tiistai 11. helmikuuta 2014

Guccin rakkausmallisto ja kosintaa

Tällä viikolla sydämet sykkivät hempeitä värejä ja lämpimiä tunteita. Ystävänpäivä on meidän kotimaisemissa leppoisa muistamispäivä, josta ei turhia paineita tarvitse ottaa. Jenkkilässä taas monen miehen pultut tutisevat. Miten sitä sydänkäpystä osaisi muistaa sellaisella tavalla, ettei tarvitse ottaa menolippua Timbuktuun.

Katsoin muuten sunnuntaina telkkarista Ystävänpäivä-elokuvan. Sellaista purkkaahan se oli, vaikka kaikki tähdet oli komennettu hommiin. Koko touhusta näki kyllä, että varsinkin kukkakaupat tekevät hitoksen suuren tilin. Guccilla näyttäisi olevan ihan oma Valentine-mallisto, joten tässä muutama poiminto kokoelmasta.

Kuva: Gucci

Kuva: Gucci

Nämä joutuisin laittamaan virtriiniin. En pysyisi pystyssä sekuntiakaan.

Kuva: Gucci

Kuva: Gucci

Keltainen tulee rytinällä tänä keväänä. Tutusta sisustuskaupasta oli myyty keltaiset kylppärimatot loppuun samantien.

Kuva: Gucci

Kun nyt kerran alkuun pääsin, niin vielä vähän rakkaudesta lisää. Sehän on oikeastaan aika "iso sana". Joillekin se on jopa niin mahdoton sana, että jumittuu kuin pähkinä kurkkuun, eikä kuulu kuin pihinää.

Platon lievitti aihetta netin mukaan seuraavasti. On olemassa erikseen eros (eroottinen rakkaus), filia (kaverillinen/veljellinen rakkaus), agape (jumalallinen rakkaus) ja amor (romanttinen rakkaus).

Kuulostaa niin hienolta, että pakko mennä kysymään asiantuntijoilta, että mitä se rakkaus oikein on.

Rakkaus tulee etelärinteeltä, ja siksi siellä kasvaa niin paljon kasveja ja puita (Joel 5v)
Sydän on niin kuin ruumiin pääkaupunki (Marie 6v)
Rakkaudessa mies romahtaa polvilleen ja kosii. Se on vähän sellaista konttaamista (Anni 7v)
Miehen täyttyy suudella hyvin, niin vaimo unohtaa, ettei mies vie roskia koskaan. (Risto 8v)
Naisille täytyy sanoa, että ne on kauniita, vaikka ne näyttäisivätkin pakettiautolta (Richard 10v)

Eiköhän näillä ohjeilla synny tulosta. Täällä vielä lentsuillaan, mutta ei niin pahasti kuin eilen. Puoli päivää sinnittelin hommissa, mutta sitten akku hyytyi. Nyt lekottelemaan kevyesti keskiviikkoon. Kuulemisiin ihanuudet :)

Kuvat: www.Gucci.com

15 kommenttia:

  1. Aivan ihania rakkausjuttuja Guccilla! :) Mä oon aina ollut ihan sekaisin tästä ystävänpäivän ajasta, menee kohta yli joulun :D Ehkä se on se pinkki ja sydämet! :D Niin ihanat nuo lastensuusta lauseet!!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään juhlissa on kepeyttä :) Lapset osaavat tuoda virkistäviä näkökulmia asioihin rempseällä otteella. Pistää aikuisenkin usein ajattelemaan :)

      Poista
  2. Lasten suusta kuulemme totuuden:)

    Ihanaa tulevaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se usein on, ja mutkattomasti ilman turhia suodattimia :)

      Poista
  3. Ihana mallisto, tuo avaimenperä oli söpö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin söpö lisä arkiseen avainnippuun :)

      Poista
  4. Nuo lapset ovat viisaudessaan verrattomia :D. Mulle kelpais mikä tahansa Cuccin "pikkulahja" ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun muistaisi vain kirjoittaa ylös pikkuväen sutkaukset. Jotkut jäävät mieleen, mutta moni on unohtunut matkan varrella :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hyvässä ja pahassa, yleensä ilman sensuuria :)

      Poista
  6. Hah, hauskoja nuo lasten suusta tulevat totuudet :D
    Ja voi kamala miten korkeat nuo kengät ovat!
    Mukavaa päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilen aina korkeista koroista, kun ne näyttävät niin kauniilta, mutta jotenkin en ole oppinut niillä kävelemään kunnolla. Sitten jännitän pohkeita ja kaikkia muitakin lihaksia liikaa :)

      Poista
  7. Olipa hyvän mielen postaus <3 Iloista ystävänpäivää sinullekin, missä merkeissä sitä tänä vuonna vietätkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiympyröissä vietämme ystävänpäivää, mutta pientä juhlintaa on luvassa :)

      Poista
  8. Voi noita lasten lauseita, ihania! :D Rakkaus se on monimuotoinen asia, harva aikuinenkaan sitä osaa selittää...

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...