keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pikameikki, Abbaa, lakritsaa ja remppaa

Tiesitkö, että ranskattaret saavat itsensä nopeimmin juhlakuntoon? Niin vain on käynyt, että syksyn edetessä aamutoimille tuntuu jäävän yhä vähemmän aikaa. Alkusyksystä oli kiva laittaa kello ajoissa soimaan. Nyt  tekee mieli venyttää unia, ja aamun askelmerkit on tarkoin mietitty. Lähden liikenteeseen suhteellisen kevyellä varustuksella. Eniten aikaa vievät joka suuntaan sojottavat hiukset, joita täytyy suoristella. Tällä pituudella ei hätäponnarikaan auta. Teekupillisesta aamulla en ole valmis tinkimään. Aamurutiiniin kuuluu myös ehdotomasti weetabix.

Uusimmassa Gloriassa (11/14) on juttu laittautumisesta. Kiireessä tälläytyminen on monille tuskaa. Viikonlopun juhla onkin sitten ihan toinen juttu. Silloin voi fiilistellen laittaa hiuksia ja meikata lempparibiisien säestyksellä. Glorian jutun mukaan aamutoimet ovat useimmille pakkopullaa, mutta silti niihin käytetään enemmän aikaa kuin puolisolle puhumiseen. Keskimääräisesti eurooppalaisilla menee aamutoimissa 23 min ja espanjalaisilla vain 17 min. Tuokin kuulostaa jo ruhtinaalliselta. En taida käyttää aamuisin varttiakaan laittautumiseen.

Jutun mukaan naisista 40 prosenttia myös vaihtaa juhliin mennessä asua vähintään kaksi kertaa. Tämän voin allekirjoittaa heti. Useimmiten käy niin, että olen miettinyt asun valmiiksi, ja sitten juuri ennen lähtöä tajuan, että se ei toimikaan. Jokin siinä häiritsee tai ehkä fiilis on erilainen. Tuo kaksi kertaa ei riitä ollenkaan :)


Tämä lokakuun sää näyttää siltä, kuin varisparvi olisi jäänyt asumaan hoodeille pitemmäksi aikaa. Siksipä onkin kehitettävä viihdykettä sisätiloissa. Abba raikaa ja balalaikka soisi, jos sellaisen omistaisin :)


Kotikokki otti salaisen reseptikirjan esille  ja teki mustikkaista piirakkaa. Sen verran sain vihjeitä, että keksipohja, mascarponea ja mustikkaa oli ainakin taikinaan sekoiteltu.


Viltit, villasukat ja torkkupeitot ovat ahkerassa käytössä. Nyt täytyykin todeta, että kenen idis oli siirtää tiistain Suits-jakso alkamaan tuntia myöhemmin. Auts, kun kirpaisee sitten aamulla.


Herkkuja tuntuu myös menevän enemmän kuin kesällä.  Kesällä tuli syötyä enemmän salaatteja ja hedelmiä. Nyt käsi kurkottaa pizzalaatikkoon ja karkkipussille :)


Sitten paluu hetkeksi ajassa taaksepäin. Keväällä meillä tehtiin innokkaasti studioremppaa.  Se tarkoittaa huoneen akustoimista niin perusteellisesti, että se kestää soundimaailman monimutkaiset koukerot. Välillä homma on edennyt ripeästi ja välillä nihkeästi.

On se vain mystinen maailma, miten ääniaallot kulkevat, ja miten erilaiset materiaalit, levyt, tekstiilit ja elementit vaikuttavat kokonaisuuteen. Tällä viikolla on päästy ensimmäistä kertaa luukuttamaan musaa oikein kunnolla. Isot elementit ovat paikoillaan, vaikka lattiataso onkin vielä täynnä rojua ja sälää. Ehkäpä tässä vielä päästään jossain vaiheessa kilistelemään.

Olisikin helppoa, jos voisi keskittyä vain viimeistelyyn, mutta kun töissäkin pitäisi käydä, eikä iltaisin oikein ole riittävästi yhtäjaksoista aikaa. Testisoiton perusteella ero on kuitenkin huomattava verrattuna aikaisempaan. Nooh. Kyllä tuo puoliso onkin käyttänyt lukemattomia tunteja asian parissa. Oma rooli on ollut lähinnä värimaailmaan liittyvät ratkaisut. Tässä siivellä on kuitenkin tullut opittua monta asiaa, ja tällä kertaa on ollut hyvä, että ei ole tehty ratkaisuja nopeasti. Asioiden hautuminen on tuottanut yksinkertaisempia ja edullisempia vaihtoehtoja.

