keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Talokaupat fiilispohjalta

Sellainen pikkuriikkinen jutska taisi unohtua viime viikolta, että tulipahan tehtyä talokaupat. Päätös oli suhteellisen spontaani, eikä siinä sitten enää sen kummempia jahkailtu. Tänään sitten talo kasattiin vihdoin, joten samalla olikin aika juhlistaa tapahtumaa kakuttelun merkeissä.

Oikeastaan tämä kakku on pellillisen jäännöspala. Muut pelastin perjantaita varten, ettei ne häviä alta aikayksikön :)




Tässä se uusi "mummonmökki" on. Riviera Maisonilla voi tehdä myös kiinteistökauppoja, ja talo sopi budjettiin :) Eipä siinä sen kummemmin yön yli nukuttu. Fiilispohjalta ja tämä tuntui omalta. Vähän outo halkeama tuossa keskellä. Nooh. Eihän nyt kaikkea voi saada. Jotain kompromissejä täytyy tehdä...



Tadaa. Sehän onkin suola- ja pippurisirotin.



Pientä hassuttelua ruokailuun :)



Ja sitten totuuksien äärelle. Ei mene elämässä kaikki aina niin kuin Strömsössä. Kyltistäkin sen näkee, että rospuuttokeliä on pukannut oikealta ja vasemmalta. Mitä ajattelet kyltin nähdessäsi? Haluaisitko maalata ja entisöidä sen? Mietitkö, missähän tuo kyltti on oikein ollut ja mitä tarinoita on sen taustalla? Näyttääkö se jätepuulta vai aarteelta? Tämän näin nimittäin sisustusliikkeessä, ja se herätti monenlaisia ajatuksia, enkä voinut ohittaa sitä, vaikka en ostanutkaan :)


Tässähän jo loppuviikko häämöttää. Hiukset tarvitsevat leikkausta, mutta olen ollut laiska tilaamaan aikaa. Flunssaisena muutenkin tuntuu siltä, että Röllikin pomppaisi säikähdyksestä.

Nyt on ollutkin hyvä sauma hahmotella asua 70-80 -luvun discobileisiin. Kävin netissä kurkkimassa tyylejä, ja siellähän on mistä valita. Luultavasti valitsen kirkkaan ja räikeän tyylin. Ehkä jotkut värilliset sukkahousut, säärystimet rullalle, isot korvikset roikkumaan ja joku peruukki. 80-luvulla taisi olla myös sellaisia jätti-collegepaitoja, jotka olivat reisiin asti. Ensi viikolla olen Turussa, joten sieltä voisi samalla katsella kirppareita tai vastaavien tarjontaa.

Nyt tämä tyttö lähtee keittelemään mustikkamehua. Heissulivei ja kuulemisiin :)

30 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :D Ei ollut pieni ja punainen tupa, mutta eiköhän tuon värin kanssa tule toimeen...

      Poista
  2. Sait mut lankaan, mä jo luulin et ootte ihan "oikeat" talokaupat tehny! :D Hieno sijoitus tuokin, ja hauskakin! Ja kyltti on todella ihana! Teksti täydentää kyltin rosoista pintaa, todella viehättävä <3

    Ihanaa loppuviikkoa sulle Marianne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylällähän sitä vähän "oikeaa" talokauppakuumettakin on ilmassa. Ei vaan ole harmainta aavistusta, minkälainen seuraava koti olisi. Ideoita on heitelty ilmaan, mutta hiljaa hyvä tulee :) Paitsi joskus on hyvä repäistä eikä jahkailla. Kivaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Hieno talo...ja jos tulee riitaa saa molemmat olla omasssa puoliskossaan..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on huomioitu kaikki heti rakennusvaiheessa :)

      Poista
  4. No kerrassaan hienot talokaupat olette kyllä tehneet, wau, tosi suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiersin ensin sitä kuin kissa kuumaa puuroa. Lopuksi ajattelin, että kadun, jos jätän sen kauppaan. Siinä oli jotain hassunhauskaa :)

      Poista
  5. Onnea uudesta upeasta talosta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt pitäis varmaan järkätä tuparit!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Oli sen verran riskitön sijoitus, että saa nukkua yöt rauhassa eikä tarvitse miettiä korkoja, asuntokuplaa tai muuta vastaavaa :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Vesivahinkoja ei näkynyt, ja päällisin puolin kuntotarkastus oli ok. Vähän nuo reiät katossa tosin ensin ihmetytti :)

      Poista
  8. Nätti talo ja söpö toi koala kippo =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koalakippo tyhjenee nopeasti, kun esiin pitää saada silmät nenä ja suu :)

      Poista
  9. Onnea talokaupoista. ;) Ja niin totta tuo loppulausahdus kyltissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän pitää olla rapaa lahkeissa. Siitä ne elämän tarinat muodostuvat, hyvässä ja pahassa :)

      Poista
  10. Kiinteistöt ovat aina loistavia sijoituskohteita! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä onkin oikein kiinteistöguru ollut asialla. Heh. Saakohan tuosta koskaan omiansa pois. Tai ehkä käy niin kuin Muumimukeille, että arvo vain kasvaa...

      Poista
  11. Onnea talokaupoista.
    Ihanaa Ystävänpäivää Sinulle.

    VastaaPoista
  12. Hahahhah :D EIKÄ!!! Niin hyvä!!! :D Mutta ihana tuo talo kyllä on, en ihmettele ettei tarttenut jahkailla! :)

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. :D Nuo sirottimet eivät ole kooltaan kovin isot, mutta eihän sitä suolan käyttöä kovasti suositella muutenkaan...

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. :D Päätös oli yksimielinen, joten eiköhän tämän rakennuksen kanssa tule vielä mukavia hetkiä.

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...