tiistai 18. marraskuuta 2014

Heikko ja vahva - pala elämästäni

Nyt on juuri sopiva hetki pysähtyä sellaisen aiheen äärelle, joka on yksi oman elämän eliksiireistä.
Jokin aika sitten sain Nainen talossa -blogista haasteen kertoa omasta mielimaisemasta tai sielunmaisemasta. Ensiksi asian käsittely tuntui helpolta, sitten vaikealta ja lopuksi lähes mahdottomalta. Kysyin itseltäni, että mikä tässä on nyt niin vaikeaa, koska tiesin kuitenkin vastauksen. Jos vain laittaisi postaukseen kuvan maisemasta, jonka parissa vietän eniten aikaa. 

Se ei olisi kuitenkaan riittänyt kuvastamaan sitä sisäistä sielunmaisemaa, joka aiheeseen liittyy. Ja sitten siihen vyöryivät koko elämän ajalta hetket, minuutit, tunnit, jotka olen jakanut maisemani kanssa. 
Sanat eivät riittäisi siitä kertomaan, eikä kamerani osannut ottaa kuvaa sielusta. 


Mielimaisemani ei ole yksittäinen paikka tai kohde. Se on veden kutsu, joka elää lähellä ja kaukana. Sen aallot pauhaavat voimallisena, se on järven peili tyynellä säällä ja kuohuva joki. 

Veden äärellä olen polskutellut lapsena uimassa, heittänyt onkea veteen saaliin toivossa, soutanut vanhalla puuveneellä ilta-auringossa, etsinyt simpukoita hiekasta.

Meren katseiden alla olen kokenut ylämäet ja alamäet, ilon, riemun, surun ja pettymykset. 


Ehkä korvani ovat herkityneet kuulemaan veden virtauksen.  Joen rannalla mietin, mihin tämä virtaa, ja päättyykö se mereen. Aava meri houkuttelee ajatusmatkalle maailman ääriin. Vesi on upottanut ja kannatellut. Olen sukeltanut ja antanut veden viedä.

Rannalla voi vain istua ja haaveilla, antaa ajatusten viedä, mennä lokeroihinsa ja sitten palata virkistyneenä asemiin. Laivamatka antaa merelle uuden näkökulman. Köyden irtoaminen laiturista kuljettaa hetkeksi omaan maailmaan. 

Muutama vuosi matkaveneilyä opetti lukemaan säätä, merta ja pilviä. Opin miltä tuntuu pelätä järjettömästi isossa aallokossa avomerellä, kun vastarantaa ei ole näkyvissä. Takaisin ei voi kääntyä, joten on mentävä eteenpäin. Miten upealta tuntuikaan nähdä pienen saaren ääriviiva keskellä ei mitään. Silloin oli jokin kiintopiste, jota kohti mennä. 


Meri riittää sellaisenaan. Se muuttuu itse ja muuttaa minua. Kotona haluan sisustaa, muokata ympäristöä ja vaihdella järjestystä. Meren äärellä en tarvitse mitään. Ilahdun simpukasta, sileästä kivestä, hassusta kepistä, jolla voin piirtää hiekkaan. 

Kaukaiset meret houkuttelevat uteliasta meri-ihmistä. Minkä väristä on hiekka ja vesi? Onko se pehmeää vai kovaa, suolaista vai makeaa. Mitä täällä meressä asuu? Uskaltaako sinne mennä?
Merta ei voi opettaa tai kesyttää. Sillä on oma tahto.


Meri ei koskaan ole samanlainen. Sen väri vaihtelee, ja jokainen vuodenaika tuo uuden tunnelman ja ilmeen. 
Veden olomuodot saavat hämmästymään ihmeistä. Juuri kahlasin tässä ja upotin varpaat hiekkaan. Nyt se kannattelee hiihtäjiä, autoja, kelkkoja.


Upeinta on kevään ja kesän odotus. Kevään valo kimaltaa laineilla, luonto herää ja mieli sen mukana talvihorroksesta.  

