perjantai 25. lokakuuta 2013

Vaihteeksi mustaa ja valkoista

Nyt mennään kattauksessa vähän erilaisella tyylillä kuin ennen. Yleensä olen suosinut kirkkaita ja hempeitä sävyjä. Olen kuitenkin halunnut kokeilla välillä jotain muuta. Inspiraatio lähti oikeastaan tästä paperisesta alustasta (Riviera Maison), jonka ostin jo viime kesänä.


Puisella alustalla on pullon mallinen pieni "kyltti", johon tulee vieraan nimi.


Joskus tuppaa oma tai kaverin nimi unohtumaan. Hakaneulalla nimikyltin voi kiiinnittä vaikkapa paitaan :)


Väriteema jatkuu myös lyhdyssä.


Paperisessa alustassa on pientä opastusta aterimien ja välineiden mystiseen maailmaan.


Tässä on nyt pienet alkupalat, mutta teemaan sopii esimerkiksi musta tagliatelle, musta oliivi jne.




Tännekin eksyi pikkumusta.


Ideointia voi jatkaa monellakin tavalla, ja onhan se Halloween tulossa myös. Pini ripaus huumoria, rekvisiittaa tai attitudea oman maun mukaan.

Ihanaa, että viikonloppu alkaa. Mukavaa perjantaita sinulle!

6 kommenttia:

  1. Kivan näköinen kattaus! Mukavaa viikonloppua :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kattauksissa aika harvoin näkee tätä tyyliä, mutta tulipahan kokeiltua ja vaihtelu virkistää :)

      Poista
  2. Ihana paperialunen!!! :) Ja ihana kattaus muutenkin! :) On kiva aina kokeilla kaikkea erinlaista ja kehitellä uusia ideoita sitä myöten! :) Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon paperialustan voisi varmasti muovittaa, niin sitten olisi pitempi käyttöikä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Päässä pyörii vähän liikaakin välillä kaikenlaista :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...