torstai 5. syyskuuta 2013

Yksitoista asiaa...

 Heippa. Sain vähän aikaa sitten  Heinässä heiluvassa -blogista haasteen, joten lämpimät kiitokset siitä. Edellisistä vastauksista on vierähtänyt jo tovi, joten eiköhän tähän haasteeseen löydy myös ripaus uuttakin.
Minulla on muutama muukin haaste odottelemassa, joten palaan niihin sitten erikseen.


 Tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 Asiaa minusta

1. Jos nyt saisin valita lemmikin itselleni, niin ottaisin koiran. Esimerkiksi valkoinen länsiylämaanterrieri  on aivan huikean söpö.

2. Olin aikoinaan todella ujo lapsi, joten on suoranainen ihme, että olen joutunut työkseni esiintymään paljon. Ehkä siihen on auttanut myös pianonsoittoharrastus. Silloin täytyi esiintyä kaikenlaisissa tilaisuuksissa. Toisaalta sehän oli helppoa, kun turvana oli soitin, eikä mun tarvinnut sanoa mitään. Täällä nyt höpöttelen blogissa sitäkin enemmän :)

3. Haaveilen pienestä eräretkestä, jossa oltaisiin viikko ilman nykyajan mukavuuksia. Mitenkäs sieltä sitten pääsisi bloggaamaan. Auts. Taitaisi tulla vieroitusoireita :)

4. Olen käsikirjoittanut ja ohjannut  myös ohjelmia televisioon.

5. Olen ehtinyt kouluttautua pariin ammattiin. Siirryin terveydenhuoltoalalta viestintäalalle.

6. Olen aina pitänyt joukkuelajeista, kuten pesäpallosta, jalkapallosta ja lentopallosta. Työssäni pitää silti olla ripaus erakkoakin luonteessa.

7. Pahin kouluruokamuisto on tilliliha.

8. Ripaus hulluutta pitää järjissään. Leikki kuuluu myös aikuisille, joten jos joku kysyy, niin lähden mielellään työpäivän jälkeen hyppimään narua tai leikkimaan tarzania. Ainakin noin kuvainnollisesti. Jos jossain tapahtuu, niin mä oon messissä.

9. En saa kieltä rullalle vieläkään. Olen  harjoitellut koko vuoden. Ainiin. Sehän taitaa olla geneettinen juttu. Ihan turhaan harjoittelin, ja nyt on niskat sen vuoksi jumissa.

10. Luonto ja meri ovat kuin toinen kotini.

11.Olen pohdiskelija, joka on loputtoman kiinnostunut kaikesta uudesta, kiehtovasta ja mielenkiintoisesta. Joka päivä voi oppia jotain kiehtovaa.


Vastauksiani kysymyksiin

1. Nettishoppailu vai kaupoissa kiertely?

Tykkään kierrellä kaupoissa ihan vain fiilistelemässä, mutta nettishoppailu on silti kätevää. Ostoksia voi tehdä omalla ajalla villasukat jalassa ja teemuki kädessä.


2. Jos saisit nyt valita, mihin matkustaisit?

 Kaikki käy, mutta mieluiten ehkä rantalomalle ja/tai Pariisiin.


3. Oletko sinä soppakauhan päässä teidän perheessä?
Meillä kaikki ovat kovia kokkaamaan. Ehkä meikäläinen kokkaa eniten arkena, mies viikonloppuna tai juhlapyhinä, ja nuoriso huolehtii eniten leipomisesta.

4. Mustavalko- vai värikuvat?
Olen enemmän ja enemmän viehättynyt mustavalkokuvista ja niiden tunnelmasta. Niissä on jotain romanttista.



5. Mikä hankinta mielessä seuraavaksi?
Uusi ripsiväri pitäisi hankkia.


6. Lempivärisi?
 Tämä onkin vähän vaikea kysymys. Tavallaan pidän kaikista väreistä, ja mieltymykset vaihtelevat. Ehkä valkoinen on kuitenkin sellainen luottoväri, joka saa seuraksi muita värejä.


7. Onko sinulla jokin tuunaus tai käsityö kesken, jos on mikä?

Tämä onkin hauska. Jotain pientä näperrystä, ompelua tai tuunausta on aina meneillään. Tällä hetkellä seuraava projekti on ikkunapuiden/kehysten putsaus ja kenties maalaus koristeeksi. 