Näillä mennään. Mukavaa viikkoa sinulle toivottaen 

18 kommenttia:

  1. Voi olisipa ihana joskus saada laittautua juhlaan oikein huolella ajan kanssa. Meillä oli maanantai-iltana juhlamenoa, jossa oli tumma puku -koodi. Siinä sitten puolen tunnin aikana 1veen roikkuessa jalassa koitin sukia itseäni juhlakuosiin. Aika luonnonkauniina mentiin. Arkimeikkiin vähän tummaa silmää ja hiuksille näytin harjaa. Pitkä mekko onneksi silittämättä siisti. Olin varmasti yhtä nopea kuin ranskattaret :) . Ps. Kuvissasi on ihana valoisuus huolimatta tästä kamalasta loka-pimeydestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kiireessä laittautuminen tuo hassuja sattumia. Kerran lähdin ovesta niin, että hiuksiin oli taakse jäänyt yksi tarrarulla. Onneksi se huomattiin. Kyllä tämä sää vähän haasteita asettaa kuvaamiselle. Oikeastaan juuri siitä syystä hankin vuosi sitten toisen linssin kameraan, kun tuntui siltä, että mikään valo ei riitä.

      Poista
  2. Kivan syksyisiä tunnelmia, pimeys ja kylmyys ei ole yhtään mun juttu! Kumpa lunta tulisi pian.
    Hauskoja juttuja myös laittautumisesta, miten sen oikean asun valitseminen onkin aina niin vaikeaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni lumikerros veisi pois tätä pimeyttä, joka imeytyy asfalttiin. Katuvalotkaan ei paljon auta :)

      Poista
  3. Voisin palan sitä herkullista mustikkapiirasta kiitos maistaa!
    Ja Abbaa! Bloggareilla on joku Abba-buumi tänään! Et ole ainoa..!
    No mutta kyllähän se sopii mainiosta viltin alla kuunneltavaksi ja lakupaloja napsiessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että Abba-buumia on liikkeellä. Niissä kappaleissa on jotain hyvän mielen fiilistä, ja myös Mamma Mia -elokuva on hyvää hömppää syksyn harmauteen :)

      Poista
  4. Onneksi olen aamuvirkku, joten mieluimmin herään aikaisin kuin kestän kiirettä! Mascarponea ja mustikkaa, mmmm... varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamut ovat parasta aikaa. Kesällä erityisesti nautin hiljaisuudesta ja luonnosta, mutta jotenkin tämä pimeä syksy saa vetäytymään peiton alle :)

      Poista
  5. Vaikka olen armoton iltavirkku, aamulla haluan herätä 5.30, jotta saan tehtyä tietyt aamurutiinit YKSIN. en kestä jonottaa vessaan, hampaiden pesuun... Koska inhoan aamuja, haluan kohdata ne yksin ;)

    Lakusta tuli mieleen: Pirkka-lehdessä oli mainio laku-kakku-resepti!

    Hauskaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostan hattua, että pääset ylös aikaisin. Se on kyllä niin totta, että aamulla haluaisi tehdä asiat omaan tahtiin. Kiitos hyvästä reseptivinkistä. Täytyypä tutustua!

      Poista
  6. Yhdyn tuohon ylimmäisempään tekstiin kaikin puolin. Ja voin kuvitella aamun hiusprobleeman, mistähän lie blogini nimen saanut? Kenties ikuinen hiusongelmainen. Pyrin sutimaan aamuisin ne vähäiset meikit vauhdilla ja sillä hyvä. Jaa a mitäs sitä tuohon juhlapukeutumiseen sanoisikaan "mulla ei oo mitään päälle pantavaa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiusten mysteeriä en ole oppinut ratkaisemaan vielä. Jokus harvoin ne on toivomallani tavalla silloin, kun en ole yrittänyt niitä yhtään laittaa. Toisinaan yrittää oikein tosissaan tehdä kampausta, eikä niitä saa menemään omaan tahtoon mitenkään.

      Poista
  7. Ihana teksti, niin totta! Olisi mukava saada viettää enemmänkin aikaa peilin edessä, mutta nykyään aika ei vaan riitä... Juhlat onkin ihan erikiva juttu ja valmistautuminen ihan yhtä tärkeää, kuin itse juhlat. :)

    http://pikku-bambin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Joskus se valmistautuminen on parasta aikaa. Siihen sisältyy hauskaa odotusta ja fiilistä. Joskus on käynyt myös niin, että varsinainen juhla onkin ollut pettymys odotuksiin nähden. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ehkäpä tästä syksystäkin voisi oppia nauttimaan, kun katsoo sitä uudesta näkövinkkelistä. Helposti vain tämä pimeys vetää ojasta allikkoon. Valon merkityksen huomaa heti, kun tulee yksikin aurinkoinen päivä. Luulisi, että sadesäällä saa enemmän aikaan, mutta energiapiikki tuleekin auringosta :)

      Poista
  9. Arkiaamut ovat kyllä välillä niin kiireisiä.. Valolla on kyllä valtava merkitys, tänäänkin kun aurinko paistaa, ei haittaa ollenkaan että marraskuu on alkamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta. Marraskuu ei olisi ollenkaan niin paha, jos olisi enemmän valoa. Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...