sunnuntai 5. toukokuuta 2013

After Party meneillään

After Party on alkanut. Tarjoiltavat tekivät juhlissa tänään hyvin kauppansa, ja mikäpä tässä on pötkötellessä leppoisasti sohvalla, kun samalla voi napostella jäljelle jääneitä syötäviä. Iltapäivä on kulunut mukavasti jutellessa, kahvitellessa, kuulumisien vaihtamisessa. Visiitillä oli myös kummityttö, jonka kanssa pääsin pelaamaan Labyrintti-lautapeliä. Lisäksi oli ilahduttavaa, että R-kirjain oli löytynyt. Nyt olin Marianne eikä enää Malianne :)

Kattauksessa yhdistelin perinteiseen tapaan vanhaa ja uutta. Olen kovasti viehättynyt vanhoista astioista ja pitsiliinoista. Tämä pöytäliina on tullut kotiimme mieheni vanhempien kautta, ja kirjaillut kukkaset sopivat toukokuuhun oikein mainiosti.


Kahvikupit olivat tällä kertaa valkoiset, kultamaalauksin. Ne ovat lahja innokkaalta posliininmaalaajalta.


 Kerro se kukkasin :) Tuoreita kukkia on aina mukavaa saada kahvipöydän kruunuksi :)


 Tarjolla oli myös perinteistä kuivakakkua. Olen muutenkin tällainen mummoilun ystävä :)


Kotikokkimme oli loihtinut ensimmäistä kertaa tällaisen appelsiinikakun. Pohjaan käytettiin Fazerin uutta appelsiinisuklaata, ja kuorrute oli appelsiinivaahdosta. Koristeeksi kermaa ja appelsiinin paloja. Se oli oikein raikas tuttavuus :)


Tämä suolapala on aina silloin tällöin meillä tarjolla, kun sitä usein toivotaan. Toinen suosikki on lohileivät. Nämä tehdään vaalealle ohutleivälle. Täytteenä oli tuorejuustosta, kermaviilistä ja kinkusta tehty muhennos. Se levitetään ohutleivälle, rullataan ja annetaan maustua yön yli. Sitten vain leikataan pieniä siivuja.


Tarjolla oli myös tonnikalapiirakkaa tomaatin ja oliivin kera.


Ja tältähän se keittiö usein juhlien jälkeen näyttää ja tuntuu :) Tämä on muuten astiapyyhe. Se on tullut meille suvun kautta. Ikää taitaa pyyhkeellä olla aika paljon tyylistä päätellen. Reunassa lukee Made in Finland, joten olisi kiva tietää miltä aikakaudelta tämä on, ja kenen valmistama. Pidän tästä pyyhkeestä kovasti.


Päivän päätteeksi jätimme astiapinot odottamaan parempaa ajankohtaa, ja lähdimme merenrantaan nauttimaan lämpimästä ja aurinkoisesta säästä, kun päivä muuten on mennyt kotosalla. Ilta-aurinko välkehti meren tyynillä laineilla. Monet muutkin olivat nauttimassa kesän tulosta.


Juhlat on tällä kertaa juhlittu, ja niinpä se uusi viikko kurkkii nurkan takana. Toivottavasti sinulla on ollut mukava päivä!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tuli vähän luistettua ns. kuntokuurista, mutta ensi viikolla sitten vähän kurinalaisuutta meikäläiselle :)

      Poista
  2. Voi ihanuus noita herkkuja, nälkähän tässä tulee :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)Iltaherkuttelu on just kivaa juhlien jälkeen.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ja aina voi vähän soveltaa oman maun mukaan :)

      Poista
  4. Mmmm, herkullista, oikein retrotiikerikakkuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiikerikakussa on sitä jotain. En tiedä mikä siinä viehättää. Ehkä se kakun koostumus, sopiva kosteus ja suklaan ystävälle se kaakao :)

      Poista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...