torstai 15. toukokuuta 2014

Kaupunkikeitaan ihmeitä

Päivän paras hetki on tänään tässä. Siihen löytyy myös perustelu. Vietin eilen kiireisen päivän Helsingissä. Se tarkoitti liikenneruuhkia, ajelua taksilla, kiirehtimistä tapaamisiin. Päivä oli todella antoisa, mutta sen jälkeen en palannutkaan kotikaupunkiini vaan Turkuun. Mieleeni ei juolahtanutkaan lähteä kauppakierrokselle, vaan mieli kaipasi raitista ilmaa.

Ystävän opastuksella Aurajoen varrelta löytyi kävelytie, joka on aivan mainio keidas keskellä kaupunkia. Pieni hiekkatie ja laudoitettu osuus piiloutuvat rinteen alle ja rehevän puuston suojiin, jotka kaartuvat joen ylle. Reitti muodostaa suojaisan ja lämpimän paikan tuulellakin. Lehdet ovat puhjenneet upeasti, ja kukat hehkuvat keväästä innoissaan.

Tämä viikko on jälleen osoittanut sen, kuinka tärkeää luonto on arjessa. Kotipuutarhaan on helppo astua, ja tutut lenkkeilypolut ovat lähellä. Keskustassa huomaa, miten tärkeää on, että luontoon pääsee myös hetkeksi arjen keskellä. Entäs sitten, jos sitä ei olisikaan arjessa, vaan sinne pitäisi varata erikseen viikonloppuna aikaa?

Kasvit, kukat ja vesistöt rikastuttavat arkea. Ne tarjoavat pienen pakoreitin muuhun maailmaan aamulla, luonastauolla tai illan retkinä. Pidetään huolta siitä, että meillä olisi monimuotoinen luonto myös kaupungin keskellä. Kaikilla ei ole omaa puutarhaa, ja monelle kaupunkikeidas on ainoa tapa nauttia kasvun ihmeistä :)











Nyt, jos voisin, niin ojentaisin sinulle orvokin tai omenapuun. Uskon siihen, että kasvun seuraaminen voi tehdä omistajansa onnelliseksi. Kuulemisiin, ihanat!

30 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja tunnelmallinen paikka. Mukavaa reissua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikenteen melu häipyi olemattomiin tuossa rannalla, vaikka lähellä menee isojakin teitä :)

      Poista
  2. Turussa melko hyvin hyödynnetty monenlaiseen käyttöön Aurajoen rannat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta. Keskustassa on vilinää, ravintolalaivoja ja markkinatunnelmaa. Sitten löytyykin rauhallisia paikkoja. Tämä näytti olevan suosittu lenkkeilyreitti myös :)

      Poista
  3. Kauniita maisemia, oikein kivaa reissua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan mukava reissailla, mutta kyllä kotiruoka kohta houkuttelee puoleensa :)

      Poista
  4. Upeita kuvia! :) Niin kauniita keväisiä maisemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikkapuita voisi katsella loputtomiin, ja lintujen sirkutus oli musiikkia korville :)

      Poista
  5. Voi miten upean näköistä. Vierailemme lähes joka kesä Turussa, syystä että se on synnyinkaupunkini. Viimekesänäkin nautimme iltakävelystä Aurajoella ja vierailimme Turunlinnassa joka oli myös lasten mielestä ihan uskomattoman hieno paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun linna onkin eksoottinen ja vähän jännittäväkin paikka. Siellä riittää ihmeteltävää ja mielenkiintoisia tarinoita :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ei tarvita kuin pieni sade, niin lehdet ovat kerralla puhjenneet. Olen aina ollut luontoihminen, mutta nykyisin ehkä vieläkin enemmän :)

      Poista
  7. Upeat maisemat ja kohta Aurajoen vartta, jossa ei olekaan tullut samoiltua... Mainio menovinkki siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen reittiä, ja ympäri pääsee mukavasti joen toista puolta takaisin. Siellä oli kivoja pikkuputiikkeja :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Tällä reitillä on nähty myös joutsenia, mutta nyt niitä ei osunut kohdalle. Näissä maisemissa olisi kiva seurata vuodenaikojen vaihtumista :)

      Poista
  9. voi kuinka kaunista ja miten tuo paikka onkin mennyt minulta ohi! juuri kaveri kyseli kivaa paikkaa ottaa hääkuvia, tuossahan olisi potentiaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma oli polulla viehättävä, kun puut kaartuvat veden päälle. Ainakin reitti voisi olla tutkimisen arvoinen, jos sieltä löytyisi sopiva paikka :)

      Poista
  10. Ihania maisemia Turusta! Tuolla on tullut itsekin käveltyä useasti, niin kaunista <3
    Itselleni luonto on todella tärkeä osa elämääni, monesti keväisin ja kesäisin tulee käveltyä metsässä.
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienikin käynti kivalla luontoreitillä antaa happea ja rauhoittaa mieltä. Välillä olen haaveillut elämästä suurkaupungin keskustassa, mutta pääsy luontoon pitäisi olla taattuna :) Sinä pääsetkin sitten ihailemaan näitä maisemia kaikkina vuodenaikoina :)

      Poista
  11. Upeita kuvia ja kevät todella pitkällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaaminen mahdollistaa kivasti kevään etenemisen seuraamisen eri puolilla maata. Täällä Turussa oli selvästi keväisempää kuin kotona, vaikka molemmat on rannikolla :)

      Poista
  12. Voi että mitä ihania kuvia!! <3 Siellä näyttää kevät olevan jo pitkällä, täällä Oulun suunnalla on alkanut vasta nurmikko hieman vihertämään. Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona olisi ruohonleikkurilla töitä, mutta täytyy odotella vielä pari päivää. Leppoisaa viikonloppua sinne. Saapa nähdä, tuleeko kovat helteet, joita on lupailtu...

      Poista
  13. Kauniita kuvia ja siellä jo kevätkin pitemmällä kuin täällä itäsuomessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne taitaa tulla alkuviikosta kesä oikein rytinällä, jos säätiedot pitää paikkansa. Hellettä pukkaa :)

      Poista
  14. Oh ienoja kuvia. selvästi ammattitaitoista-Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon valon kanssa on aina haasteellista, kun pitää leikkiä säädöillä. Välillä menee pilveen ja välillä paistaa aurinko!

      Poista
  15. Turku on hieno kaupunki, ihmisen kokoinen. Kivoja kuvia keväisestä kaupungista olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisen kokoinen on kauniisti ja osuvasti sanottu. Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...