tiistai 24. syyskuuta 2013

Pehmoista itselle tai lahjaksi

"So many books and so little time ". Sydämellisiä lahjoja neuloen -kirja saapui uuteen kotiinsa eilen. Olen aina ollut innokas ompelemaan sydämiä kankaasta, mutta tällä kertaa kiinnostuin kutomisesta.

Kirjassa on 127 sydäntä - yksivärisiä, monivärisiä, kuviollisia, koristeltuja. Lisäksi on tarkat mallit ja lopuksi vielä neulontakoulu, jos kutominen on jäänyt unholaan.

Malleissa on mukana herkkyyttä ja rosoisuutta, arkea ja juhlaa, leikkisyyttä ja värikkyyttä. Kirjan mukaan "sopivia lahjoja sille, joka on lähellä sydäntä" :)


Tässä kuvassa tykkäsin ideasta laittaa oksaan roikkumaan sydämiä ketjussa. Yksittäinen sydän kävisi pienen oksan kanssa vaikka ulko-oven koristeeksi.


Tässä on jättisydän. Kuvio muistuttaa norjalaisia perinnekuvioita. Näin iso sydän olisi kiva piristys sisustukseen. Värejä voi vaihdella mielen mukaan. 


Nämä ovat myös kooltaan isoja. Bukleetyynyt ovat erityisen pehmeitä.


Tässä kyllä tarvitaankin jotain pehmoista ja lämmintä. Meillä on jääkausi. Olin jo ehtinyt unohtaa värjöttelyn, hampaiden kalinan, kylmät varpaat ja jäätyneet peukalot.

Nyt täytyy viimeinkin täydentää kaakao- ja hunajavarastot vastaamaan vuodenaikaa. Toivotan sinulle ra (i)kkaita ajatuksia koko päiväksi, ja ne ovat sitten ihan tuoreita ja vastaleivottuja. En ottanut pakkasesta sulamaan, enkä hakenut valmiina kaupasta  :) Kuulemisiin!

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kaikkea pehmoista ja söpöä olisi kiva tehdä enemmänkin :)

      Poista
  2. Oi, mitä ihania sydämiä! Pitääköhän laittaa kirja hankintalistalle.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan jo joulu mielessä. Jos aloittaisi hyvissä ajoin tämän kirjan avustuksella :)

      Poista
  3. toi iso sydän olisi aika ihana tehdä! :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita, mutta harmi kun nuo puikot eivät pysy hyppysissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä alkaa niskat jumittaa, jos liian kauan puikot viuhuu. Täytyy vähän rajoittaa :)

      Poista
  5. Aivan alkoi sormia syyhyämään kun katto noita söpöjä kuvia-Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje ei näyttänyt myöskään kovin vaikealta toteuttaa, ja lankoja vaihtelemalla saa monenlaisia tunnelmia aikaan.

      Poista
  6. Tosi ihanalta kirjalta vaikuttaa! Lämpimiä sydämiä ei ole koskaan liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jokaiseen päivään täytyy saada mahtumaan monta sydäntä :)

      Poista
  7. Oi kun näyttää hyvältä kirjalta!!! Nuo sydämmet on ihania. Ihastuin varsinkin tuohon oksaan jossa roikkuu sydämiä <3

    VastaaPoista
  8. Minunkin mielestä toi oksa ja sydämet on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ehkä kokeilen tehdä myös pienen oksakoristeen, jossa on vähemmän sydämiä.

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...