maanantai 15. joulukuuta 2014

Mokkaa, tapaksia ja arvonnan voittaja

Ja piiiiiitkästä aikaa vähän asukuvan tynkää kehiin. Syksyn aikana olen käyttänyt hameita aivan liian harvoin. Tässä on ollut jo keväinen fiilis mielessä, joten kävin unelmoimassa Guccin tuulahduksia. Siellähän olikin 2015 mallistossa mokkaa tulollaan. Enpä sitten vienytkään tätä hametta kirpparille. 

Olen vähän vierastanut mokkaa sen puhdistamisen vuoksi. Jokunen kenkäpari on mennyt pilalle lätäköissä, vaikka olen suihkutellut kaikenlaisia aineita pintaan. Syöminen on aina arpapeliä. Kumminkin jostain tulee rasvaläikkä. Mitenkäs sitä sitten puhdistellaan...Kuvan hameen olen hankkinut vuosia sitten jostain alennusmyynnistä. Nyt on taas aika ottaa se käyttöön.

Viikonlopun alkaessa jätimme siivoukset ja tiskit odottamaan parempia aikoja. Lähteminen oli tällä kertaa arpomista korujen kanssa. Laitanko mä tämän vai olisiko toinen sittenkin parempi...


  Alkupalat nautittiin tapaksien merkeissä Pinchossa. Yritimme repiä ripaa jo edellisellä viikolla, mutta heillä on vain muutama pidennetty aukiolo iltaisin. Nyt tärppäsi pikkusuolaisen merkeissä. Tällä kertaa tein sen virheen, että aloitin setin tulisimmasta. Olisi kannattanut aloittaa miedommasta eli katkaravuista. Nyt ensimmäisen satsin kastikkeessa oli voimakas chili, ja sen jälkeen kaikki muu olikin kuin linnunmaitoa. Jälkkäriksi tuttu suosikki, churrot jätskillä. Tänä viikonloppuna jäi muutenkin oma kokkailu vähemmälle. Lauantaina vierähti vielä tovi pizzan parissa.


Tämä kuva on Guccin 2015 mallistosta. Oma hame on ollut jo muutaman kerran western-henkisissä naamiaisissa :)

Kuva: Gucci

Hämyisestä kaupungista teki mieli kuitenkin etsiytyä mukavampiin oloihin jatkamaan. Vähän kuohuvaa ja musiikkia. 


Sunnuntai oli ilahduttavan valoisa pitkästä aikaa. Harmaa peite oli hetken pois, ja aurinko pääsi tupaan leikkimään. Tänä viikonloppuna meidän sisarusten pikkuväki meni mummulaan leipomaan. Lasten kasvaessa taidot karttuvat, ja tällä kertaa oli tehty pullaa, torttuja, pipareita ja tryffeleitä. 
Viikonlopun parhaita hetkiä ovat rauhalliset tee-hetket :)


Sitten arvontaan. Lämpimät kiitokset kaikille Vernada-korun arvontaan osallistuneille. Super-kiitokset myös kaikille, jotka jaoitte arvontalinkin. Rannekorun voittaja on Nanni. Paljon onnea sinulle! Laitatko yhteystiedot osoitteeseen hopealusikkapuussa@netikka.fi

Vähiin käy ennen kuin loppuu, nimittäin tämä vuosi. Ensi vuoden puolella on tulossa jälleen kivoja arvontoja, ja seuraava palkintokin on jo tiedossa!


Kolmannen adventin kunniaksi kävimme laulamassa Kauneimpia joululauluja. Perinteisten joukkoon mahtui muutama uusikin tulokas. Tykkäsin kovasti Taivas sylissäni -melodiasta, joka on Carola Häggkvistin kynästä lähtöisin. Siitä on moni artisti tehnyt omia versioitaan.


Hento lumipeite tuli kyläilemään, mutta nyt jo sade vei sen mennessään. 


