lauantai 21. syyskuuta 2013

Kukkia ja marokkolaisia makuja

Tämän viikonlopun postauksissa näkyvät luonto ja kukat. Kesää olen vähitellen taluttanut talviunille, ja tilalle olen tuonut uusia värejä. Viime vuonna ostin monta valkoista kanervaa, mutta tällä kertaa punainen voitti.
Nyt kukat ovat löytäneet paikkansa ulkona ja sisällä, sekä purkeissa että kattauksessa.

Lauantai on sujunut yhdessä hujauksessa. Mitenkähän sitä kuvittelee saavansa aina enemmän aikaan? Toisaalta eihän aina tarvitse saada aikaan yhtään mitään. Ajattelukin on kovaa työtä :)Ehkä kaikki sujuu jotenkin hitaammin viikonloppuna, kun ei haluaisi arjen aikataulutusta.

Mieheni on toiminut jälleen pääkokkina. Toivomuksena oli Jauhelihatagine. Tämä resepti oli Pirkka-lehdessä alkuvuodesta, ja marokkolaiset maut kiehtoivat koko porukkaa. On se hauskaa, miten muutamilla mausteilla makumaailma muuttuu kiehtovaksi. Tämän padan makumaailmasta löytyvät juustokumina, kaneli, korianteri, inkivääritahna ja rusinat.

Tässä myös linkki ohjeeseen, jos tekisi mieli kokeilla :) Jauhelihatagine

Tässä kuvatunnelmia viikonlopulta :) Kuulemisiin !






15 kommenttia:

  1. Kekseliäitä kauniita tapoja hyödyntää kanervia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värivalinta oli vaikea, mutta vaihtelu virkistää :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Lähdin siten saksimaan niitä vähän, kun ostin useamman tarjouksesta :)

      Poista
  3. Tuli kuvista mieleen, et pitäis kyllä tehdä syysasetelmia itsekin ulos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käväisin hakemassa vähän sammalta myös, jos tekisi jotain asetelmaa.

      Poista
  4. Just laittelin itsekkin parvekkeelle syksyä, eli onhan syksyssä omat puolensa. Vieläkin osa kesäkukista kukkii, mutta mahtuu mukaan kanervia....on ne ihanat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kauan kesäkukat säilyvät tänä vuonna. Ehkä talvi tuntuu sitten lyhyemmältä.

      Poista
  5. On sievät asetelmat.Tuo servetti asetelma on kaunis ja muutkin-Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketakäyttöservetti olisi kätevä, mutta tykkään noista kankaisista, vaikka pitääkin pestä ja silitellä.

      Poista
  6. Aivan ihania kuvia ja tunnelmia!!! :) Ihanaa sunnuntai-iltaa! :)

    VastaaPoista
  7. Voi miten upeita kukkia ja asetelmia!

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...