lauantai 4. tammikuuta 2014

Konsulinnan ikkunataidetta

Joskus ihan tavallisesta päivästä voi tulla erityinen. Kotinurkkiemme lähistöllä on vanhassa puutalossa Käsityötalo Loftet. Samassa rakennuksessa on Konsulinnan kahvihuone, joka on nimetty entisen asukkaansa mukaan. Tässä kahvilassa on jotenkin aivan erityinen tunnelma, jossa yhdistyvät ripaus mummolaa ja historiallista asuntoa.


Kahvila on myös suosittu lounaspaikka, ja siellä järjestetään juhlia sekä taidenäyttelyitä. Kahvila on ollut alun perin asunnon ruokasali. Tummanpuhuvassa huoneessa on tammiset puolipaneelit, tammiparketti ja nahkajäljitelmätapetti. Seinällä on vanhoja muotokuvia ja kaapeista löytyy vanhoja esineitä. Tunnelma on jotenkin kodikas ja lämmin. Aivan kuin olisi kylässä, eikä missään julkisessa kahvilassa.


Kahvilaan oli ilmestynyt myös uutta katseltavaa. Kirppareilta on kerätty erilaisia vuokia, jotka on maalattu mustaksi. Nämä oli kiinnitetty seinälle kokoelmaksi.


Yksi suosituimmista leivonnaisista on Konsulinnan omenaunelma, mutta tällä kertaa otin kinkkupiirakkaa ja suklaakakkua.


Kahvihuoneessa on ikivanha vitriini, jossa on näytillä astioita. Erityisesti tällä kertaa kiinnitin huomiota lasisen ikkunan kuviointiin.Koukeroissa ei ole säästelty.


Kuinkas sitten sattuikaan sopivasti, että Inreda.com  -sivustolta löysin ikkunaan kiinnitettäviä kuvioita ja kalvoja. Poimin tähän muutaman esimerkin näytille. En ole näitä vielä käytännössä testannut, mutta kiinnittämisen ja irroittamisen pitäisi olla helppoa, kun ei tarvita mitään liimoja tai liistereitä.




Näillä makupaloilla toivottelenkin sinulle mukavaa viikonloppua. Täällä höyryää kanakeitto, ja sitten pitäisi vääntäytyä ulos raittiiseen ilmaan. Onko talvi peruttu? Täytyy varmaan mennä tekemään mutavellistä edes yksi lumiukko :)

Kuvat: 6-8 Inreda.com

7 kommenttia:

  1. Vaasassa on vaikka ja mitä! :) must-to-visit vinkki tämä kahvila... Vaikuttaa ihan miun maun mukaiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri paikkakunnilla on aina muutama luottokahvila, joissa pitää käydä. Vähän fiiliksen ja tunnelman mukaan. Välillä nykyaikaista trendikkyyttä ja välillä historiallista tunnelmaa :)

      Poista
  2. Sinulla on taiyo nähdä ihanat kahvilat ja muut siinä kotinurkilla, hurmaavalta vaikuttaa tuo Konsulinnan kahvihuonekin! Oikeastaan täällä Raumallakin on herttaisia kahviloita ja vaikka mitä, niitä ei vaan huomaa katsoa sillä silmällä. Mennään vaan Kontiolle kahville. Pitääkin varmaan seuraavalla kerralla ottaa kamera mukaan ja pyytää lupa kuvata blogia varten......
    Nuo pelakuu-tarrat on söpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä välillä turtuu omien kotinurkkien tarjontaan, mutta joskus tulee sellaisia ahaa-elämyksiä tutuissakin paikoissa :)

      Poista
  3. Oi miten tunnelmallinen kahvila, niin kaunista! Ja nuo tarrat ovat myös ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä noilla tarroilla saisi loihdittua aurinkoisen poutapäivän tämän sateen keskelle :)

      Poista
  4. Oi, tuo kahvila on juuri sellainen, kuin kahvilan pitää olla! Mikä tunnelma!!

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...