keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Tarinoita hopeasta - piilosta puun oksille

Ei tarvitse olla kartanon omistaja, harakka tai aatelinen, jotta voisi tykästyä hopeaesineisiin. Itse asiassa kiinnostuksestani voisi syyttää koulua ja hiihtokisoja. Suksi ei luistanut, hanki ulottui korviin asti, varpaat jäätyivät mutta ympyrää hiihdettiin joka vuosi posket hehkuen.

Olihan se juhlaa saapua pakkasherran kanssa maaliin, kun jäätyneitä lumiklönttejä täynnä olevaan lapaseen paiskattiin koristelusikka. Parasta oli se, että kaikki palkittiin. Ei sillä niin väliä, jos tulikin maaliin puoli tuntia myöhemmin, ja muut olivat jo hernekeitolla. Siihen aikaan olisi enemmän tainnut kiinnostaa suklaalevy tai pussillinen irtiksiä. "Mitä ihmettä näillä lusikoilla tekee?" Sinne ne jäivät koulupöydän alimpaan laatikkoon odottelemaan parempia aikoja.

Muutama vuosi vierähti, ja mukaan tuli innostus huutokauppoihin, kirppareihin, osto- ja myyntiliikkeisiin. Tarjolla oli erilaisia hopeaesineitä, ja monet niistä näyttivät täysin mysteeriltä. Olin tainnut viihtyä sellaisissa kakkupöydissä, joissa ei tarvittu työkalupakkia kahvin ryystämiseen. Jokin näissä esineissä kuitenkin on aina viehättänyt.

Nyt käsissäni on tuore kirja nimeltään Pöytähopeat kaapin kätköistä, jonka ovat tehneet Hanna Uusitalo ja Noomi Ljungdell. Kirja johdattaa aiheeseen lempeästi ja konstailematta.


Kirjassa käydään läpi hopealusikan tarinat, erilaiset sarjat, leimat, hopean korvikkeet, kuten alpakka ja hoito-ohjeet. Ehkä hauskinta on ollut löytää vastauksia siihen, mitä erilaisten pikkulusikoiden kuviot kertovat. Olen kiinnostunut myös kakkulapioista, kastikekauhoista, sokeripihdeistä ja pikkuruisista suolalusikoista. 

Usein hopeaesineiden käyttöä arkaillaan, ja niitä pidetään kaapin perukoilla odottamassa aikoja, joita ei ehkä tulekaan. Yksi pieni lusikka voi tehdä hetkestä elämyksen. Entä jos ensi kerralla kääriytyisi  sohvalla viltin alle syömään jätskiä juhlalusikalla.  

Yleensä tietokirjoja lukiessa alkaa tulla jossain vaiheessa tukkoinen olo. Tämä kirja ei kuitenkaan aiheuttanut ahdistusta. Teksti on kansantajuista ja kuvia on paljon. 



Alun perin hopeaesineet ovat olleet harvinaista ylellisyyttä, mutta myöhemmin niistä on tullut kaiken kansan käyttöesineitä. Yksittäisillä esineillä voi olla jokin kiinnostava tarina. Ehkä se on tullut kummilahjaksi, hääpäivänä tai merkkipäivänä. Eniten käytössä on aterimia, ottimia ja kahvilusikoita. 



Yksi suosikkiesineistäni on liemikauha. Sen muotoilussa on jotain entisajan tunnelmaa ja romantiikkaa. 



Meidän kattauksessa kauha ei ole sopassa vaan tunnelmanluojana valoa tuomassa :)





Viehätys vanhoihin esineisiin voi lähteä pienestä kipinästä. Tyttären kummitäti aloitti meillä kahvilusikkaperinteen jo kastejuhlassa. Hän antoi lapselle lahjaksi hopeisen kahvilusikan. Joka vuosi hän antoi yhden lusikan syntymäpäivälahjaksi, kunnes tuli setti täyteen. Sen jälkeen hän keräsi  lapselle ruokalusikoita. Vähän meillä suu mutrussa katsottiin alle kouluikäisenä lusikkaa, mutta nyt vanhempana on suu messingillä. Lelut tulivat ja menivät, mutta näillä on käyttöä pitkään. 

Monissa sisustuslehdissä hopeaesineitä ja hopeaa jäljitteleviä esineitä käytetään huolettomasti ja rennosti. Esimerkiksi Jeanne d´Arc Living yhdistää hopeaa ja jäljitelmiä sivuillaan monin tavoin. Aterimia liimataan kransseihin, kehyksiin, ja niistä tehdään myös taivuttamalla  koukkuja. Tässä lajissa ei varmaankaan tarvitse olla turhantarkka. Hopealusikka voi siis roikkua vaikkapa puussa ;)

Btw. Tänään on pitkästä aikaa paistanut aurinko ulkona. Kuulemisiin, ihanat. 

p.s. Syysarvontaan pääset klikkailemaan mukaan linkistä : Arvonta

18 kommenttia:

