keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tilda-valaan matkassa

Tässä tulee valastervehdys. Raukka kuivalla maalla joutuu heiluttelemaan pyrstöä, mutta se näyttää silti iloiselta. Tildan maailmasta tämä hurmaava yksilö on polskutellut meidän keskelle. Sille pitäisi antaa ihan oma nimi, mutta se on vielä työn alla.

Tämäkin päivä on lähtenyt ihan muikeasti käyntiin. To Do -listan sijaan aion toimia päinvastoin. Tänään kelluskelen lempeissä mainingeissa ja purjehdin leppoisasti ohi karikon, jos niitä veden alta esiin pulpahtelee.

1. Tänään en pese kahta viimeistä ikkunaa, jotka odottavat vuoroaan.
2. En syö kokonaista suklaalevyä, vaikka tekisi mieli.
3. En jää tuijottamaan ikkunasta pihalintuja niin, että maitokattila kiehuu yli, ja koko talo on tuuletettava (moneen kertaan).
4. En laita kumisaappaita paljaisiin jalkoihin tarkistamatta ensin, onko siellä paljon muurahaisia.
5. En jätä piirakkaa ulos jäähtymään harakoiden iloksi.
6. En ole moksiskaan, vaikka kaikki edelliset maininnat jäisivät kuitenkin toteutumatta :)

Näillä mennään eikä meinata. Sitten vielä haluan toivottaa kaikki uudet lukijat porukkaan lämpimästi tervetulleeksi. Olette jättäneet myös aivan suloisia viestejä. Olette niin ihania, murulaiset! Kuulemiisin...

  ♥   ♥  


2 kommenttia:

  1. ompas suloinen valas..ihanan tyynymäinen, mutta silti tollanen siro :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpäs sen oivalsit. Valaskin voi olla siro. Kyllä tämä Tilda-valas nyt ilahtuu kuullessaan, että ei olekaan mikään möhkäle :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...