perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulukuun vitriini

Kurkataanpa joulukuun vitriiniin. Syksy on ollut niin vähäluminen, että halusin varmistaa ainakin vitriiniin valkoisen joulun. Toisaalta ulkonakin näyttää nyt melko lupaavalta. Teema on melko vähäeleinen ja vaalea. Tänä jouluna kodissamme on vain ripauksittain punaista valkoisen seassa. 


Kuuset olen valmistanut vohvelitötteröistä. Reunat vaativat vähän tasoitusta, että se pysyy pystyssä. Pinnalle levitin kovaksi vatkatun valkuaisvaahdon, jossa on tomusokeria ja ripaus sitruunamehua. Koristeeksi sokerihelmiä. Tähdet ovat tämän vuoden löytöjä joulumessuilta. 


Kaksitoista vitriiniä on tullut tehtyä.  Vuoden alussa tuntui siltä, että tulikohan nyt luvattua liikoja. Entä, jos jokaiselle kuukaudelle ei löytyisikään ajatusta. Vitriini vei kuitenkin mennessään, ja jälkeenpäin katsoen se on kuvastanut aina sen hetken mielentilaa, toiveita tai haaveita.


Mukaan on tullut myös uusia lukijoita, joten tässä kiinnostuneille aikaisemmat vitriinit :)


Vitriinimatkaa on ollut kiva tehdä, ja yhteinen matka teidän kanssanne on tehnyt siitä aivan erityisen . Ehkä tässä viimeisimmässä on myös ripaus haikeutta. Yksi ajanjakso saapui päätökseen. Löytyisiköhän ensi vuodelle jokin uusi juttu, jota olisi kiva toteuttaa...

Joulua kohti sipsutellaan. Olin viikolla juhlassa, jossa sain tutustua äitiin, joka on viettänyt useamman joulun Namibiassa. Paikallisessa kielessä ei esiinny sanaa joulukoriste tai joululahja. Tärkeintä on yhdessäolo.

Ehkäpä meillä saadaan viikonloppuna haettua kuusi, ja vihdoin alkaa myös yhteinen vapaa.

"Iso juhla, pieni juhla tai juhlanen. Juhlamieli kutsun saa, pirtin ovi avataan, ilo tupaan tupsahtaa"

Mukavaa viikonloppua ja joulumieltä sydämeen siellä missä oletkin :)

28 kommenttia:

  1. Kaunis vitriini jälleen! Ihanan valkoinen ja herkkä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitteilla oli laittaa ensin myös pieniä tonttuja sekaan kurkistelemaan, mutta päädyin kuitenkin tähän valkoiseen :)

      Poista
  2. Aivan ihania kaikki sinun vitriinisi. Pidin kovasti tammi-, touko-, elo ja lokakuusta. Myös joulukuinen on aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla sinun suosikkisi! Tammikuussa taisi olla jo kova hinku kesään, kun sandaalit olivat vitriinissä :)

      Poista
  3. Niin herkän kaunis tunnelma vitriinissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tässä on ollut muutenkin vähän herkistynyt olo näin joulun alla :)

      Poista
  4. Vitriinien kulkua on ollut kiva seurata, olen tykännyt jokaisesta vitriinistä.
    Yhdessäolo tosiaan onkin joulussa se tärkein ja lapsille suotakoon se tärkeys sieltä lahjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun tunnelma on jotenkin mystinen. Joskus se tulee ihan itsestään, ja joskus sitä ei saa rakentamallakaan. Kyllä pieniä lahjojakin on kiva antaa ja myös saada :)

      Poista
  5. Herkkä vitriini. Ihanaa tunnelmallista joulua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmallista joulun aikaa myös sinulle!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Samalla tuli opittua uutta myös kuorruttamisesta. Valkuaisvaahto oli todella kätevä levittää. Olen aikaisemmin tehnyt vedestä ja tomusokerista massan, mutta se on jotenkin jäänyt liisteriksi tai liian löysäksi. Tätä voisin kokeilla myös piparkakkutalon tekemisessä.

      Poista
  7. Aivan mielettömän käunis siitä tuli <3

    Aiotko jatkaa ensi vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Täytyy varmaan pohdiskella asiaa välipäivinä, että riittäisikö paukkuja ensi vuodelle. Toisaalta ehkä mieleen saattaa putkahtaa jokin uusi teemallinen juttu. Katsotaan, mitä kinkunsyönti saa aikaan :)

      Poista
  8. Kaunis on joulukuun vitriinikin kuten aiemmatkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkähän olenkin kiintynyt matkan varrella tämän tekemiseen. Se oli yllätys itsellenikin :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos, ja oikein lämpöistä joulun tunnelmaa sinulle!

      Poista
  10. kaunista.Tuo helmikoristelu on nätti.-Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmet pääsivät sopivaan käyttöön. Ne ovat aika kovia, joten olen välttänyt niiden käyttöä kakussa, ettei menisi purukalusto...

      Poista
  11. Upea, herkkä ja silti niin kauniisti jouluinne <3
    Joulun tunnelmaa myös sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua miten nopeasti tämä joulukuu on mennyt. Vastahan tässä ensimmäinen luukku avattiin kalenterista. Sopivasti tuli luntakin :)

      Poista
  12. Ihana on tämäkin vitriini ja hauska idea nuo joulukuuset. Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonloppua myös sinulle jouluvalmistelujen parissa :)

      Poista
  13. Kaunis vitriini jälleen ja syötävän hieno kuusi! Mukavaa joulun odotusta, Marianne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Maanantaina on muuten jo talvipäivänseisaus, ja siitähän se kevät sitten alkaakin :)

      Poista
  14. Voi kuinka kiva idea ja toteutus. Kaunista pipertelyä. Lunta luvassa koko maahan, joten saadaan valkea joulu, eikä pelkästään vitriiniin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä muutama viikko sitten ei olisi millään uskonut valkoiseen jouluun. Nyt tosiaan taidetaan saada talvisia postikorttimaisemia vähän joka puolelle :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...