lauantai 3. toukokuuta 2014

Hauskanpitoa ja huumoria maissiväreillä

Tänään sai sotkea vaatteet ihan luvan kanssa. Kotinurkille rantautui tänään tapahtuma nimeltään väriestejuoksu. Sitä olikin lähdettävä ihmettelemään, kun perheenjäsen osallistui viiden kilsan juoksuun. Tapahtumassa yhdistyvät juokseminen ja hauskanpito. Matkalle on sijoitettu esteitä, ja juoksijoiden päälle heitellään maissivärejä.

Reitin juoksemisen jälkeen juoksijoilla on vaatteet, hiukset ja naama täynnä värejä. Osallistujia taisi olla jotain 1500, ja täältä tapahtuma jatkaakin sitten seuraavaan kaupunkiin. Tarkoituksena ei ole kilpailla vaan pitää hauskaa. Monet olivatkin pukeutuneet hauskoihin asuihin ja rekvisiittaan. Mukavaa oli, ja tuliaisina on hyvä mieli ja koneellinen värikästä pyykättävää :) Onneksi se on vain värjättyä maissitärkkelystä. Kuvia en uskaltanut juurikaan räpsiä, kun kaikki paikat olivat muutenkin täynnä väripölyä.

Lisätietoa tapahtumasta: Väriestejuoksu

Kuva: väriestejuoksu.com
 Olisihan sen brunssin voinut itsekin valmistaa, mutta tällä kertaa päätimme lähteä valmiiseen pöytään. Välipäivänä pitää olla pieniä porkkanoita, joiden perässä lähtee tahmeampikin tossu käyntiin. Tällä kertaa se oli valmis aamiaispöytä koko perheelle.


Pieneen hemmotteluun ei aina tarvitse olla tiettyä syytä, mutta tällä kertaa oli myös perheenjäsenen merkkipäivä. Osaan porukasta on levinnyt karkkilakko, joten suolaisempi vaihtoehto teki paremmin kauppansa.


Hotellin aamiaiselta voi löytyä ajattelemisen aihetta, ettei vain jättäisi poimimatta inspiraatiota servetille, kun sellainen eteen tupsahtaa :)


Iltatunnelmaa lähdimme viettämään kyläilyn merkeissä. Viemisiksi kesäisiä kukkia :)


Perjantaille osui myös kukkayllätys. Mitään erityistä syytä en itse keksinyt, mutta eiköhän sekin järjesty :)


Tuliaisiksi sain kyläreissulta muutaman uuden kasvin perennapenkkiin. Ihan mukavaa tämä taimien kierrättäminen. Yläkerran remppa ei ole edistynyt, kun tarjolla on ollut mukavampaa puuhasteltavaa.
Onko tärkeämpää saada kaikki tehokkaasti valmiiksi vai nautiskella samalla pienistä ohikiitävistä hetkistä? Ikuisuuskysymys. Keskeneräisyys ei ole mukavaa, mutta silti lähden mieluummin rantakävelylle tai puutarhaan, jos saa valita :) Kumpi on tärkeämpi:matka vai päämäärä?

Tänään tulisi telkkarista Euroviisumaraton esikatselun merkeissä. Tuskinpa istumalihakset jaksavat neljää tuntia, mutta olisihan sitä kiva kurkkia muiden maiden tarjontaan.

Leppoisaa viikonlopun jatkoa sinulle. Kuulemisiin :)

14 kommenttia:

  1. Ehdottomasti matkallaolo on tärkeämpää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä siihen pitäisi juuri pykiä. Liian kovassa vauhdissa saattaa mennä monta kivaa juttua ohitse :)

      Poista
  2. Jaa-a. Meikäläisellä on aina vähän kiire sinne määränpäähän... Hienoa olisi, jos osaisi tehdä toisinpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että valmista pitäisi saada aikaan, ja usein jotain konkreettista. Päättymättömiin projekteihin voi sotkeutua, joten onkin mukavaa välillä tehdä jotain sellaista, jossa näkee tuloksen heti :)

      Poista
  3. Aivan ihania ja inspiroivia kuvia taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti niistä tuli ripaus iloa päivääsi :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tuosta väreillä leikkimisestä tulikin mieleen, että on se kiva aikuisenakin, kun saa sotkea ja varsinkin, kun joku muu siivoaa jäljet. Aah. Niin terapeuttista!

      Poista
  5. Ihania kuviaMekin pyöräiltiin tapahtumapaikan ohi kiva kun järjestävät tuolaisia.Tuo on ihana kuva tapahtumasta väriloistoa-Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taisi olla ensimmäistä kertaa. Ainakin siitä tuli heti suosittu!

      Poista
  6. Hauskan kuuloinen tapahtuma, tuollaiseen voisi ottaa osaa itsekin.
    Ouluun on tulossa kesällä kahdetkin eri Ysäribileet ja minähän olen vannoutunut ysäri musan hillitön fani. Sinne menoa suunnitellaan ystävien kanssa, ihanaa.
    Ihania herkkuja, ruoka on aina parasta päivässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tapahtuma taitaa tulla myös heinäkuussa Ouluun :) Tapahtumat klassikkomusan ja tuttujen hittien parissa ovat mukavia. Fiilis on yleensä katossa!

      Poista
  7. Matka ehdottomasti, vaikkakin välillä on liian malttamaton ja päämäärään puskee vähän liiankin vauhdilla, Onneksi iän myötä on kyllä oppinut himmailemaan ja nauttimaan matkasta. :) Ja aivan ihana tuo värijuoksu, kuulostaa niiiiin mahtavalta!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämässä on tosiaan erilaisia vaiheita. Nuorempana varsinkin se meneminen oli tärkeämpää kuin oleminen. Onneksi sitä osaa nykyisin arvostaa hitaampaakin meininkiä :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...