keskiviikko 21. elokuuta 2013

Lankarullatuunausta ja sirkkelikammo

Yksinkertaiset ideat ovat usein hauskimpia, joten tässä yksi sellainen. Olin eilen vierailulla käsityöputiikissa, johon on kerätty myyntiin eri tekijöiden tuotteita. Se on muuten aika kiva tapa saada tuotteet näkyville. Porukassa on voimaa. Moni tekijä ahkeroi käsitöiden parissa, mutta sopivan ostajan löytäminen ei aina ole helppoa. Siksipä onkin kätevää, kun tekijät kokoavat tuotteensa saman katon alle.

Tässä vanha kelottunut lauta, johon on kiinnitetty lankarullat naulakoksi.


Olen viime aikoina ihastellut enemmänkin puusta valmistettuja tuotteita. Jotain yksinkertaista saan tehtyä, mutta isommat työkoneet, kuten sirkkelit ja kuviosahat ovat jääneet muille.  Jostain syystä en pidä yhtään sirkkelin kovasta äänestä. Suvussani on kyllä puutöiden tekijöitä, mutta oma tekeminen on kohdistunut enimmäkseen muihin materiaaleihin. Entisöinti, tuunaus, verhoilu ja maalaus ovat ihan kivaa puuhaa. Isompien töiden tekeminen vaatisikin sitten koneita ja tiloja. Toisaalta meikäläisellä olisi varmaan heti sormet paketissa:)

Kuka muuten teillä vaihtaa kotona lampun, tekee vasarointi-, putkihommat tai käyttää porakonetta? Ohjataanko tänä päivänä vielä tytöt hellan äären ja pojat autoa korjaamaan? Minä olen saanut pienenä olla ainakin halutessani naama öljyssä, eikä kukaan ole hätistellyt sisälle virkkaamaan (vaikka siitäkin pidän kovasti). Tykkään tehdä monipuolisesti kaikenlaista, vähän fiiliksen mukaan :)

Näillä ajatuksilla toivottelen sinulle mukavaa päivää!

6 kommenttia:

  1. Onpas kiva idea tuo, että saman katon alle kerätään monien tekijöiden töitä.
    Itsekin pidän paljon puusta tehdyistä jutuista. Hauska idea tuo lankarullista tehty naulakko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityötaitajille verkostoituminen on tärkeää, mutta se helposti jää, kun aika menee tekemiseen ja valmistukseen. Eikä isoa liiketilaa varmaan kannata vuokrata muutaman tuotteen vuoksi. Tuollainen "hynttyyt yhteen" -tapa saattaa toimia.

      Poista
  2. Kiva idea. Paimiossa on myös käsityöliikkeitä joissa on useamman taitavan töitä. Niissä on kiva käydä ostoksilla, etsimässä ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös käydä lahjaostoksilla sellaisissa paikoissa etsimässä jotain kivaa ja persoonallista :)

      Poista
  3. Sirkkelin ääni on kyllä aika kamala!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan mitään linnunviserrystä :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...