sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Lahjaksi omasta puutarhasta

Heippatirallaa ja raikasta syyskuuta kaikille! Mitenkähän tämäkin viikonloppu tuntuu livahtavan ovenraosta niin vikkelään, että vain häntä enää näkyy :) Huvilakausi on nyt jotenkuten päätetty, mutta eihän se estä kuitenkaan nauttimasta loppukesän lämmöstä, jos kohdalle sellainen sattuu.

Yleensä viikonloppu on yhtä räiskettä ja pauketta tähän aikaan, mutta metsäpalovaroitus meidän nurkilla hillitsi niin paljon, että vain yksittäisiä ääniä kuului sieltä täältä. Laittelen kattauskuvia tulemaan myöhemmin, mutta tässäpä tuleekin samalla lahjavinkki.

Luonnon ja oman puutarhan antimet sopivat oman kattauksen lisäksi myös lahjaksi. Miten olisi raparperi, punaherukka tai mansikka? Mehupullon kylkeen voi sitoa myös kukat omasta puutarhasta. Innokas puutarhuri tykkää varmasti oman maan sadosta. Toisaalta kaikilla ei ole mahdollisuutta kasvattaa pensaita tai marjoja, joten silloin itse tehty "kukkakimppu" -tuliainen on varmasti tervetullut :)

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!




3 kommenttia:

  1. Hauskaa syyskuuta! Lempivuodenaikani <3

    Oman pihan lahjat ovat parhautta. Anoppi toi eilen pakastimen pullolleen mustaviinimarjamehua ja se jos mikä on aina suuren suuri välittämisen osoitus. Arvostan suuresti <3 Tuossa tuumin, jaksasikos sitä vääntää luumuhilloa. Sitä on tullut annettua itse lahjaksi, samoin kuin kesäkurpitsa-sitruuna-hilloa.

    Porvoossa ainakin ensimmäinen hiukan viileämpi päivä tänään. Hauskaa sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsan ja sitruunan yhdistelmä kuulostaa ihanalta. Täälläkin taitaa sää vähän viilentyä. Mukavaa päivää sinulle, ja nautitaan puutarhan antimista :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...