarkoitus olisi vähän ladata akkuja eikä niinkaan raataa keittiössä :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos samoin myös sinulle! Tänään jo aurinko pilkahti pilvien välistä. Saattaapa tie viedä kokkoa katsomaan illan hämärässä...

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Nautiskellaan keväisestä tunnelmasta ja ehkä vähän herkuistakin :)

      Poista
  12. Kiva tuo liemikulhoon tehty asetelma! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuota astiasarjaa kokonainen kalusto. Siihen kuuluu myös eri kokoisia liemikulhoja. Välillä olen kattanut niillä pitemmän kaavan mukaan, mutta aika usein käytän niitä jotenkin muuten sisustamiseen :)

      Poista
  13. Yllätys nuo popcornit etä itää ruohoksi asti.Kiva väri vaihteeksi tuo harmaa väri.Söpöjä pääsiäisjuttuja.Hyvää Pääsiäista-Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään farkuista, mutta usein kesällä tumma väri on liian kuuma. Kyllä nämä varmaan arkikäytössä toimii...

      Poista
  14. Ihana kukka-asetelma! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pääsiäistä myös sinne! Puutarha taitaa kutsua, jos vain säät sallivat :)

      Poista
  15. Rempseitä pieniä pääsiäistunnelmia sielläkin. Mukavia pyhiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pienillä asioilla sen tunnelman kuitenkin saa tehtyä, eikä sitten ole niin paljon siivottavaa jälkikäteen :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...