perjantai 27. helmikuuta 2015

Korkkarit, tunika ja oman elämän Carrie

Oloasu saa lentää nurkkaan, tuore kimppu maljakkoon, pieni poseeraus peilin edessä. Illaksi ulos syömään, vähän pitemmän kaavan mukaan. Meidän huushollissa on Sinkkuelämää-sarjan kiemurat nähty moneen kertaan. Carrie, Samantha, Charlotte vai Miranda? Ole vain oma itsesi. Ehkä luonteessani on pala heistä jokaisesta...tilanteen ja fiiliksen mukaan.

Joko uskaltaa tarttua sifonkiin? Tällainen vilukissa tarvitsee hyvän syyn nousta viltin alta ko(r)kkareille. Työn kautta kissanristiäisiä tulee muutenkin, joten omat pirskeet pitää mieluusti matalalla profiililla. Toisaalta. Onhan se mukava, kun tytsykällä on joskus muutakin päällä kuin verkkarit. Tai mitäs tässä itseään tytöttelemään. Nainen isolla ännällä :)


Nojaa. Välillä tekee mieli fiilata omaa lookiaan. Peitä ja paljasta, mutta mitä?  Laittaisinko paidan pursuamaan huolettomasti vyötäröltä tai näennäisen siveästi rusetin?  Näkyykö joulumakkara, joka kohta muuttuu juhannusmakkaraksi. Miksi toisilla on taito laittaa päälle täydellisesti harkittu asu, joka kuitenkin näyttää kuin olisi kiireessä vetäisty ensimmäinen pusero kaapista?

Meidän nurkilla on ylipukeutumisen vaara ihan todellinen. Mitäpä sitä muiden katseista tarvitsee välittää, mutta silti. Ei tarvitse kummonen mekko olla päällä, kun aidanseipäät  kuiskuttavat. Pitäisikö valita kultainen keskitie, sulautua tapettiin vai olla oman elämänsä kuningatar, unohtaa puurolautaset ja pöydällä tuoksahtava hapan maito.

Kotimatkalla kiepsahdin Espritin kautta. Ei jäänyt epäselväksi, että tunika on tulossa rytinällä. Toiset olivat läpikuultavan ohutta kangasta ja toiset kuviollista retro- ja hippihengessä. Tunika on siitä armollinen vaatekappale, että ruokapöydässä jälkiruuan paikkeilla voi huoletta ottaa housujen ylänapin auki ilman suurempaa hämminkiä. 


Minkälainen paita sitten on aikuisen naisen sydänystävä? Ennen tykkäsin enemmän blingbling-menosta, mutta nykyisin haluan yhä selkeämpää ja yksinkertaisempaa. Aah. Paita, joka ei kiristä, purista tai ole nihkeä. Parhaimmillaan se on kuin toinen iho, joka liikkuu mukana ilman turhaa murehtimista. 
Tykkään olla reteesti ja rennosti. Tässä muutama suosikkini.


Ikähän on vain numero. Nuorekkuudessa haluaisin kuitenkin välttää 20/120 -ilmiötä. You know. Takaa 20 v ja edestä 120. Että olis silleen nuorekas mutta kuitenkin oman ikäisellä tavalla. 


On se muuten kumma, kuinka ei muista Espritin sisustusvalikoimaa. Nytkin livahdin sinne paitojen kautta katsomaan. Trendeissä menossa Tukholma, Cape town, Mallorca ja Buenos Aires.  
Vielä sekin aika koittaa, jolloin meilläkin saa pukata oven auki terassille. Nyt sieltä tulee räntää ja vettä vaakatasossa. Eihän se voi olla normaalia, että puolet vuodesta odottaa kesää. Vai onko? Asiantuntijoiden mukaan pitäisi nauttia jokaisesta hetkestä, olla läsnä, nyt tässä. Varmaan ne lausunnot on annettu Kanarialla.


Nyt viikonlopun kimppuun. Monella on lomailu jo loppusuoralla. Täällä on arkinen aherrus jatkunut entiseen malliin, joten eiköhän tässä olla viikonlopun irtiotto ansaittu. Sipaisu luomiväriä, huulipunaa ja taustalle soimaan poppia. Cin cin!

