torstai 3. lokakuuta 2013

Sanomalehti - luettavaa vai askarreltavaa

Yksi aamurutiineistani on päivän sanomalehden lukeminen teetä nauttiessani. Nämä kaksi aisaparia ovat kuuluneet aamuihini kuin nenä päähän. "Lehdettömät" aamut ovat tuottaneet vieroitusoireita. Lomalta palattuani olen kääriytynyt sohvalle käymään viikon lehdet läpi.

Uutiset ja tapahtumat saa kyllä näppärästi selville puhelimen kautta, mutta olen aikaisemmin kaivannut sanomalehden konkreettisuutta, tuoksua, hypistelyä ja rapinaa. Jotain on kuitenkin tapahtunut. Jo kesällä huomasin, että aamut lähtivät liikkeelle ihan mukavasti ilman sanomalehteäkin. Herättyäni hiippailin puutarhaan lukemaan luonnon merkkejä. Vähitellen kävi niin, että lehti unohtui luukkuun siihen asti, kunnes päiväposti tuli jakeluun.


Syksyn myötä rutiinit ovat palanneet arkeen. Lehden lukeminen on silti jostain syystä vähentynyt. Uutiset ovat usein tiedossa jo lehtien verkkosivuilta, joten sanomalehdestä etsin aiheeseen syventävää näkökulmaa. Silmäilen otsikot ja etsin kiinnostavia aiheita. Tarjoukset, kulttuurisivut ja tapahtumat nappaavat huomion.


Onko kysymyksessä käännekohta? Tarvitsenko sanomalehteä aamuihini nykyisessä muodossaan? Haluanko aloittaa aamuni otsikoilla, jotka määrittävät mielentilani loppupäiväksi? Aikaisemmin olen lukenut lehden jopa useaan kertaan päivän aikana. Aamulla kiireessä tein nopean katsauksen ja nappasin lehden mukaani taukoluettavaksi. Illalla tarkistin vielä ilmoituksia tai television tarjontaa. Nyt lehti saattaa olla yhä tuoreena pöydällä, kun muut asiat ovat vieneet huomioni.



Silti lehti on usein mukana muissa päivän puuhissa. Sanomalehti on hyvä eriste matkan ajaksi vaikka kukille. Kerään muiden maiden lehtiä, ja käytän niitä askarteluissa. Tykkään katsella ulkomailla sanomalehtiä, niiden ulkoasua, värisävyjä ja käytettyjä fontteja. 

Olen yleisestikin lehtien suurkuluttaja. Postia pukkaa luukusta ihan mahdottomasti, ja erikoislehdet ovat suosikkejani. Jotain on silti tapahtunut aamuiselle lehtirutiinilleni. Entä jos lehteä ei enää tulisikaan? Mikä rooli sanomalehdellä on sinun arjessasi?

Kuvat: weheartit

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo ensimmäinen kuva!!!! ♥ Ja lehdet ovat niin mainiota askartelumateriaalia!! :) ihanaa päivää!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli kisu jossain vaiheessa, mutta jouduimme luopumaan siitä allergian vuoksi. Sanomalehdestä on tosiaan moneksi :)

      Poista
  2. Ihana tuo kisukuva!! :)) Ja tosi kiva tuo sanomalehtilahjapussi!
    Meille ei tule mitään sanomalehtiä (mainokset toki) niin ei ole niillä itellä oikein virkaa. Äidin luona kylläkin (tai muualla kylässä) otan lehet kauniiseen käteeni (heh) ja luen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin muuten vuosikaudet sanomalehden aina takaperin eli lopusta alkuun :)

      Poista
  3. Ei olis uskonu että sanomalehdestäkin saa kivan näköisen pussin pienin koristeluin.Mitä jos jouluna käärisi paketin sanomalehteen ja koristaisi punaisin tai kultaisin rusetein?-Ritva

    VastaaPoista
  4. Kauniita koristeita sanomalehdestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös ikivanhoista sanomalehdistä olisi kiva tehdä jotain askarteluja :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...