torstai 1. elokuuta 2013

Back to school

Kuka odottaa koulujen alkamista? Kauppakierroksella oli todella paljon uusia, värikkäitä reppuja. Meillä ei ole nyt ihan ekaluokkalaista, mutta kummityttö aloittaa koulun. Voi miten jännittävää aikaa se on, kun lapsukaiset lähtevät koulutielle.

Siinä tarvitaankin virkistystä ja vitamiineja, että kesän jälkeen herää taas kelloon. Muistan kuinka pienenä kerättiin erilaisia lukkareita. Koululaukun piti olla tietynlainen, ja valinta ei ollutkaan ihan helppo. Hello Kitty ja Angry Birds loistavat käytävien varsilla. Muistan myös, että joskus Fjällrävenin reppu oli hitti, ja nyt se on taas pinnalla. Sitten tuli se vaihe, ettei missään nimessä voinut käyttää reppua, vaan jotain trendikästä kassia. Eri aikoina on ollut omat hittituotteet.


Kaupoissa on myös aivan ihania koulutarvikkeita, kyniä, vihkoja, kansioita ja kaikenlaista pientä tarviketta. Sitten alkaa kirjojen päällystäminen kontaktimuovilla, tai muistan kyllä joskus laittaneeni hyllypaperia omiin kirjoihin.

Sisustaminen näkyi koulussa lähinnä siten, että tykkäsin järjestellä pulpettia. Pohjalla piti olla jokin kiva paperi, ja varsinkin tunnin alussa vaihtelin tavaroiden paikkoja ja muutin järjestystä.


Kouluun liittyen tässä onkin oma käsityötunti alkamassa :) Olen keräillyt oksia ja käpyjä. Niistä pitäisi loihtia jotain mukavaa. Ehkä teen niistä asetelman tai laitan ruukkuihin. Ajatus kirkastuu tehdessä ja kokeillessa.


Näillä ajatuksilla uuteen päivään. Kuulemisiin, ja aurinkoista päivää sinulle!

6 kommenttia:

  1. Koulun aloittaminen on kova juttu kaikille lapsille. Koulusta pitäisi jäädä kaikille kivat muistot. Minulle sattui ihana ope ja koulukaverit ja muistan ensimmäisen koulpäivän tapahtumia vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kouluvuosi on tärkeä, joten silloin toivoisi, että kaikesta jäisi hyvä fiilis. Eka Aapinen on iso juttu myös :)

      Poista
  2. Mäkin katselin eilen noita koulujuttuja Prismassa, aika hauskoja nekin. Muistan hyvin kun koulun alkaessa käytiin ostamassa reppua, penaalia, kyniä jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva aloittaa uusi kouluvuosi uusilla välineillä. Muistan myös pyyhekumit, jotka tuoksuivat mansikalta ja karkilta.

      Poista
  3. Oi, meillä jännitetään esikoisen eskarin alkamista! Ja hei, ihanat kuvat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se eskarin alkaminen myös jänskää. Tyttäreni kertoi, että eskarissa oli aina kivaa, kun siellä sai keksiä ja mehua :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...