perjantai 5. heinäkuuta 2013

Lomatunnelmia ja putiikkimania

Tsaidai-trallallaa. Tänään on perjantai, ja sehän tarkoittaa täällä loman alkamista. Tässä on vielä yksi lätäkkö kahlattavana, mutta sitten laitumille. Jollakin tavoin pitäisi loman alkamista juhlistaa tänään. Katsotaan mitä keksitään. Se voisi olla jotain hyvää syötävää tai sitten leivon jotain illaksi.

Joskus olemme lähteneet heti loman alkajaisiksi reissuun. Siinä on se hyvä puoli, että pääsee heti irti rutiineista ja muihin maisemiin. Toisaalta pitkän työputken jälkeen on vielä kierrokset päällä, joten pehmeä lasku on silloin paikallaan. Tänä vuonna vietämme ainakin ensimmäisen viikon ihan ilman suunnitelmia. Jossain olisi kuitenkin tarkoitus käydäkin, joten saa nähdä minne tie vie :)

Viime vuonna emme tehneet kesälomalla mitään isompia reissuja, sillä tähtäsimme syksyyn, jolloin teimme kuukauden autoreissun Eurooppaan. Siinä oli sen verran suunnittelemista, että loma menikin oikeastaan reittejä ja käytännön asioita miettiessä. Kesäisin olemme usein suunnistaneet myös Tukholmaan tai Viroon. Lämpimiin maihin menemme mieluiten silloin kun täällä on synkimmät kelit.

Tässä on muuten pari kuvaa vielä Tampereen visiitiltä Tallipihasta. Tämä ihastuttava putiikki toivotti vierailijat houkuttelevasti tervetulleeksi. Pöydät notkuivat kaikkea leikkimielisen veikeää ja vekkulia tavaraa.


Kiinnostuksen kohteet myös muuttuvat vuosien aikana. Nuorempana kiersin enemmän vaatekaupoissa. Nyt huomaan viihtyväni tunnelmallisissa kahviloissa pitempään, eikä ole niin kiire nähdä mahdollisimman paljon. Askartelu- ja tarvikeliikkeet kiinnostavat aina. Heti, kun hyllylltä pilkistää nauhoja, nappeja, naruja niin penkojaiset alkavat :)


Onneksi pinnistelin eilen sen verran, että siivoukset tuli tehtyä. Nyt sitten vain töiden jälkeen vaihde vapaalle. Jos nyt jossain nurkassa yksittäinen villakoira pilkistää, niin  hui-hai. Lomalle lompsis. Tänään nautiskellaan.
Rempseää päivää toivotellen. Kuulemisiin!

6 kommenttia:

  1. mikäåhän bugi siun blogissa oli aamulla kun ilmoitti jotta blogi on poistettu. Näytti kyllä tämän postauksen mutta kun yritin aikasempaa selata ni ei antanu mennä enää ollenkaan. liekkö vika bloggerin??

    VastaaPoista
  2. Heippa. Pieni shokki olikin, kun huomasin että en itsekään päässyt omaan blogiini yhtäkkiä. Tuli pieni paniikki, voin kertoa:) Bloggerin ohjelmointivirhe, bugi tai jotain muuta. Sain palautettua sivun onneksi heidän koodeilla ja ohjeilla. Tällaista kuulemma on tapahtunut muillekin välillä. Kantsii muuten tehdä sivustosta backupit ihan vaan varmuuuden vuoksi :)

    VastaaPoista
  3. Ihania tunnelma kuvia tampereelta. täällä yksi heppatyttö kans kauhisteli aamusella kun ei päässyt blogiisi.
    Mukavaa lomaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä lomaa onkin odotettu. Toivottavasti myös säät suosii :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...