keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Huhtikuun vitriini kutsuu pääsiäistä

Hepsunkepsun. Nyt on aika kurkistaa huhtikuun vitriiniin. Sen verran pohjustan uusille lukijoille, että vuoden alusta lähtien vaihdan kerran kuukaudessa tunnelmaa. Katsotaanpa mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan vitriiniin näytille :)

Viime kuussa jo vähän aavisteltiin pääsiäistä helmililjojen, meriruohon ja pajunkissojen kanssa. Nyt on lupa kutsua pääsiäinen tupaan.

Pääsiäisenä meillä koristellaan koko porukan voimin erilaisia munia. Materiaalit vaihtelevat tekijän mukaan, ja matkan varrella on käytetty sanomalehteä, serpentiiniä, lankaa, kangasta ja erilaisia värejä. Tämä nurkassa asustava virkatuista ketjusilmukoista tehty muna on viime vuodelta. Karkkimallinen kertoo ajankohdasta, jolloin Tildailu oli kuumimmillaan :)


"Pupujussikat, pupujussikat, ne lystikkäitä on."



Puiset tiput ovat Aarikan mallistosta. Kappas vain. keneltäkäs on unohtunut pieni luuta nojailemaan..


Tämä kuukausi mennään näissä tunnelmissa. Toukokuussa ollaankin sitten jo lähempänä kesää.



Aikaisemmat vitriinit voi halutessaan kurkkia linkeistä:


Viikko onkin mukavasti puolessa välissä.  Sää on ollut huomattavasti viileämpi kuin viime viikolla, joten puutarhassa puuhastelu on jäänyt vähemmälle. Ensi viikolla pukkaa työreissu vaihteeksi pohjoista kohti.  Siihen liittyen onkin monta rautaa tulessa ennen kuin laukku on pakattu ja paperit ovat nipussa.

Illaksi on sentään varattu jotain mukavaakin. Tyttären kanssa lähdemme inspiroitumaan hiuksista. Tarjolla pitäisi olla uutuuksia, ideoita, pikakampauksia, tarjouksia ja naposteltavaa.

Keväistä ja aurinkoista viikkoa lämpimin ajatuksin Sinulle

17 kommenttia:

  1. Oi miten hauska idea toi vitriini, ei voi muuta kuin ihastella kuukaudesta toiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki mieli laittaa jo viime kuussa pääsiäistä, mutta maltoin kuitenkin mieleni :) Nyt sitten mennään pupujen ja tipujen seurassa :)

      Poista
  2. Kiva vitriini-idea ja hauska toteutus. Mukavaa keskiviikkoa, Marianne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea mukavaa myös sinun viikkoosi. Pääsisipä jo kunnolla puutarhahommiin :)

      Poista
  3. Kiva idea, tuo vitriini! Söpöjä pääsiäisjuttuja myöskin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi mietin, että keksiiköhän sitä joka kuukaudeksi jotain laitettavaa vtriiniin, mutta kuukauden jälkeen jo tekee mieli vaihtaakin tavarat uuteen tunnelmaan :)

      Poista
  4. Ihana tuo karkki!!! :) Kun etunimeksi on vanhemmat antaneet Mariannen, niin jotenkin tosi kovin kiehtoo kaikki punavalkoraidallinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkimuna syntyi tosiaan pääsiäisenä, jolloin kaangastilkkuja oli joka nurkka täynnä. Homma lähti vähän lapasesta, kun into oli päällä. Jälkeenpäin on kiva muistella aina, mikä villitys on ollut meneillään :)

      Poista
  5. Mä aina ihailen näitä sun vitriinejä, todella kaunis tämäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienenä ihailin aina kauppojen näyteikkunoita, ja tässä sitä harrastelen vähän pienimuotoisemmin :)

      Poista
  6. Itse olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi alkaa taas askertelemaan mutta aina jää aikomukseksi. No nyt on yksi ompelu juttu menossa, saisi vain aikaa tehdä valmiiksi.
    Ihania juttuja sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että ilman hyvää fiilistä ei oikein hommasta tule mitään. Joskus valmistuu monta asiaa, ja välillä on tauko paikallaan ja aika tehdä jotain muuta vastapainoksi :)

      Poista
  7. Ihania värejä, tuo vitriini on kyllä niin hyvä idea!! Tykkään!! ❤ Pääsiäinen on kyllä niin ihanaa aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy fiilistellä riittävästi etukäteen pääsiäistä, kun meilläkin on porukkaa silloin reissussa, eikä saada kaikkia yhtäaikaa pöytään :)

      Poista
  8. Ihana idea ja jälleen niin söpöä ja suloista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kevät etenee mukavasti, niin toukokuussa pääsee jo kesäisiin tunnelmiin vitriinissä :)

      Poista
  9. Voi kuinka ihania pääsiäisjuttuja! :) Kivalta näyttää tän kuun vitriini!

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...