sunnuntai 3. elokuuta 2014

Remppaa helteellä, ruusutarha ja sisustustuulia

Tähän viikonloppuun on mahtunut monenlaista touhaamista. Aloitetaanpa ensin sisustusmaailmasta. Ylläriksi oli keskustaan avattu uusi liike entisen vaatekaupan tiloihin, joten siellähän piti käydä tarkistamassa tarjonta. House by F on rantautunut kulmille ihan kivoilla jutuilla.  Tuttuja merkkejä sopivasti sekaisin samassa putiikissa. Linkin kautta voi käydä kurkkimassa sivuilla. Merkkejä oli ainkin Noa Noa, Nicolas Vahé, Rif Design, Made by Zin jne. Tässä muutamia makupaloja.






Ja sitten viikonlopun päätapahtumiin. Olemme olleet remppaamassa. Tällä kertaa ei omaa asuntoa, vaan keskustassa yksiötä. Tarkoituksena oli repiä tapetti pois ja maalit seinään. Ensimmäinen kerros tapettia lähti mukavasti, ja erehdyttävästi näytti siltä, että alla olisi vanha maalikerros. Tarkempi tutkiminen osoitti, että koko seinähän kuplii. Noh.  Ties koska luolamiehen aikoina oli vedetty ensimmäiset kerrokset, eikä sen jälkeen oltu varmaan poistettu yhtään mitään. Välillä oli jopa samassa kerroksessa pakkelia ja tapettia. Siinä sitten revittiin niitä useampi tunti.

Jossain vaiheessa alkoi alkuperäinen seinä pilkottaa, ja siellähän olikin sellainen kraatteri vastassa, että pakkelointia oli luvassa oikein ämpärikaupalla. Asunto on ylimmässä kerroksessa, ikkunat auringon puolella, eikä läpivetoa oikein saa aikaiseksi. Menihän se pakkelointi vielä, mutta tosi kiva on hioa seiniä maskit naamalla helteessä tuntitolkulla. Voi elämä sitä pölyn määrää, jota löytyy jokapaikasta.

Mitäpä sitä uimarannalla aikaa hukkaamaan, kun voi muutenkin hikoilla. Ehkä maanantaina pääsemme sutimaan maalia, kun luvattiin yli 30 astetta. Varmaan on kulunut pienen kylän vesivarannon määrä vettä ja muuta nestettä. Asunnon keittiössä on sitten kokkailtu nopeasti jotain syötävää. 



Remonttipölyn keskeltä piti päästä nuuskimaan jotain mukavampaa. Kaupungista löytyy nimittäin ruusutarha. Siellä on mukavasti eri lajit istutettu omiksi ryhmiksi, ja aika monta kivaa ja näyttävää yksilöä sieltä löytyikin. 



Vieressä on frisebeegolfin pelaajille oma rata.




Ikiruusu kukkii kesät talvet.


Pää puskassa tuoksuttelemassa. Itse teossa jäin kiinni.






Hassua, että lämpöön on alkanut tottua jotenkin pikkuhiljaa. Olimme viikonloppuna terassilla istumassa, ja vedin neuletta päälle illalla, kun tuntui vähän viileältä. Mittarissa oli silti vielä +25 astetta.

Mieli pitäisi kääntää taas työtä kohti. Luultavasti tiedossa on kuitenkin pehmeä lasku, joten katsotaan miten homma lähtee taas käyntiin. 


Toivottavasti sinulla on ollut mukava viikonloppu. Täällä on torstaina Taiteiden yö, joten sitä odotellessa...

