torstai 23. toukokuuta 2013

Tyylia pellavasta á la Sabatier

Sisustuksen herkkupaloja voi loihtia monella tavalla. Yksi suosikkimateriaaleistani on pellava, ja siihen kun yhdistää vielä pitsin niin se on menoa. Käsissäni on kirja, jonka toivon inspiroivan mieltäni ja tuovan myös kivoja vinkkejä.

Pellavainen herkkupala on "Ompele pitsejä ja pellavaa", tekijänä Chantal Sabatier. 


Pienien kukkaroiden tekeminen on ollut suosiossa jonkin aikaa. Tässä yksi pellavainen vaihtoehto koristeineen.


Tämän ompeleminen vaatii vähän kärsivällisyyttä. Ruokailuvälineille tarkoitettu kotelo on kuitenkin hieno somistus juhlapöydässä. Materiaaleina on mm. raakapellavaa, vuorikangas, kovikekangas, pitsinauhaa ja pellavanarua. Lisänä on vielä brodeerattu monogrammi.


Kotoa ja askarteluliikkeistä löytyy usein pieniä pahvirasioita. Koristelemalla pitseillä, kankaalla ja nauhoilla rasiasta saa tehtyä näyttävän koristeen pienille aarteille tai lahjaksi.


Tässä oli vain muutamia esimerkkejä kirjan töistä, joita kirjassa on yhteensä 24. Voi, miten maailmassa on paljon kaikkia ihania ohjeita, mutta kaikkea ei millään ehdi askartelemaan :) Onneksi niitä on kiva katsella kirjoistakin.

Tänään pääsin lounaalle seisovaan pöytään. Visiitin kohteena oli luottopaikka, jossa on kevätrullia ja monia erilaisia kastikkeita riisin kanssa. Niistä ei kuitenkaan tule sellainen raskas olo, vaikka söisi vähän enemmän. Tänään kävin katselemassa myös purjeveneitä, ja niistä laittelen kuvia sitten erikseen.

Tomaatintaimi oli puutarhassa päässyt vähän nuukahtamaan. Laittelin siten ripeästi vettä lisää, ja suihkuttelin. Nyt se näyttää jo virkeämmältä, joten eiköhän se siitä vielä kukoista :)

Tänään tekisi mieli jotain oikein hyvää jätskiä. Täytyykin lähteä hakemaan :) Kuulemisiin!


Kirjan valokuvat: Fabrice Besse
Kuvausjärjestelyt: Sonia Roy

4 kommenttia:

  1. Tuollaiset ruokailuvälinepussukat olisivat kiva lisä juhlakattaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Aika monta niitä saisi ommella että saisi isommalle porukalle :)

      Poista
  2. Aivan ihania juttuja, varsinkin tuo ruokailuvälineille tarkoitettu pussukka :)
    Annika/Karkkipurkki

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...