sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Cocktailbaskeri ja tiramisua

Sainpas keksittyä lupauksen tälle vuodelle. Paljastan sen postauksen lopussa. Pari päivää arkeen, joten vielä ehtii herkutella ennen silakkakuuria. Kaapissa on lymynnyt tällaisia alkupalakippoja jo pitemmän aikaa, mutta nyt päätin tarttua oljenkorteen tekemällä niistä jotain syötävää. Monilla kutsuilla näitä olen napostellut, mutta jostain syystä askartelu on jäänyt näiden kanssa kotona vähemmälle. Laitoin hyvää musaa soimaan, latasin kaapista esille kaikki purnukat ja aloin pilkkomisen.

Sekotin tonnikalaa ja ranskankermaa tahnaksi. Lämmitin kipot uunissa ja laitoin täytteet sisään. Lisämakua tuli oliivista, tomaatista, juustosta ja basilikasta. Tuoreeltaan ne olivatkin aika rapeita, mutta muutaman tunnin jälkeen kosteus oli imeytynyt ja maku oli myös mehukkaampi.



Olihan se sitten mukava napostella, kun jaksoi vähän nähdä vaivaa.


Montako baskeria on liikaa? Eihän mulla ole vielä hätäpäivääkään näiden kanssa. Joka viikonpäivälle pitää olla oma myssy :)


Tässä on pinon tuorein tulokas, jonka äitini kutoi tässä välipäivinä.


Ja sitten paheisiin. Joka kulmalla ollaan lämmittelemässä kurinalaista alkuvuotta, mutta täällä sukset lipsuu. Mieheni teki laatikollisen tiramisua, ettei vaan lopu kesken. Nämä keksit ovat aika käteviä valmistuksessa. Resepti tuli aikoinaan tutuksi Välimeren ruokaa -kurssilla, joten kiitokset vaan Cosimolle tästä herkusta!


Miten nuo pötkylät näyttävät ihan kalapuikoilta tässä kuvassa??


Puolustukseksi täytyy sanoa, että kävin ensin lenkillä ja söin vasta sitten :) Pöytään tuli vielä sopivasti herkutteluseuraa kylään, joten osa kakusta lähti onneksi mukaan. Söin jo oman osuuteni, mutta saanko ottaa vielä lisää. Pliiiis.


Kummityttökin kävi kyläilemässä, mikä oli taas aivan ihanuutta. Askartelimme Tildan kaavoilla hepan, pelasimme lautapelejä ja ulkoilimme puistossa. On muuten ihan hassua, että monista puistoista puuttuu kunnon valaistus. Ehkä tällaiseen talveen ei ole varauduttu, mutta se on niitä harvoja paikkoja näillä keleillä, jossa voi ulkona jotain kivaa puuhastella.  Pitäisiköhän laittaa pulkkaan rullat, niin pääsisi mäkeen.

Sen sijaan laitoin jarrusukat jalkaan. Hidastelen vielä tiistain tuloa sen verran :) Eniten hirvittää se, kuinka herää kelloon. Pitää varmaan laittaa se pesuvatiin rämisemään.

Tässä pitäisi saada jokin pikainen muodonmuutos aikaan ja pikaisesti-siis manikyyri, kasvohoito, kampaaja nyt alkajaisiksi. Tai jos toteaisi vaan, että tää on nyt luomua. Take it or leave it. Olen viettänyt pitkiä aamuja ilman murustakaan huolta siitä, mitä laittaisi päälle. Tähän voisi niin tottua. Or not.Vai rupeisko sitä kalastajaksi. Ei ne kalat siitä piittaa, onko tukka hyvin tai ripsari levinnyt.

Annan muuten tässä yhden lupauksen teille. Lupaan mennä tänä keväänä pilkille, jos vain meri jäätyy. Yksinhän siitä hommasta ei tule mitään muuta kuin kunnon naurut ahvenille, mutta eiköhän siihen hommaan löydy opastusta :)

Leppoista oleilua sinne, ja iloinen tervehdys myös uusille lukijoille!

10 kommenttia:

  1. Voi, kun oli kiva postaus, hymyilin kai koko ajan kun luin tuota:) Herkullisen näköistä tiramisua :) Leppoisaa loppiaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiramisu on vaarallinen herkku, kun siihen tulee himo :) Mukavaa loppiaista myös sinulle!

      Poista
  2. Vesi tuli kielelle herkuista. Minkä merkkisiä nuo herkkukupit ovat? Sulla on kivasti noita baskereita :) Tiramisukin maistuis mullekin, näyttää hyvältä. Itse olen vain kerran tehnyt tiramisua. Pitää nyt vaan alkaa tosiaan keventämään, kun joulukuu on tullut herkuteltua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin nakata paketin jo menemään, mutta siinä luki Mini Crostinis. Ostin sen Prismasta jokin aika sitten. Läpinäkyvä pakkaus, jossa oli muistaakseni kahdessa kerroksessa 24 kpl pieniä kuppeja. Nyt pitää kyllä täälläkin palata ruotuun herkuttelun suhteen, kun on vähän mopo karannut :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Voi ihanata pilikille...Voiko olla rentouttavampata hommaa kevätauringon kutitellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koukkuun ei välttämättä tartu saalista, mutta voihan sitä nautiskella eväistä ja kuumasta kaakaosta :)

      Poista
  5. Kauniita annoksia.Kivoja juttuja.Pillkkikelejä voi joutua odottelemaan kun kuulemma talvi on peruttu-Ritva.

    VastaaPoista
  6. saa nähdä mihin uskaltaa ensi talvena pilkille mennä jos yhtä leuto talvi tulee:D

    VastaaPoista
  7. Ihanat herkut, ja tiramisu on niiin hyvää, ei vaan ole koskaan tullut itse tehtyä, pitäisi!! :)

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...