maanantai 7. lokakuuta 2013

Lämmin kaakaolapanen

Ovatko sinulle tuttuja Willow Tree -sarjan esineet? Meillä on niitä muutamia, ja ihastelen kaupoissa aina niiden herkkyttä ja romanttisuutta. Ilmeet ja tunnelman voi kuvitella asennosta ja pienistä vivahteista, vaikka silmiä, nenää ja suuta ei ole näkyvissä. Siinä on varmaan se kuuluisa body language, joka kertoo kaiken. Tämän kuvan enkelin olen ostanut tyttärelleni.

Nyt olisi niin ihana pujahtaa isoon pehmeään lapaseeen nauttimaan maanantaikaakaota. Voisikohan sellaisen kutoa? Sitten olisi sellainen iso kudottu lapanen kuin makuupussi. Tai jos neuloisi vain ison villapaidan, jossa olisi helmaa vaikka kuinka pitkästi, ja kuroisi sen umpeen narulla pussiksi. Siinä olisi hihat ja sitten korkea savupiippukaulus, jonne voisi piiloutua maanantailta. Yksi tällainen siis tilaukseen :)

Kirjoitin muuten tuohon otsikkoon sanan "kaakaolapanen". Se näyttää ihan heprealta! On meillä erikoinen äidinkieli. Näyttää ihan siltä, että kirjaimet ovat väärässä järjestyksessä ja ne pitäisi järjestää oikeaksi sanaksi :)


Näin taas uusi viikko lähtee käyntiin. Sunnuntai meni synttäreiden merkeissä, ja kokoonnuimme porukalla syömään ja kaffittelemaan vanhempieni luokse. Ruusukimpun alle kerääntyi kortteja, tervehdyksiä, pieniä lahjoja ja lasten askarteluja. Päivään mahtui paljon pieniä elämyksiä, hyvää ruokaa, kakkuja, ilmapalloja ja musisointia. Päivää rikastuttivat myös lasten konstailemattomat lausahdukset, oivallukset ja näppärät toteamukset. Havainnointi on usein niin kirkasta ja tarkkanäköistä :)

Olemme saaneet nauttia huikean pitkästä kesästä, mutta kyllä vain nämä syysilmat saavat mielen kaipaamaan  lämpimään aurinkoon tai jonnekin minilomalle. Ihmetellä saa, että vieläkin on terassilla tomaatteja kypsymässä, vaikka taimi näyttää ihan paleltuneelta.  Maailma on ihmeitä täynnä. Joskus kaunis ja upea taimi ei tuota mitään hedelmää, ja joskus aivan nuukahtanut yksilö tuottaa satoa enemmän kuin koskaan.

Näillä pohdinnoilla toivotan sinulle aivan upeaa viikkoa ja runsasta satoa päivääsi!

16 kommenttia:

  1. Tuo Willow tree-sarja on niin kaunis! Mukavaa viikon alkua :)

    VastaaPoista
  2. Willow treet on niin ihania! Meiltäkin löytyy muutama enkeli :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa heidän nettisivuja, ja mallistoon on tullut taas uusia ihanuuksia. Niitä on myös ihan kiva antaa lahjaksi :)

      Poista
  3. Willowit on mulle uusi juttu! Kiitos vinkistä!

    Ihanaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut sisustusmyymälät toimivat jälleenmyyjinä, mutta netistä löytyy aika kivasti valikoimaa :)

      Poista
  4. Minustakin nuo ovat ihania, meillä on sellainen halaava pariskunta. Se oli meidän hääkakun koriste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten romanttista laittaa hääkakkuun. Meilläkin on muuten sellainen halaava pariskunta :)

      Poista
  5. Meiltäkin löytyy pari enkeliä,lahjaksi saatuja.Ihania ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on ihana katsella, ja niissä on jotenkin rauhallinen ja levollinen tunnelma :)

      Poista
  6. Minäkin olen saanut lahjaksi yhden sellaisen Willow treet-tytön, se on ihana. Sinä kuvailit niin kauniisti sen <3 Kaakaolapanen sai suun hymyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä lähtee välillä vähän lapasesta- tai kaakaolapasesta :) Kiva jos tuli hymy maanantaille!

      Poista
  7. Löytyy yksi enkeli, nuo ovat tosi kauniita!

    VastaaPoista
  8. Minulla on melkein kymmenen Willow Tree enkeliä. Enkelit ovat niin kauniita, että niitä ei voi jättää kaupan hyllylle :) Sinulle on huomenna blogissani haaste.

    VastaaPoista
  9. Nämä Willow Tree enkelit ovat todella kauniita ja puhuttelevia. Minulla ei ole vielä sellaista.

    VastaaPoista
  10. Voi nämä enkelit ovat niin ihania! Olen itse ostanut lahjaksi näitä, ovat todella koskettavia kasvottomina.

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...