sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tupasvillaa ja muuta söpöilyä

Löytyihän se kotipesäkin vihdoin, kun viikonloppu on mennyt viuhtoessa vähän siellä sun täällä. Lauantaina otettiin tähtäimeen käsityömessut, jotka pidettiin Pohjanmaan lakeuksilla. Tarjolla oli kaikenlaisia ihanuuksia. Kyllä tähän maahan mahtuu paljon osaajia ja taitavia väkertäjiä.

Melkein mistä tahansa materiaalista saa loihdittua kaikkea hauskaa. Tässä muutama pieni makupala, joista tykkäsin. Tämän kortin löysin pöydästä, jossa oli taidetta tehty luonnon antimista. Tupasvilla on pääosassa, ja siihen kaveriksi on poimittu mm. jäkälää ja lehtiä. Korttien lisäksi oli tehty pöytätabletteja, jotka olivat muovitettuja. Nämä olivat jotenkin niiiin söpöjä :)


Tämän pöydän ympärillä kävi vilkas kuhina. Kankaat olivat herkullisia väreiltään, ja pienet kukkarot ovat käteviä moneen käyttöön.


Perinteisen käsityön lisäksi oli esillä muutakin kiinnostavaa, kuten esimerkiksi skeittilautojen koristelua. Tämän auton ohitse ei niin vain käveltykään.  Anna-Stina Kustom & Design tekee erikois- ja kynäruiskumaalauksia. Vanha klassikkoauto kiilteli upeasti.


Porukkaa oli todella paljon, ja mietin samalla, mikä on vuoden hitti. Kaikki pöydät keräsivät uteliaita, mutta sitten löytyi pöytä, jossa uteliaita oli ruuhkaksi asti. Kuvioteipit tuntuivat kiinnostavan kovasti. Niitä laitetaan sisustukseen, askarteluun, paketteihin, skräppäykseen. Washiteipit, pitsiteipit, kuvioidut ilmastointiteipit ja muut houkuttelivat ideoimaan. Teippitarhalla on myös oma blogi, jossa voi käydä tsekkailemassa toteutuksia ja ideoita:  Teippitarha Olihan siellä sitten muotinäytöksiä, työpajoja, kilpailuja, arvontaa ja Anu Harkin Kotoiluun liittyvä Aikuisten askartelua -pöytä.

Lauantaille sattui myös mielenkiintoinen kohtaaminen. Bensa-asemalla oli jo ihan kultaisiin vuosiin yltänyt mies harmaissa haalareissaan tankkaamassa 50-luvun kulkupeliä: moottoripyörä sivuvaunulla. Tämä antiikkinen ajoneuvo herätti sympatioita, ja kiinnostavaa oli se, että kulkupelissä oli Britannian lippu. Tämä urhea mies oli tullut Briteistä asti Suomeen vanhalla moottoripyörällä ja kyseli reittiä Jyväskylään. Arvoitukseksi jäi, oliko kyseessä unelmien matka, harrastus tai muu tavoite. Niin vain meidänkin maisemissa syksyisillä teillä matkaa monenlaista menijää :)

Toivottavasti sinulla on ollut mukava viikonloppu. Haluan toivottaa lämpimästi myös uudet lukijat joukkoon. Nyt katseet kääntyvät kohti maanantaita. Uusi viikko ja uudet kujeet. Kuulemisiin!

6 kommenttia:

  1. Tuollaisilla messuilla on paljon katseltavaa ja osasta jää ideoita itsekin toteutettaviksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihanaa nähdä, kuinka paljon intoa ja osaamista löytyy. Aina sieltä jää jotain reppuun tuliaisiksi :)

      Poista
  2. Oo, mä olen haaveillut sivuvaunusta mun kulkupeliin! On vaan NIIIIIN kallis, että toistaiseksi jää haaveeksi. Hauska kohtaaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtaaminen oli hauska ja yllättävä. Nostan hattua tuollaiselle rohkeudelle. Kylmät säät, pimeys ja syksyn kelit meillä eivät ole aina herkkua pitkillä ajotaipaleilla :)

      Poista
  3. Ihana kortti ja mitä pussukoita!! :) Olis kyllä ihana päästä tällaisille messuille ihastelemaan :) Kivaa uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania erikoisia juttuja, tykkään tosi paljon kaikesta tommosesta pienestä ja söpöstä. Mukavaa viikon alkua! :)

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...