maanantai 3. helmikuuta 2014

Fjällräven-reppu ja vitsivieteri

Täällä on siirrytty reppuaikaan, joten tässäpä tuleekin laukkupostaus. Reppu ja minä olemme olleet satunnaisesti toistemme kanssa tekemisissä viime aikoina. Nyt koittaa paluu juurille. Omalla olkapäällä on arjessa pääsääntöisesti keikkunut Longchamp. Hartiat ovat kuitenkin valittaneet toispuoleisesta tiiliskivien raahaamisesta.

Kummasti vaan laukkuun kerääntyy kaikenlaista sälää. Eihän ne yksinään paljon paina, mutta yhdessä siitä tuleekin kuorma. Toisella olkapäällä kantaessa yrittää balanssia hakea nostamalla toista olkapäätä korvaa kohti. Ei ihme, että niskat jumittuu.

Tässä on sitten uusi ystäväni. Kouluaikoina oli Fjällrävenin Kånken -villitys, joka on näkynyt taas katukuvassa. En halunnut palata mielikuvissani kouluajoille, joten hankin vähän toisenlaisen repun. Monella merkillä olisi ollut ihan kivoja nahkareppuja, mutta tykästyin tähän Fjällräven Rucksack no. 21 -malliin. Ajattelin monikäyttöisyyttä vähän erilaisissa olosuhteissa. Värivalinta oli vaikea, mutta päädyin mustan ja nahan yhdistelmään.


Meidän kulmilla ei tätä mallia ollut myynnissä, joten tilasin sen verkkokaupasta. Täytyy sanoa, että se tuntui todella tukevalta ja napakalta selässä. Eniten mietityttää, että jaksanko räplätä noita nauhoja. "Nyt se on auki-nyt se on kiinni". Toisaalta niissä oli aika näppärä lukitus, joten eiköhän tuo kätevästi käy. Tästä se meidän yhteinen retkitaival alkaa :)



Komeron kätköissä on pieni reppu, jota olen käyttänyt lähinnä kesällä ja matkoilla. Siihen ei oikeastaan mahdu mitään työpapereita. Talvisin on jotenkin helpompi napata olkalaukku harteille, kun päällä on paksu toppatakki. Toivottavasti tämän kanssa ei käy niin, että heilautan repun vain toiselle olkapäälle nopeasti. Tätä olisi tarkoitus kantaa kunnolla selässä. Sitten jää molemmat kädet vapaaksi. Toisaalta pitää katsoa, ettei käy kuin norsulle lasikaupassa. Unohtaakin, että selässä on reppu ja huitaisee kaupassa kääntyessään hyllyltä kristallit tonttiin. No siitähän saisi ihan mukavan postauksen...or not :)

Tässä on kohta maanantai taputeltu. Ei sen takia, että haluaisin vielä uusinnan lavalle :) Mittari näyttää plussaa. Nyt on muuten aivan mainio lenkkisää. Ei muuta kuin lenkkimakkara kainaloon ja saunan ympäri juoksemaan. Meiltä ei hirmuisen pitkä olekaan paikkakunnalle nimeltään Laihia. He ovat saaneet itsensä kartalle säästäväisyyden puolestapuhujina. Löytyypä paikkakunnalta mm. Nuukuuden museo. 

Tässä muutama laihialaisvitsi :)

Laihialainen kesäkeitto: vettä kukkalautasella

Poika palasi koulusta juosten kotiin ja sanoi isälle. " Säästinpä rahaa, kun juoksin bussin perässä kotiin."
Isä torui poikaa. "Olisit juossut taksin perässä, niin olisit säästänyt enemmän!"

Laihialaisten vihkipaikka: kanala, ettei mene riisit hukkaan

Laihialainen sähkösauna: Naulataan sähkölasku seinään ja hikoillaan sitä katsellessa.

Laihialainen mies teki häämatkan Vaasaan ja törmäsi kadulla tuttavaan. "Missäs morsian on?", kysyi tuttava. "Kotoona, kun se on käyny Vaasas jo ennenki."

Laihialainen parranajokone: Yksi tylsynyt terä riittää. Vesi tuloo silimistä ja vaahto suusta!


Näitähän riittäis. Leppoisaa alkuviikkoa toivotellen!

18 kommenttia:

  1. Oi, meilläpäin neidit myös toivovat näitä reppuja ;) Ihana on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä taas aluksi toteuttelemista, mutta tällä kertaa käytännöllisyys ja mukavuus menivät edelle :) Eiköhän tästä ihan mukava yhteiselo tule repun kanssa...

      Poista
    2. Upea ja käytännöllinen reppu sulla nyt! Meillä paha juttu, kun kumpikin aluaa - kai se pitää hommata yhtä aikaa kummallekin. :D

      Poista
    3. Siinä sitä onkin miettimistä. Ei kuitenkaan ole ihan markkinoiden halvin reppu...

      Poista
  2. Kaunis reppu! Ja hauskoja noi vitsitkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina mukavaa, kun paikkakunta osaa kääntää stereotypiat ja huumorin vahvuudeksi :)

      Poista
  3. hahah..kiitoksia vaan nauruista. hyviä nuo laihialaiset tosiaankin on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikkakunta ei ole suuren suuri, mutta maine on kiirinyt pitkälle. Huumorin kukka se kaunein kukka :)

      Poista
  4. Hauskoja vitsejä! :D Kiitos päivän nauruista!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Olen ollut tyytyväinen kyllä muutaman päivän käytön jälkeen. Huomasin myös, että nuo hihnat ovat sellaista kangasta, ettei reppu luisu pois toppatakin olkapäältä kovin helposti. Pysyy napakasti selässä.

      Poista
  6. Jopas oli vitsejä :D Toi reppu on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluaikoina herkuteltiin enemmänkin noilla vitseillä, ja moni on jo päässyt unohtumaan. Tuossa mustassa repussa näkyy kyllä kaikki pöly heti, mutta onneksi on tarraharja :)

      Poista
  7. Kerrassaan ihana reppu <3 Eikä mitä vitsejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se niin ollut, että nauru pidentää ikää :)

      Poista
    2. Todellakin! Sulla on vielä taito kirjoittaa kaikesta :)

      Poista
  8. onneksi ei kaikki laihialta. reppu on upea! ja jutut! Piketär 2 mukana pa
    rturipirjo@suomi24.fi

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...