tiistai 11. maaliskuuta 2014

Tryffeleitä ja yö merenrannalla

Mikä pusseissa ja kasseissa kiinnostaa? Jotain viehättävää niissä täytyy olla, koska tämäkin tarttui silmääni viime viikolla, ja pakkohan se oli kotiuttaa. Paperikassi oli juuri sopivan kokoinen pienille tuliaisille, jotka pääsivät tänään uuteen kotiin. Tekstin mukaisesti pakkasin sinne myös suklaisia herkkuja.

Erilaisilta reissuilta olen säästänyt myös kivoimmat muovikassit, jos niissä on ollut hauska väritys, teksti tai jotain muuta mieliinpainuvaa.


Nämä suklaiset tryffelit olivat liian vastustamattomia. Tälläkin kertaa Stockan herkkuosasto tarjosi paketteja ja rasioita, joita ei kotikulman lähimarketeista löydä.


Joskus kivan rasian sisällä on pettymys. Tällä kertaa ei niin kuitenkaan käynyt, vaan näitä palleroisia popsii ihan mielellään.


Pitkästä aikaa kaivelin myös nuotit esille. Säilytän nuottivihkoja puisessa laatikossa pianon vieressä, ja jostain syystä päälle oli kasaantunut kaikkea tavaraa. Soittelu on jäänyt viimeaikoina vähemmälle, mutta nyt ajattelin verestää muistiani Heino Kasken Yö merenrannalla -tunnelmissa. 

Mikäpä olisi ihanampaa kuin leppoisa kesäyö, vähän lämmikettä, syötävää ja suojaa. Meri huuhtelee laiskan pehmeästi laineitaan kallioon, eikä silloin ole kiire mihinkään. Tässä yksi ensi kesän toiveista :)


Sitten tekniikkaa. Nyt näyttää siltä, että tietsikka ei vaan porskuta sellaiseen tahtiin mitä arki vaatii. Edessä on läppärin hankinta. Kone on takunnut monta kertaa, muistia on lisätty, mutta ei auta. Tällä viikolla pitäisi mennä tutkailemaan tarjontaa. Kaikenlaisia merkkejä on tarjolla, ja potkua pitäisi olla riittävästi. Joihinkin laitteisiin tykästyy heti, ja jotkut ovat vain tervanjuontia. Se on vähän  myös fiilisjuttu.  Täytyy vaan rohkeasti mennä viidakkoon. Ehkä sieltä löytyy sellainen peli, josta kehkeytyy vielä mukava kaveri .

Ja sitten muuta sekalaista. Päivän hyvä työ tuli tehtyä, kun kävin kylässä tiskaamassa. Loppuviikosta olisi pienimuotoiset puutarhakekkerit ja nähtävästi jotain esittelyjä. Ehkä teen pikavisiitin, jos sopivasti osuu kalenteriin. Lisäksi muutamien päivien kuluttua on myös arvonta tulossa. Tadaa. Vihdoin sain myös parturiajan tilattua, ja nyt ajattelin laittaa raidat.Muutamia askarteluja on myös syntymässä. Sopivat materiaalit pitäisi hakea Sinooperista. Kevätsiivousta pitäisi jatkaa, mutta olisi niin paljon mukavampaa tekemistä.

Kevyesti köpötellen keskiviikkoon. Kuulemisiin, ihanat!

13 kommenttia:


  1. Rentouttavia musisointihetkiä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se rentoutus tulee sitten, kun on päässyt plim-plim-eiku-plim-plim-eiku -vaiheesta eteenpäin :)

      Poista
  2. Voi itku miten ihania namirasioita...ja nameja... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peltiset keksirasiat ovat toinen heikkous. Niitä voi onneksi käyttää myöhemminkin esimerkiksi keksien säilytykseen :)

      Poista
  3. oih mitä herkkuja!! Ja nuo tekstikassit ovat aivan ihania!! Itsekin aina fiilistelen niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaisia tekstikasseja oli myös kylmäkasseina, jotka sopisivat kesäiselle piknikille!

      Poista
  4. Onpas kauniita rasioita ja varmasti herkullisia tryffeleitä :) Sinulle on huomenna haaste blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Minäpä tulen kyläilemään :)

      Poista
  5. Kassi näyttää kivalta Ja tryffeli laatikot, mmm varmasti herkullisia! Minäki oon huomannu itsessäni pienen hamstraajan ja pyrin säästämään kauniita pakauksia ja pusseja jotka miellyttävät silmää, eihän niitä nyt rosiinkaan voi heittää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Ne ovat mukavia matkatuliaisia. Usein myös pussissa on kivan liikkeen osoite, niin löytää ensi kerralla oikeaan paikkaan :)

      Poista
  6. Ihana kassi. Ja nuo tryffelit! Ostin muuten täältä Lumo-puodistaa käsintehtyjä lakka- ja vadelmatryffeleitä. syntisen hyviä olivat nekin!
    Tuo kuvauksesi kesäyön tunnelma kuullostaa täydelliseltä olotilalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi. Lakkatryffelit ja vadelmaa. Varmasti hyvän makuista :)

      Poista
  7. Tuo kassi on tosi kaunis, mä tykkään kovasti kans omastani! :) Tryffelit näyttää niin herkullisilta! :P

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...