  1. Itselläkin oli aikoinaan noita hiihtokisalusikoita, missähän ne lie nykyään onkaan. Itse en ole noihin pöytähopeoihin innostunut mutta mene ja tiedä vaikka joskus innostuisikin. Meillä kerätään lapsille muumi-astioita, ei ehkä ihan sama asia mutta jospa ne joskus ovat arvossaan nekin. Synttäripäivänä ne ei ole se paras lahja mutta illalla kun alkaa iltapala aika niin uusi muki kaivetaan esille ja juodaan maidot uudesta mukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluinen astia tuo oman lisän ruokailuun. Muumeja on kiva katsella, ja kyllä näin aikuisenakin valitsen sopivan teekupin fiiiksen mukaan. Pienestä hetkestä tulee iso elämys :)

      Poista
  2. Omat hiihtopalkintolusikkani ovat alpakkaa, mutta pöytähopeat on osteltu tai saatu lahjoiksi. Kummitytölleni olen kerännyt hopeita synttäri-, nimppari- ja joululahjoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlakattaukseen on mukava laittaa jotain erityistä, vaikka se vaatisikin vähän enemmän vaivaa. Pieneilläkin asioilla saa juhlan erottumaan arjesta, kun usein tulee kiireessä mentyä helpomman kaavan mukaan.

      Poista
  3. Onpa tämä minulle ajankohtainen juttu. Juurikin mietin mitä tekisin perintönä saadulle lusikkakasalle. Meillä on hopealusikoita ja muita aterimia jo ennestään lahjaksi saatuna ja ne ovat juhlakattauksissa käytössä ahkerasti. Tuosta sekalaisesta perintölusikkakasasta voisi vaikka askarrella jotain. Jospa kiinnittäisi joulukuuseen tänä vuonna hopealusikoita punaisilla nauhoilla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripaus hopeaa joulukuusessa toimisi varmasti :) Sehän hopeassa on vähän tylsää, kun ne tummuvat helposti. Säännöllinen kiillottaminen tekisi hyvää, mutta usein se jääkin siihen vaiheeseen, kun pitäisi laittaa kattaus kuntoon :)

      Poista
  4. Noista lusikoista ja hopeaesineistä tekee taitava Laurase-taiteilija erilaisia koruja. Hopea aterimet ovat kyllä kauniita, äidilläni olen niitä ihastellut. Itse olen tyytynyt ostamaan silloin tällöin köyhäin hopeaa sisustusputiikeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkimassa Laurasen sivuilla, ja täytyy sanoa, että näppärästi on saatu esineet uuteen muotoon!

      Poista
  5. Minä olen ollut sellainen "perässähiihtäjä" ,enkä muista, olenko saanut yhtään hopealusikkaa palkinnoksi. Ainakaan niitä ei ole jäljellä. Itsekin sain ensin valmistujaislahjaksi ja sitten jo läksiäislahjaksi jne. tiettyä sarjaa, jota olen sitten täydentänyt. Minulla onkin melkoinen arsenaali hopea-aterimia, servettirenkaita jne ihan samaa sarjaa. Kiva vaikka kattaa viikonloppuna isännän kanssa ruokaillessa hopeat pöytään. Kyllä ne ovat niin kauniita, vaikkakin aika työläitä kiillottaa. Tuo sinun kirjasi olisi aika mielenkiintoinen. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin vain ne tuovat oman juhlavuuden kattaukseen. Tuo kiillottaminen ei tosiaankaan ole kovin mukavaa puuhaa, vaikka lopputulos sitten palkitseekin :)

      Poista
  6. Täällä osteltiin rippi- ja ylioppilasrahoilla hopealusikoita muistoksi. Jotenkin tuntuu kyllä nyt tuo hiukan turhalta, koska sokerilusikkaa lukuun ottamatta niitä ei ole tullut yhtään käytettyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni oli sellainen vaihe elämässä joskus, että ne tuntuivat aivan ylimääräisiltä. Ne eivät sopineet jotenkin silloiseen makuun ja sisustukseen ollenkaan. Pienen tauon jälkeen tulikin yhtäkkiä into ottaa ne käyttöön.

      Poista
  7. Olipas kiva päästä vähän perille blogin nimestäkin tässä samalla. Mä oon tainnut saada vaan pari hiihtolusikkaa, mutta miehen muistolaatikosta niitä löytyi jo useampi. Otin ne käyttöön ja tarpeeseen tulivatkin, kun talo on välillä tupaten täynnä :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on monet ruokailuvälineet tulleet miehen suvun kautta. Tykkään siitä, että esineillä on jokin tausta tai tarina. Usein niistä syntyy sitten samalla keskustelua ruokapöydässä :)

      Poista
  8. Aivan hurmaavat nuo hopealusikat ja monia erilaisia! Wow mikä aarre-kirja tosiaan!
    Kiitos vierailustasi blogissani! Täällä olenkin käynyt muutaman kerran jo ennenkin ihailemassa sinun kaunista blogiasi!
    Kaunista viikonloppua ja korillinen lämpöä täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantelilaakso on niin kaunis nimi, että se tuo upeita mielikuvia syksyn keskelle. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Miten ihana postaus ja niin elävästi kuvailtu hiihtokisojen tunnelma yms:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuuden hiihtokisoista on jäänyt vahvat muistijäljet. Mukavinta oli hiihtää omaan tahtiin keväisillä hangilla auringon paisteessa jäällä. Ympyrän kiertäminen kilpaa pakkasessa ei ollut yhtään herkkua :) Aikaa meni odottamiseen, ja yleensä oli jo niin kohmeessa kisan alkaessa, että hommasta ei tullut yhtään mitään.

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...