perjantai 22. marraskuuta 2013

Guccin juhlaa

Voisi kuvitella, että perinteisestä pikkumustasta on jo kaikki variaatiot nähty, mutta aina löytyy silti jotain kivaa. Tämän puvun pääntietä ja pitsistä yläosaa olen käynyt katselemassa netissä uudestaan ja uudestaan. Se yhtäaikaa peittää ja paljastaa. Pitsi on kuin koru, eikä siihen välttämättä muuta sitten kaipaakaan.

Mustan ei tarvitse olla synkkä, vaikka siihen onkin helppo turvautua. Eipä uskoisi, että joskus aikanaan myös naisen hääpuku oli musta.

Joskus sitä miettii, että mikä ihme näissä merkkivaatteissa maksaa. Toisiin aatoksiin sitten tulin, kun näin kerran Chanelin dokumentin, jossa näytettiin vaatteiden valmistus alusta loppuun.  Joskus kaksi vaatetta näyttää lähes samanlaisilta, joten helppohan sitä hintaa on sitten vertailla. Aikamoisia tuntimääriä sitä loppujen lopuksi meni yksityiskohtien kirjailuun, punomiseen ja ompelemiseen. Toisaalta kyllä siihen taitaa tulla vähän brändi-lisää mukaan silti.

Joskus nuorempana ompelin vaatteita jonkin verran, mutta nykyään teen enemmänkin sisustusompelua. Joskus käsityö syntyy nopeasti, ja joskus siihen menee pitkäkin aika. Mikä tahansa ompelutyö on äkkiä kullan hinnoissa, jos alkaa miettimään niihin uhrattua aikaa. Kivassa harrastuksessa ei tunteja aina tule laskettua, joten joskus arvio jälkeenpäin saattaa olla myös itselle yllätys.

Lisää juhlahaaveita löytyy linkistä  Gucci

Kuva: Gucci

5 kommenttia:

  1. Aivan ihana mekko!! Tuollainen olisi niin kaunis hääpukunakin! :) Ihanaa viikonloppua!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tullut pikkumekkojen käyttäjä vasta aikuisemmalla iällä. Miksiköhän siihenkin meni niin pitkä aika :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikä musta ole yhtään synkkä, kun siinä on jotain kivaa extraa :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...