maanantai 14. lokakuuta 2013

Syksyinen rantabulevardi

Meikäläisen asupostaukset ovat suhteellisen harvassa, joten menköön tämä nyt sitten sellaisesta. Oli nimittäin tänään aivan upea sää, ja merenranta kävelyreitteineen on suosikkipaikkojani. Sininen meri kimalteli raikkaana, ja keltaisen eri sävyt hehkuivat kullankeltaisina.

Mitäs tuosta asusta voisi nyt sitten sanoa...

Päähine: Virkattu lippis, jota käytän ahkerasti muiden päähineiden lisäksi
Takki: Viime syksynä Italiasta ostettu ruskea kevyttoppis
Housut: Muistaakseni Cubuksen alesta ostettu keväällä
Laukku: Longchamp
Huivi: Ostin Aleksi 13 -loppuunmyynnistä jo kesällä
Saappaat: Kookenkä

Kotioloissa käytänkin sitten pääosin pehmeitä, mukavia ja löysiä oloasuja, villasukkia ja kaikkea virttynyttä ja mahdollisimman lokoisaa.





Tämäkin päivä on kohta pulkassa. Autoon vaihdettiin talvirenkaat. Saa nähdä, joko sitä lunta tupruttelee tällä viikolla. Aikaisemmin kerroin muuttotalkoista, joissa olimme mukana. Veimme sinne varastossa olleen pöytäryhmän, ja tänään vielä kaksi tuolia. Olen käyttänyt sitä joskus ompelupöytänä, mutta nyt se pääsi uuteen kotiin.

Iltaruuaksi valmistin "sörsseliä" . Se tarkoittaa vähän niin kuin pyttipannua. Pilkoin kesäkurpitsaa, broileria, tomaattia, sipulia ja vähän mitä nyt kaapista löytyy. Sitten vain mausteita rennosti mukaan. Simppeliä mutta toimii :)

Nyt täytyykin lähteä kokeilemaan piikkimattoa. Se on muuten aika kätevä, kun hartiat ovat jumissa. Laitan sen sohvan käsinojan ympäri ja siihen sitten vaan köllöttelemään :)

Toivottavasti olet päässyt loikkimaan letkeästi esteiden yli tänään, mikäli niitä on eteen putkahtanut. Aurinkoa en voi luvata ennen kuin vasta huomiselle, kun jo kuukin tuolla möllöttää. Mukavia hetkiä silti toivottelen!

16 kommenttia:

  1. Haastoin sinut! :)
    http://aamiainenaurajoella.blogspot.fi/2013/10/blaa-blaa-blaa-and-blaa-about-me-eli.html

    VastaaPoista
  2. Ihana asupostaus, tänään ei ole paljoa kerinnyt upeasta säästä nauttimaan. Päivä alkoi jo varhain ja yökin meni harakoille, jännittäessä soiko kello aamulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä on, kun kellon soimista alkaa epäillä aina ennen jotain tärkeää menoa? Tuttu tunne...

      Poista
  3. Kauniita syksykuvia ja nätti asu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehdet olivat jotenkin erityisen värikkäät tällä kertaa :)

      Poista
  4. Voi miten kaunis tuo neulottu ruukun suojus <3

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! En saa silmiäni irti sun saappaista, aivan ihanat! Meillekin vaihdettiin autoon tänään talvirenkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsin kauan saappaita, joissa olisi kapea varsi pohkeen kohdalta. Yhdet sitten löytyivät pitkän etsimisen jälkeen :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Pitää ottaa syksystä kaikki irti silloin varsinkin, kun aurinko paistaa :)

      Poista
  7. Mahtavia kuvia kertakaikkiaan ja noi maisemat, ah
    Mukavaa maanantai iltaa :)

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...