keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

11 asiaa minusta

Heippa. Sain Karkkipurkki- blogista 11 asiaa -haasteen, jonka olen nyt saanut valmiiksi. Kiitos kivoista kysymyksistä, ja tässä vastauksiani. Pääsette samalla kurkkamaan maailmaani :)

  Haasteen ohjeet:

Tämän haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja 

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Vastaathan myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulisi keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta:

1. Innostun uusista asioista, ja lähes kaikesta mitä ympärillä tapahtuu.
2. Olen soittanut pianoa lapsesta asti.
3. Pidän juhlien järjestämisestä, kattauksista ja visuaalisista asioista.
4.  Lempikukkiani ovat orkidea, ruusu, pioni ja helmililja.
5. Automatka Suomesta Italiaan oli hieno seikkailu syksyllä. Tarvitsen uusia tuulia, virikkeitä ja vaihtelua, mitä matkustaminen myös antaa.
6. Olen vannoutunut teen ystävä, enkä ole oppinut juomaan kahvia.
7. Meri ja vesi ovat tärkeitä elementtejä.
8.Työskentelen viestintäalalla.
9. Olen sosiaalinen, mutta nautin myös yksin olemisesta, rauhallisuudesta ja kotoilusta.
10. Pidän sekä kaupunkivilinästä että luonnossa olemisesta, molempia sopivasti.
11. Olen saanut myös terveydenhuoltoalan koulutuksen



Karkkipurkki-blogin kysymykset minulle:

1. Karkki vai sipsi?
Karkki (mieluiten  tumma suklaa)

2. Mitä söit tänään aamupalaksi?
Aamu alkaa kupillisella irtoteetä. Hetken päästä syön palan Weetabixia, johon laitan mansikkahilloa, kookoshiutaleita ja maitoa (suosikkiaamiainen jo pienestä pitäen)

3. Lempielokuvasi?
Voi ei. Ne vaihtelevat vuosien mittaan, ja niitä on tosi paljon. Katson kaikenlaisia leffoja taide-elokuvista komedioihin, toimintaelokuviin ja dokumentteihin. Lempielokuva on aina se, joka toimii juuri siinä hetkessä ja tunnelmassa, jota tarvitsen.

4. Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
Loikoilemaan yhteen paikkaan kiirettömästi sinne missä on lämmin. Välimerellä tarkenisi jo ihan hyvin :)

5. Top 3 nettisivut, joissa käyt?
Taitavat olla päivittäiset uutissivustot.

6. Mikä piristää päivääsi?
Huumori, arjen komiikka ja uudet näkökulmat tapahtumiin (ja tietenkin hyvä seura, tee ja suklaa)

7. Kauanko olet blogannut?
Aloitin viime vuonna

8. Kesä vai talvi?
Paljon kesää ja vähemmän talvea

9. Mistä pidät eniten omassa kodissasi?
Tunnelmasta

10. Korkkarit vai tennarit?
Päivällä tennarit ja illalla korkkarit (ei kuitenkaan liian korkeat korot)

11. Mitä aiot tehdä seuraavaksi?

Vien itseni ulkoilemaan raittiiseen ilmaan :)


Kysymykseni seuraaville haastettaville:
 
1. Unelmiesi matkakohde?
2. Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?
3. Parasta bloggaamisessa?
4. Rohkein tekosi?
5. Mitä kieltä haluaisit osata puhua?
6. Ärsyttävin tv-ohjelma?
7. Mitä tekisit, jos voittaisit jättipotin lotossa?
8. Mielimusiikkisi?
9. Kivoin lelu lapsuudessasi?
10. Kenen haluaisit valmistavan sinulle juhla-aterian?
11.Voisitko asua jossain muussa maassa. Missä?


Haaste lähtee eteenpäin seuraaville blogeille:

Älkäähän ottako paineita tämän tekemisestä. Vastailkaa vaikka, kun siltä tuntuu tai aikatauluun sopii :) 

I never skip breakfast 
Kakkukioski 


Kuvat: Maileg, SXC

6 kommenttia:

  1. Mukavia juttuja, ja itsellenikin vesistö on tärkeä elementti ja lempparikukatkin ovat samoja :)

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi sinulla ja kiitos haasteesta... samainen haaste osui minulle jo neljännen kerran joten skippaan tällä kertaa :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vielä haasteesta, vastasin siihen heti, mutta julkaiseminen meinasi unohtua - nyt se on tehty!

    VastaaPoista

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...