16 kommenttia:

  1. Ihanat nuo vihreä ja sininen paita. Minäkin olen oppinut vähän kammoksumaan "ylipukeutumista". Paikallisiin kokkareisiin voi harvemmin laittautua ihan niin kuin haluaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravintolakulttuuri on kyllä muuttunut tosi paljon pukeutumien suhteen. Matalan kynnyksen paikkoja on paljon, mutta välillä olisi kiva mennä muutenkin kuin farkuissa ja t-paidassa :)

      Poista
  2. Oin mitä ihania tunikoita! Upeita valuvia materiaaleja,
    tuo vihreä on suosikkini.

    Kivaa iltaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä ja sininen ovat myös omia ykkös-suosikkeja :) Kivaa viikonloppua myös sinne!

      Poista
  3. I love Sinkkuelämää. Sitä voi katsoa aina ja uudestaan.
    Tän kevään Esprit tarjoaa kaikkea ihanaa, nimimerkillä viimeviikonloppuna siellä köyhtynyt ja vielä yksi takki jäi mielenpäälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinkkuelämää tulee uusintana ties monettako kierrosta jälleen, mutta jotain hauskaa siinä sarjassa on! Keväisiä takkeja olikin Espritillä monenvärisiä. Yleensä tykkään hillityistä väreitä, mutta yksi punainen näytti todella kivalta. Johtuukohan tästä harmaasta säästä :)

      Poista
  4. Toivottavasti oli kiva ilta. Toi onkin haaste aikuiselle naiselle, joka halaa pukeutua tyylikkäästi, muttei ylipukeutua tai olla juuri liian nuorekas, jotta ampuu yli. Meillä on kotona hyvät kriitikot, jotka ei päästä meikäläistä liian helpolla. Tosin ne kyllä aina lohduttaa, että kyllä sä voit vielä tuollaisen hamosen laittaa, kun miekäläinen epäilee:) Varsinkin jos se on mun suosikkivaate:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorten suusta kuulee kyllä totuuden. Se on ihan hyvä mittari! Toisaalta Aira Samulin on keikkunut minihameessa hyvällä pokalla ja tyylikkäästi aina :)

      Poista
  5. Kuulostaa hyviltä nuo sun iltasuunnitelmat. Meikäläisellä illat tahtovat sujua löysä yöpaita päällä sohvalla. Tuossa mun elämäntyylissä on se vaara, että kotona on aina mukavaa ja löysää päällä. Sitten kun pitäisi laittaa jotain vähemmän mukavaa ylle, voin usein kokea yllätyksen kutistuneina vaatteina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mukavuus vie voiton vaatetuksessa. Toisaalta tällainen vetoinen puutalo talvella vähän määrittää pukeutumista...

      Poista
  6. Just näin, oman elämämme Carrieitä olemme kaikki. Ihan huippumukavaa iltaa sinulle Marianne

    VastaaPoista
  7. Pitää uskaltaa olla oman elämänsä kuningatar ja olla välittämättä muiden mielipiteistä. Itse tykkään joskus ulos lähdettäessä laittaa iltapuvun päälle. Kotona kuitenkaan ei saa vaatteet kiristää. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä asenne. Kannatetaan! Tänään katsoin juuri elokuvan Grace Kellystä. Siinä oli tyylikäs lady. Aivan hyvin voi olla oman elämänsä kuningatar. Kaikissa meissä asuu pieni prinsessa.....

      Poista
  8. Ihania ajatuksia pukeutumisesta!
    Itselläni on paha tapa ylipukeutua usein tilanteisiin!
    Toivottavasti huomasit pienen iloisen haasteen blogissani sinulle muutama päivä sitten...vai onko siitä jo viikko! Apua! Aika rientää ja netti oli poikki viisi päivää!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos sinulle kivasta huomionosoituksesta!! Lämmin tuulahdus toi ihanan viestin tänne epämääräisen talven keskelle.

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...