Tulihan sitä loppuviikosta katsastettua myös Ruotsin prinsessojen juhlatyylit. Linnan juhlien jälkeen odottelen aina Nobel-juhlallisuuksien televisiointia Tukholmasta. Pukujen lisäksi ihastelen aina tarjoilijoiden koreografiaa spektaakkelissa. Niin. Ja sunnuntain iloksi tuli vielä Cheekin konsertti :)

Nyt arkisen aherruksen pariin. Vettä sataa ja sitärataa. Eiköhän sinne sekaan mahdu kuitenkin muutama pieni juhlakin. Leppoisaa viikkoa sinulle toivottaen!

18 kommenttia:

  1. Oih miten mielettömän ihana piristys tähän pimeään syksyyn. Valtavasti kiitos, et usko miten ihanalta tuntuu saada jotain noin ihanaa. Tuon sarjan koruja olen aikaisemmin jo ihastellut. Tulee kyllä tämä palkinto tosi tarpeeseen ja ilahdutti päivääni ihan mielettömästi. KIITOS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän sattui mukavasti. Sain myös itse kuulla tänään arvontavoitosta, ja kyllä lämmitti mieltä näin maanantain harmaassa säässä.

      Poista
    2. IHanaa joskus voittaa jotain, kivaa että itsekin olit onnekas. Itse kyllä kaipaan jo todellakin lunta, pakkasta ja vähemmän Venäjä uutisia :(

      Poista
    3. On alkanut täälläkin tuntua siltä, että pieni uutispaasto tekisi hyvää.

      Poista
  2. Onnea voittajalle! Hyvältä näyttää tapakset. Ihan tuli vesi kielelle :) Mistä tuo ujo hiiri on peräisin? Siis aivan suloinen. Se olisi kiva juustotarjottimen reunalle. Oma juustohiireni rikkoontui, enkä ole löytyänyt sopivaa mistään. terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiri kuuluu sarjaan nimeltä Annekabouke. Sarjaan kuuluu monenlaisia pikkutonttuja, mökkejä ja hahmoja. Muutamia vuosia sitten ostin sen paikallisesta myymälästä, joka sittemmin lopetti. Uskoisin, että netin kautta löytyy :)

      Poista
    2. kiitos Marianne. Toi hiirulainen on jotenkin niin hauska :)

      Poista
    3. Hiirulainen on monessa mukana. Se on jotenkin niin hassua, kun sillä on kädet silmien päällä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Viikonloppuna tuli herkuteltua sen verran, että täytyy palata ruotuun ennen joulua. Ehkä se on tämä sää, joka antaa hyvän syyn kääriytyä patojen ääreen :)

      Poista
  4. Onnea arvonnan voittajalle!
    Itsekin vierastan mokkaa, mutta vitsit kun se näyttääkin kauniilta sun päällä :)
    Ihania herkkuja myös jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokka on siitä kätevä materiaali, että se pysyy matkalaukussakin aika hyvänä ilman silittämistä. Joskus kaapissa oli myös mokkatakki, mutta se on luultavasti mennyt jo kiertoon :)

      Poista
  5. Onnea voittajalle. Upeita kuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaminen tähän aikaan vuodesta ei ole aina herkkua, mutta näillä mennään. Kohta se kevään valo tupsahtaa vieraaksi :)

      Poista
  6. Onpa kiva mokkahame. Tyylikkään rento asu sopisi myös minun tyyliini, ottaisin heti vaatekaappiin :). Ihana viikonlopun ohjelma. Ulkona syöminen on juhlaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosien myötä yhä enemmän kaappiin valikoituu vaatteita, joiden kanssa on helppo olla :)

      Poista
  7. Kaunis asu sinulla! Ja miten herkullisia kuvia :)

    VastaaPoista
  8. Oi, mitä herkkuja. Mä koetan kuroa senttejä mun vyötäröltä, mutta onneksi vielä kuvien katsominen ei lihota :D Todella kaunis asu, ihana hame!

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...