lauantai 25. toukokuuta 2013

Krokettia, mansikkaa ja ampiaisia

Tsippaduu. Tässäpä tämän riehakkaan päivän satoa. Nyt on ollut niin monta päivää puuhailua pihajutskien parissa, että menojalkaa alkaa jo vipattaa. Toisaalta sitten on kivempi nostaa kytkintä, kun ei mielessä ole liian monta asiaa naksuttamassa.

Kesän krokettikausi on nyt sitten virallisesti avattu. Pihaan tupsahti vieraita, ja siitäpä sitten virittämään pientä matsia. Niin kuin kuvasta näkyy, niin mailoja ja palloja ei vedetty uudesta pakasta. Niillä on voitettu ja hävitty, pelattu ja pelleilty monta kertaa. Onneksi oli leikattu nurmikko. Muuten olisi saanut tahkota palloa oikein olan takaa.


Tänään haettiin sitten uusia mansikantaimia, kun osan oli pakkanen vienyt. Yritin etsiä Polka-lajiketta, mutta ei löytynyt sitten mistään. Nyt on vasta toukokuu, ja kaikkea muuta oli jäljellä. Otin sitten arpomalla jonkun Korona-lajikeen, josta ei ole mitään kokemusta. Selosteessa luvattiin makeita mansikoita, mutta ei se viinikään aina maistu siltä, mitä etiketissä lukee :)


Mehut meni aika tarkkaan mansikkamaalla kykkiessä. Huomenna saattaa tuntua vähän jäsenissä. Mansikoita ja yrttejä pitäisi kasvattaa sellaisissa laatikoissa, että niitä voisi laitella seisaaltaan ergonomisesti. Hei kuka keksi maanviljelyn, ja että pitää kontaten hoitaa viljelyksiä?


Illaksi oli sitten suunnitelmissa pientä suolapalaa. Tarjolla oli täytettyjä tomaatteja uunissa. Täytteenä tällä kertaa kinkkua, oliivia, pinaattia ja mozzarellaa. Tässä kuva ennen uunia. Jälkikäteen ei olisi ehtinyt napata, kun oli niin nälkä :)


Terassin puuvajasta löytyi sitten vielä ampiaispesä. Kolmena vuonna on opastettu niitä muualle, mutta joka vuosi ne palaa samaan paikkaan rakennushommiin. Nytkin oli niin äkänen vahti siinä oven yläpuolella, että meikäläinen lähti hippulat vinkuen. Jotain tarttis taas tehdä, että pääsee vajaan vielä tänä kesänä.

Tällaista ahkerointia ei tokikaan aina ole meneillään. Alkukesästä ehkä vähän enemmän, mutta tavoitteena onkin hoidella hommat vähiin, ja lekotella ja matkustella sitten kesälomalla. 

Kuinkas siellä hurisee? Onko ollut letkeä meininki...

2 kommenttia:

  1. Kroketti on joka kesän juttu...meiltä löytyy samanmoiset monta peliä nähneet välineet :). Nuo täytetyt tomaatit inspiroivat. Kiitos vinkistä! Ja ampiaiset on meilläkin alivuokralaisena talon seinärakenteissa. Pesää on vaikea hävittää ja joka vuosi se ilmestyy samaan paikkaan uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ampiaisiet ovat kyllä sitkeitä. Ja kyllähän niillekin paikkansa suo mielellään, mutta liian lähellä pikkuväkeä saa olla vähän varuillaan. Täytetyt tomaatit on lempeän maukas suosikki. Paprikat käyvät myös, mutta jostain syystä tomaateista on tullut suosikkeja :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...