tiistai 23. heinäkuuta 2013

Oksia, puuta ja risuja

Tervehdys  Hyvinkään asuntomessuilta! Tämän vuoden keikka messuille on tehty, ja täytyy sanoa heti alkuun, että sää oli surkea. Vettä piiskasi vaakatasossa, ja tuuli oli puuskaista. Sateenvarjo jäi tietenkin autoon, mutta mitäpä sitä turhaan kantamaan :) Toisaalta. Eipä tullut kuuma sisällä, vaikka oli tungostakin. Enemmänkin oli loppupäivästä niin vilu sateesta ja tuulesta, että toppatakki olisi ollut tarpeen.

Kuvia olen räpsinyt aivan hurjasti, joten laittelen omia suosikkejani silloin tällöin tänne. Joskus lämpimällä säällä aikaa on kulunut paljon yleiseen hengailuun ja puutarhan katseluun. Nyt oli pakko kipittää talosta toiseen, kun olisi muuten kastunut. Tosin välillä oli hiukan jonoa, joten oli pakko etsiytyä esittelykatoksiin odottamaan.

Alue näytti kokonaisuutena viihtyisältä. Kaikki talot eivät olleet öky-isoja, vaan pienempiäkin oli mukana. Omat suosikit löytyivät melko helposti, ja niissä kävin sitten vielä uudestaan päivän lopuksi.  Tässä pieniä kuvatuliaisia.

Heinäseipäästä on moneksi, ja tässä yksi versio talon seinällä.


 Yksinkertainen on kaunista. Ruosteista piikkilankaa kerällä, ja siihen kukkaruukku.


Yöpöydällä pieni kristallivalaisin, ja söpö kukka-asetelma.


Tällaisia ötököitä oli useampia kiinnitettynä talon seinään.


Tämä on talosta, joka oli sisustettu Lappi-teemaa mukaillen. Poronsarvet olivat monipuolisesti käytössä.


Tässä myös asetelma edellä mainitun talon puutarhasta.


Tänä vuonna ei näkynyt mielestäni yhtä paljon poreammeita ja uima-altaita kuin aikaisemmin. Näyttäviä ja upeita sisustuksia löytyi siitä huolimatta. Toisaalta tarjolla oli myös monia ratkaisuja, jotka olisi ehkä tehnyt toisin. Inspiraatiota ja intoa jäi reppuun runsaasti. Matka jatkuu, joten katsotaanpa minne tie vie seuraavaksi :) Onneksi on luvattu lämpenevää säätä. Kuulemisiin!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Luonnosta löytyy paljon kaikenlaista mukavaa. Esimerkiksi kukkien katteena oli käytetty käpyjä, ja metallilaatikoihin oli tehty asetelmia käyttäen sammalta,oksia ja kiviä.

      Poista
  2. Olen menossa messuille ensi viikolla. Mukava nähdä, että sieltä löytyi tänä vuonna jotain omintakeista ja luonnonläheistä. Olen ihan kyllästynyt messutalojen vuosia jatkuneeseen kliiniseen ja moderniin tyyliin....vaikka varmasti sellaista oli tarjolla myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joinakin vuosina on tosiaankin ollut paljon isoja taloja, modernia tyyliä, runsaasti ikkunoita jne. Niitäkin vielä löytyi. Mukana oli ehkä aikaisempaa enemmän pienempiä koteja, joissa oli intiimi, kodikas ja lämminhenkinen tunnelma. Sitten oli toki erikoisuuksia mausteena. Puisto- ja leikkialueesta oli rakennettu myös aika iso kokonaisuus.

      Poista
  3. Kauniita sisustusjuttuja! Messuilta sai varmasti paljon inspiraatiota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivoja juttuja sieltä jäi mukaan. Ja haaveita. Heti tekisi mieli alkaa remontoimaan kotona joitakin paikkoja :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...