18 kommenttia:

  1. Olettepas olleet reippaina kun näillä helteillä ootte jaksaneet rempata! Täälläkin vähän siivoiltiin tänään, mutta ei kyllä paljoa pystynyt..
    Niin ja ihania ruusuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on itseäkin hirvittänyt, kun näin kovat helteet tuli. Eipä sitä arvannut toukokussa, kun ajankohdasta sovittiin. Onneksi ollaan jo paremmalla puolella. Enää yksi maalikerros!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tuolta löytäisi sopivia lajikkeita myös omaan puutarhaan, kun näkee ne kukintavaiheessa. Tosin en saisi niitä ehkä samalla tavalla menestymään :)

      Poista
  3. Ihana ruusutarha! :) Itse olen käynyt iltaisin koiria lenkittämässä, ettei olisi niin kuuma, ja muutamana iltana olen saanut myös vetää neuletakkia päälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on lenkkeily jäänyt aika minimiin kuumuuden takia. Täytyy palata ruotuun syksyn mittaan :)

      Poista
  4. Siellä on ollut vaikka minkälaisia touhuja!
    Sisustusliike näyttää hyvälle, ihania astioita näkyvissä...
    Ruusut ovat ihania<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän vältellyt ruusujen kasvattamista, kun tuo talvi on niin arvaamaton. Perinteinen juhannusruusu porskuttaa tosin mallikkaasti. Ehkä leikkoruusunkin saisi kukkimaan :) Pitää vain tutustua nikseihin...

      Poista
  5. Tuo House By F on varmasti aivan mieletön kauppa, seurailsen liikettä instassa ja ihania välähdyksiä sillä on ainakin näkynyt!
    Apua, ei kuulostaa kyllä ihan miltään remppakeliltä, olette kyllä aika sissejä!!
    Upea ruusutarha, vau! Tanskassa oli upeita ruusutarhoja ja sain vähän ruusutartuntaa..kellarissa odottaa pari lajia istutusta, tällä paahteella en niitä uskalla maahan laittaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä suosittele näitä kelejä remppaamiseen. Maanantaiksi on luvattu vielä lämpimämpää, joten odottelemme viilenevää iltaa ennen maalaamista :) Ruusu on varmasti kiva tuliainen Tanskasta, kun kukista saa nauttia vielä matkan jälkeenkin!

      Poista
  6. Tsemppiä remppahommiin! Ihanaa ruusuloistoa olet päässyt ihastelemaan, ihana oli ihastella kuviakin. Mukavaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama uusi lajike löytyi ruusutarhasta. Perinteisen punaisen lisäksi olisi kiva kokeilla muutakin ja monivärisiä versioita :) Uusi viikko ja uudet kujeet!

      Poista
  7. Ihanat kumisaappaat sisustusliikkeen ekassa kuvassa! Remontissa hikoilun korvaa lopputulos. Totta, lämpöön tottuu niin, että eilen illalla TV:tä katsellessa otin shaalin jaloilleni vaikka lämmintä olikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihmettelin, kun piti paksumpaa vetää päälle. Vielä riittää lämpöä päivälle ja elokuun lomalaisille. Täällä alotellaan arkea vähitellen :)

      Poista
  8. Sitä jotenkin saa remppaan enempi tunnelmaa kun hikoilee kunnolla ,heh ;) Mukavia remppailuja teille ! Noi ruusut on aina vaan niin ihastuttavia, omalla pihallakin tällä hetkellä muutamat kukkii runsaasti. Iloa viikkoosi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ollaan loppusuoralla. Nostan hattua niille, jotka tekevät tätä työkseen. Tosin heillä on varmasti sitten tekniikkakin hallussa :)

      Poista
  9. Minulle on jäänyt kamalia muistoja tapettien repimisestä ilman oikeaa tekniikkaa ja oikeita välineitä ;). Hiki tulee siinä touhussa helposti myös ilman hellettä. Tsemppiä vaan remppapuuhiin!
    Kauniita ruusuja ja uusi sisustusliike on aina ilo :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma tosiaan miten helposti hiki tulee remppahommissa. Sitten väliin mahtuu vielä "oho", "hupsis" ja muut täytesanat hommaa maustamaan. Ja nuo olivat sieltä lempeämmästä päästä :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...