maanantai 20. toukokuuta 2013

Neljä unelmaani

Kaikki te ihanat siellä. Mistä unelmoit juuri nyt? Pitäisi olla oikeastaan tyytyväinen, kun aurinko paahtaa. Eihän sitä tiedä, vaikka loppukesä olisi sitten jotain ihan muuta. Meidän takapihalla paahtaa aurinko aamusta iltaan, joten mittari näyttää kosmisia lukemia. Täytyy jättää raskaimmat puuhastelut iltaan. Siksipä mietinkin teekupposen ääressä muutaman unelman juuri tälle päivälle.

Nyt olisi ihanaa olla pienellä saarella, jossa raikas merituuli puhaltaa kevyesti. Romanttisen hotellin parveke tarjoaa sekä rauhallisuutta että houkuttelevan näköalan. Suurin ponnistelua vaativa työtehtävä on siirtyminen vuoteesta valmiiksi katettuun aamiaispöytään. Sen jälkeen voin rasittaa hiukan aivonystyröitä pohtimalla päivän ohjelmaa. Ohjelmalla tarkoitan lähinnä aikatauluttamatonta loikoilua ja elämän taiteilua :)


Muutaman päivän lekottelun jälkeen kaivaisin laukun kätköistä esille kutsun saarella pidettäviin juhliin. Isäntäväki asuisi tässä. Uima-allas olisi juuri puhdistettu, ja henkilökunta valmistaisi kiireisenä illan tarjottavia. Teemajuhlana olisi White party. Kaikki pukeutuisivat valkoiseen asuun.


Juhlien jälkeisenä päivänä aamu alkaisi ruusukylvyllä. Tuoksu olisi täydellinen, ja korkokengistä väsyneet jalat saisivat rentoutua pehmeiksi uuteen päivään. 


Hetken kruunaisi trooppinen hedelmäjuoma. Tuoreet mansikat houkuttelisivat aromikkaat vivahteet juomasta esille. Kylvyn jälkeen istuisin hetkisen parvekkeella katselemassa ulapalle, kietoutuneena ylellisestä puuvillasta valmistettuun kylpytakkiin.


Aaah. Eipä muuta kuin ihania unelmia toivotellen:)

Kuvat: Weheartit

2 kommenttia:

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...