sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Rakkautta on...

.....kun mies keksii tehdä jotain hyvää hetken mielijohteesta. Hän kaivaa reseptin esille, miettii löytyvätkö aineet kaapista, tai soveltaa vähän, vaikka kaikkea ei löytyisikään. Ja sitten hän keksii laittaa sekaan kookoshiutaleita. Minä olen omissa puuhissani, ja keittiöstä leijuu makea tuoksu. Kaurakeksit ovat niin hyviä tuoreina ja lämpiminä.


 Hän laittaa kokeeksi muutaman kaurakeksin kaulimen päälle käpertymään :)


Sunnuntaiksi hän valmistaa haudutettua lihapataa. Sekaan on pilkottu vihanneksia ja mausteita. Tiedätkö miten hyvää on sellainen pata, jota on haudutettu pitkään ja hartaasti niin, että kaikki maut ovat tiivistyneet ja mehustuneet.


 Osakseni tuli sitten pieni työhuoneen siivous. Olen heittänyt pois vanhoja papereita ja siivonnut kansioita.


Tänä viikonloppuna teki hurjasti mieli mannapuuroa, jossa on mansikkaa. Siitäpä tulikin mieleen juuri tämän biisin sanat:

Sen illan puistossa me istuttiin
yömyöhään juteltiin
puiston hämärässä suudeltiin
viiniä nautittiin.
Sä kerroit kuinka mukavaa
ois kantaa sormusta
pieni mökki metsän laitaan laittaa
kukkia kasvattaa.

Mut hei ei se riitä
et on mukavaa
sen täytyy olla paljon parempaa.
 
 Siinä täytyy olla rakkautta
siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa
sen täytyy joskus satuttaa
sen täytyy voida naurattaa
ei siitä muuten mitään tuliskaan
ilman oikeenlaista kemiaa

Alkoi katuvalot sammumaan
ja meitä paleltaa
sä pyysit mua vierees nukkumaan
joo, mä olin valmiina.
Aamuyöstä vielä kuuden aikaan
kuuntelin haaveitas
seinän takaa isäs kuorsausta
hmm.. mä taisin huokaista.

Mut hei ei se riitä
et on mukavaa
sen täytyy olla paljon parempaa

Siinä täytyy olla rakkautta
siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa
sen täytyy joskus satuttaa
sen täytyy voida naurattaa
ei siitä muuten mitään tuliskaan
ilman oikeenlaista kemiaa

Ei elämää liikaa suunnitella saa
antaa sen mennä vain painollaan
jos joskus vielä tavataan - hyvä niin
jos ei - lakit päähän ja näkemiin

Mut hei ei se riitä
et on mukavaa
sen täytyy olla paljon parempaa

Siinä täytyy olla rakkautta
siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa
sen täytyy joskus satuttaa
sen täytyy voida naurattaa
ei siitä muuten mitään tuliskaan
ilman oikeenlaista kemiaa

(Kemiaa: Neon2)
 

Toivottavasti sinun viikonloppu on sujunut mukavasti. Mukavaa alkavaa viikkoa    ♥

12 kommenttia:

  1. Neon 2 & ihanat teinivuodet!!! <3
    Those days... ;)

    Rakkautta on juurikin nuo arjen yllärit... Arjen rakkaus on parhautta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta. Arjen pienet jutut saavat sydämen sykkimään :)

      Poista
  2. Mukava mies sinulla. Minulla myös. Meilläkin mies hoitaa ruuanlaiton..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin mukavaa, kun mies puuhailee keittiössä :)

      Poista
  3. Voihan, ihana mies sinulla :) Mun mies ei osaa keittiössä mitään. Mutta on se muuten mukava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kokataan yhdessä ja välillä erikseen. Vaihtelu virkistää varsinkin viikonloppuisin. Ja mukavuuttahan voi osoittaa muutenkin kuin kokkaamalla :)

      Poista
  4. Ihana mies!!!! ♥ ja tuo biisi toi kyllä niin paljon muistoja tännekin, hih! :) kivaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  5. Tuollaisia aviomiehiä ei kasvakkaan joka oksalla saat olla onnellinen.Kyllä meillä kalakeitto onnistuu -Ritva

    VastaaPoista
  6. Kauralastut ovat ihania, en juuri muuta osaakkaan leipoa :)

    VastaaPoista
  7. Kauralastut ovat kyllä parhaita :)

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...