8. Miten sait idean aloittaa bloggaamisen?
Tykkään kirjoittamisesta ja kuvaamisesta. Olen myös aina ollut innokas sisustaja, tuunaaja ja askartelija. Bloggaaminen on kivaa vastapainoa, ja samalla on mukava jakaa erilaisia kiinnostuksen aiheita muiden kanssa. Kaikki lähti liikkeelle kokeilusta, joka on sitten vienyt mennessään :)

9. Suosikki leivonnainen?
Kaikki, mikä liittyy suklaaseen. Ehkä muffinssit ja  ranskalainen suklaakakku :)


10. Seuraatko jotain urheilua säännöllisesti esim. käymällä katsomassa pelejä, kisoja?
Olen satunnainen seuraaja. Joskus on työporukalla menty matseihin. Tyttäreni on ollut aktiivinen len- topalloilija, joten hänen otteluissa olen käynyt paljon. 

11. Rakkain huonekalu?
Sisustuksessani on vanhaa ja uutta. Ehkä rakkaimmat ovat juuri niitä vanhoja, jotka ovat tulleet suvun kautta tai huutokauppalöydöt,  jotka olen enstisöinyt. Soffan nurkkaan heittäydyn illan hämärässä, mutta tykkään myös esimerkiksi vanhasta kuluneesta puutuolista tai vanhasta lipastosta.


Kysymykset haastetuille blogeille:

1. Mikä sinusta piti tulla isona?
2. Bravuuriruoka, jonka valmistaisit huippukokille?
3. Onko sinulla ollut esikuvaa tai idolia?
4. Mikä syksyssä on parasta?
5. Missä maassa tai kaupungissa voisit asua hetken aikaa?
6.  Paras elämänohje, jonka olet saanut?
7. Taito, jonka haluaisit oppia?
8. Merkittävin käännekohta elämässäsi?
9. Mitä soitinta muistutat mielestäsi eniten?
10. Mikä saa sinut innostumaan?
11. Paras muisto viime kesältä?
 
Haastetut blogit:


 Ei paineita vastailemisesta. Kuulemisiin!

Kuvat: weheartit

15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. :)Ei mitään paineita. Vastaat, jos ehdit ja jaksat.

      Poista
  2. Kiitoksii, tartun haasteeseen pikinmiten! :) Ihanaa iltaa!! :)

    VastaaPoista
  3. Olipas kiva lukea vastauksiasi :) meidän elämä pyörii miehen kautta hyvinkin aktiivisesti lentopallon parissa. sillä väliin tälläinen urheilukysymys :) hauska että myös siellä lentopalloillaan :) uskon et meillä myös lähtee lapset isin jalanjäljille. Kohtahan tuo miesten sarja taas alkaa ja saa aloittaa penkkiurheilun :D Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aikoinaan pelannut lentopalloa tosiaan itsekin. Tyttäreni ei meinannut pienempänä löytää millään kivaa harrastusta, mutta lentopallo kolahti, ja siitä tulikin sitten lempilaji :)Hyvää viikonloppua myös sinne!

      Poista
  4. Kiitos haasteesta, vastailin juuri Neiti Saippuakuplan haasteeseen niin vastaan tähän huomenna tai viikonlopun aikana. Hyvää viikonloppua myös sinulle.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset haasteesta. Olen tosi huono näissä, mutta yritetään. Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei paineita vastailuun. Nämähän on sellaisia leikkimielisiä juttuja :)

      Poista
  6. Kiitos haasteesta, aivan mahtavat vastaukset itselläsikin, kieli rullalle-juttu nauratti oikein ääneen näin heti aamusta ja oi, olisipa kiva tietää mitä olet tuottanut telkkuun mutta ymmärrän että jotain pitää jättää lukijoille pähkinäksi ja hui, nyt kyllä täytyy terästäytyä näiden haasteiden kanssa ja ottaa hommaksi vastata, oikeesti........!

    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos tuli huumoripläjäys heti aamusella. Olen tehnyt telkkariin mm. lifestyle-ohjelmia ja dokumentteja. Kuulemisiin, ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  7. Kiitos Marianne haasteesta! <3
    Apua, menenpä ny pohtimaan omaa vastaustani 2. kysymykseen. ;) On muuten aikas tiukka kysymys minulle, sillä meillä mies kokkaa. Minä taas leivon herkkuja silloin tällöin. ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta, nyt vasta huomasin. Otan se vastaan ja vastailen myöhemmin!!

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...