Meri kutsuu nauttimaan rannoilleen yksin tai yhdessä. Rannalla olen tehnyt kävelylenkkejä, kulkenut sunnuntaikävelyjä käsikkäin, istunut kivellä ystävien kanssa parantamassa maailmaa, paistanut makkaraa, sytyttänyt nuotion, lähettänyt porukalla pullopostia, juossut kilpaa veteen ja kellunut uimapatjalla.  Meri on ollut läsnä, kun olen vieraillut majakoilla ja melonut kanootilla saaristossa. Välillä olen koskettanut merta ja välillä katsonut sitä korkeuksista. 


Meri on ystävällinen ja arvaamaton.  Meren läheisyydessä olen ollut heikko ja vahva.

"Mussa kaksi naista on,
vahva ja se voimaton.
Toinen pärjää omillaan,
ja se toinen tarvii kantajaa."

(Siru, Kaksi naista, Voice of Finland-voittaja)

♥   ♥   ♥

Tässä pieni  pala sielunmaisemaani. Lämmin kiitos tästä haasteesta Katjalle. Jos siltä tuntuu, niin poimi tästä haaste itsellesi. Kuulen mielelläni sinun maisemastani, joka on erityisen merkityksellinen. Kuulemisiin, ihanat !

16 kommenttia:

  1. Voi olipa tämä ihana lukea ja katsella. Niin mukavaa, että tartuit haasteeseen ja miten kauniisti sen toteutitkaan. Sinunkin on helppo hengittää veden äärellä. Ajatella, miten moniulotteinen maisema se onkaan. Niin tuttu ja samalla aina uusi, yllätyksellinenkin. Maisemaan todella liittyy nuo ääripäät. Veden äärellä on helppo tuntea heikkoutta, mutta voimien tunnossa maisema tekee entistä vahvemmaksi. Inspiroiduin tästä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin tällöin tulee mietittyä, että voisiko sitä asua paikassa, jossa meri tai ainakin iso järvi eivät ole lähettyvillä. Talvella se saattaisi onnistuakin, mutta kesällä kaipaisi varmasti suolaista merituulta :)

      Poista
  2. Ihana postaus. Ja huippu tuo loppu runo tai mietelause. Siitä tuliki uusi lemppari ni. .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siru on julkaissut tuoreen sinkun, jossa hän laulaa tästä aiheesta. Biisi löytyy myös youtubesta :)

      Poista
  3. Olipa ihana kirjoitus ja iso palanen sinua. Ja kuvat todella upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siinä tuli samalla kirjoittaessa "virkattua" nippuun muutama sellainen ajatus, jotka kirkastuivat samalla itsellenikin :)

      Poista
  4. Ihana kirjoitus, paljon itseäkin löysin <3 Ja tuo Sirun teksti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samainen kohta tekstistä kolahti myös itselleni, kun kuulin ensimmäisen kerran. Ehkä siitä tuli samalla inspiraatiota tarttua tähän haasteeseen :)

      Poista
  5. Virtaava vesi ja meren aallot ovat minunkin sielunmaisemaa.
    Ihanat kuvat ja kaunis teksti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arjessa sen on huomannut, että askeleet vievät mieluiten meren rantaan. Montaakaan asiaa ei jaksa tuijottaa niin kauan kuin merta :) Nautitaan virtaavasta vedestä.

      Poista
  6. Aivan ihana postaus! Tätä oli ihana lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annoin aiheen viedä, ja hyppäsin kyytiin tietämättä itsekään mihin päätyisin. Tämä postaus oli samalla myös tutkimusmatka itselle. Kiva, jos siitä välittyi jotain mukavaa myös sinulle :)

      Poista
  7. <3 Veden voimaa, omaa voimattomuutta, elämää, iloa ja surullisuutta, oman haavoittuvuuden ymmärtämistä, sitä, etten olekkaan kaikkivoipa... Kauneutta, ihmisyyttä, elämisen arvoista elämää...
    ajatuksia herättelit jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monimuotoisuus tekee elämästä rikasta. Vaikka ei pituutta enää tulisi lisää, niin kasvaminen jatkuu :)

      Poista
  8. Kauniita kuvia.Olit laatinu myös ihanan tekstin.Tuo runo sopii myös minulle-Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvikuvia oli onneksi säästössä tutuilta rannoilta. Saa nähdä tuleeko kunnon hanget jossain vaiheessa...

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...