tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kahden huivin päivä

Olen huivien superkäyttäjä, eikä sellaista säätilaa löydykään, etteikö pieni huivi piristäisi päivää.  Tässä on kaksi viimeisintä hankintaa. Tämän valkoisen huivin ostin Porvoon reissulla viime viikolla. Torilla oli aivan ihania myyntikojuja, ja yhdessä niissä oli myynnissä sellaisia espanjalaishenkisiä hartiahuiveja. Valinta oli todella vaikea tehdä, mutta päädyin sitten tähän valkoiseen.

Huivi pääsi heti testaukseen viime viikonlopun juhlissa, kun oli muutenkin helteistä. Illalla olikin sitten mukava laittaa hartioille ohut huivi. Kaapissani ei varsinaisesti ole tällaisia rimpsutuotteita. Esimerkiksi Odd Mollyn valikoimassa on kivoja röyhelöitä ja sellaista romantiikkaa, mutta ne ovat puuttuneet kaapista lähes kokonaan.


Tämä ostos on eilinen ale-löytö. Aleksi 13 -loppuunmyynti oli käynnissä, ja alennukset olivat huikeat 70%. Sain siis tämän muhkean kuvioidun huivin aivan pilkkahintaan. Erityisesti tykästyin noihin pallukoihin. Ehkä se talvikin sitten joskus tulee, ja tälle löytyy käyttöä :)


Taivas on ollut pilvessä koko päivän, ja vettä on tullut kaatamalla välillä. Nyt onkin hyvä kokkailla kaikenlaista ja kokeilla uusia reseptejä. Huomasin muuten kunnolla oikein eilen illalla, kuinka pimeää jo on. Mutta eipäs murehdita sitä ollenkaan, sillä niinhän se on etelässäkin. Aurinko laskee aikaisin, ja sitten on jo säkkipimeää.

Silirimpsis hei. Nyt siis uutta matoa onkeen ja kiskomaan aurinkoa huomiseksi näille kulmille :)

12 kommenttia:

  1. Ostin juuri saman valkoisen rimpsuhuivin kesän markkinoilta itselleni :-) Ja toisen samanlaisen keltaisena.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Samalla tarvitaan lisää kaappitilaa. Toiset hamstraavat kenkiä, minä huiveja :)

      Poista
  3. Tosi kauniita huiveja ja ihanan näköinen tomaattiherkku.

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita huiveja! Itse pidän myös huiveista, niillä saa jotain ekstraa asuun kuin asuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta. Ihan tavallinen paita saa uuden ilmeen, kun kietaisee kivan huivin :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...