tiistai 27. elokuuta 2013

Pinocchio, piknik ja patsas

Tänään on ollut kolmen P:n päivä. Keittiössä tarvitaan välillä apulaisia, joten tässä esittelyssä niistä muutama. Keittiön seinustalla on tanko, jonka koukuissa roikkuu kaikenlaista. Pinocchio löytyi Roomasta iltakävelyllä kapeilla kujilla. Sen jälkeen tämä näppärä apuri on nähnyt monta ateriaa ja välillä toiminut todistajana, kun uunista on alkanut tulla palaneen käryä :)


Tämä apulainen on enemmänkin apuna leipoimisessa. Jauhopeukalo puuttuu, mutta avosylin ollaan aina silloin paikalla, kun taikinaa pääsee maistamaan :)


Tänään on ollut ihanan lämmin päivä, ja sitä lähdimmekin sitten juhlistamaan työpäivän päätteeksi pienelle piknikille. Laineet löivät mukavasti kallioon, ja suojaisassa paikassa nautimme salaatit.


Keli oli sopiva purjehdukseen, ja muutama näkyikin työn touhussa aallokossa.


Tänään tein poikkeuksen istahtamalla puistoon, jonka ohi olen kävellyt usein. Suihkulähde oli rentouttavaa katsottavaa. Vielä on kesää jäljellä.



Tämä patsas herätti monta kysymystä. Ehkä tarkoitus on herttainen, kun pieni lapsi ja mikälie hanhi tai joutsen kaveeraavat. Totta puhuen lähikuva näytti enemmänkin siltä, että lintu läkähtyy puristuksessa. Räpylätkin ovat tuolla takana jotenkin hassusti. Taiteessa on se hyvä puoli, että siinä voi jokainen nähdä mitä huvittaa :)


Päivän D-vitamiiniannos on tankattu, joten loppuillan voikin viettää hyvin sisätiloissa. Ilmoittautuminen opistoon onnistui hienosti, joten lokakuussa odottaa sitten libanonilainen ruokakurssi. Torstaina on tiedossa myös ihan uusi harrastus. Vähän jo jänskättää, mitä siitä tulee, mutta siitä enemmän sitten myöhemmin. Ihanaa säpinää  päivään ja iltaan toivotellen :)

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja toden totta on ollut loistava keli piknikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki irti kesästä ennen syysmyrskyjä :)

      Poista
  2. Ihania apulaisia keittiössäsi! Passaa olla työntouhussa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä apu on tarpeen, kunhan ei ole liian monta kokkia :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...