tiistai 30. syyskuuta 2014

Trends by House Doctor ja päivän totuudet

Kevyttä ja ilmavaa vai runsasta ja rehevää? Oma koti on vielä matkalla kohti päämäärää, mutta välillä täytyy voimistaa näkyä. Pala sieltä ja toinen täältä. Ehkä siitä yhdistelmästä löytyy jossain vaiheessa harmonia, joka kestää erilaiset virtaukset ja sesongit.

Olen mielenkiinnolla katsonut maanantaisin Kaunis koti -ohjelmaa, jossa aina kolme kotia arvioidaan kerrallaan. Hauskaa on nähdä, osuuko oma valinta samaan kuin ohjelman "tuomareiden" maku. Ehkä kaikkein eniten olen kiinnittänyt huomiota pohjaratkaisuihin ja tiloihin. Niiden toimivuus auttaa myös sisustamisessa. Siksi joskus oma sisustaminen on umpikujassa. Välillä tuntuu siltä, että on niin turha hankkia jotain haluamaansa tuolia tai pöytää ennen kuin seinät ja materiaalit ovat siihen tyyliin sopivat.

Tässäpä tuleekin House Doctorin vähäeleistä ja kevyttä inspiraatiota. Syykin siihen on selvillä. Olen pyörittänyt niin paljon tavaraa muutaman viikon aikana kiertoon, että tekee mieli katsoa tiloja, joissa happi virtaa. Toisaalta juuri nyt syksyllä tekee mieli kerätä ympärilleen pehmoisia peittoja ja tyynyjä.









Tänään oli mielenkiintoinen aamu, sillä olin kurssilla, jossa tehtiin persoonallisuustesti tiimiä varten. Lopputuloksessa oli mukana pala kaikista osa-alueista, mutta eniten olen ihmiskeskeinen käynnistäjä ja innostaja. Tiimissä on hyvä, että on erilaisia toimintatyylejä. Näin kaikki täydentävät toisiaan. Tulos ei ollut yhtään yllätys. Täytyypä tehdä sama testi myös miehelleni :)

On muuten ihan kiva nähdä ryhmässä toisten jäsenten toimintatyyli. Se auttaa ymmärtämään toisten vuorovakutustapoja. Jos kaikki ovat suunnittelijoita, niin silloin olisi hyvä olla joku, joka laittaa homman eteenpäin. Toisaalta pelkkä innostaminen ei riitä, vaan tarvitaan myös asiakeskeistä rakentajaa. 

Tässä vielä muutama totuus päivästäni:

Kello soi seitsemältä. Heräsin virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen, ja kävelin raikkaassa säässä kohti kaupunkia. Not. En kuullut kelloa, ja mies tuli herättämään. Uni tuli vasta myöhään, kun päässä soi italiankurssin maskuliinit ja feminiinit poikkeuksineen, enkä kävellyt mihinkään.

Valmistin perheelle ravitsevan illallisen, ja söimme pitemmän kaavan mukaan ennen siirtymistä harrastusten pariin. Not. Tultiin autolla Hesen kautta, kun jalkaterän asennosta tiesimme, että tässä ei taideta laittaa Pekingin ankkaa uuniin, vaan lasketaan toistemme silmäpussit.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Ugh. Kuulemisiin ihanat :)

Kuvat: House Doctor

10 kommenttia:

  1. Ihania sisustuksia,ensimmäinen aivan paras sekä toi penkki isojen ikkunoiden alla. Täällä on myös illat venyneet ihan liian pitkään, niin kuin nytkin ja aamulla ei paljoa naurata kun kello soi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin helppoa venyttää iltaa. Jotenkin sitä rauhoittuu tekemään asioita, kun maailma ympärillä hiljenee. Aamulla sen sitten löytää edestään :)

      Poista
  2. Aina päivät eivät suju suunnitelmien mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on parempi tehdä vain pakolliset kuviot, ettei homma lähde lapasesta :) Tänään onkin kirpakka aamu pitkästä aikaa. Mittari kävi pakkasella ja kaunis kuura on maassa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Välillä haaveilen sellaisesta vanhasta kivitalosta, jossa on suuret ikkunat ja leveät ikkunalaudat. Sellainen on jo mielessä sisustettu monta kertaa. Toisaalta tämä puutaloasuminenkin on mukavaa, ja miten sitä kaipaisi sitten puutarhaa :)

      Poista
  4. :D Ei meilläkään ole ihan Pekingin ankka -fiilikset joka päivä. Tuskin koskaan ;). Pinaattiletut on aika hyvä eines.
    Kaunis koti on kiva tv-ohjelma. Kun sitä saisi vielä seurata joskus ihan rauhassa... Silmäiltynäkin mukavaa katseltavaa silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tykätään myös pinaattiletuista. Se oli muuten koulussa aikoinan yksi lempiruoka. Tai ehkä siellä oli erityisen hyvä kastike niiden kanssa :)

      Poista
  5. Ihana tuo raitapenkki :) Ihmiskeskeinen käynnistäjä ja innostaja sopii erinomaisesti tiimityöskentelyyn.
    Ihanaa tulevaa viikonloppua :) Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin myös tuosta raitapenkistä. Eteisessä olisi niin sopiva paikka sille, jos olisi vain pikkuisen lyhyempi :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...