sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Sinunkaupat punakampelan kanssa

Heipparallaa sunnuntai-iltaan. Tänään voin olla tyytyväinen siihen, että sain aamulla raahattua itseni uimahallille. Siitäkin huolimatta, että silmät olivat auki ensimmäisen kerran viideltä. Miksi sitä herää aikaisin just silloin, kun sais nukkua pitkään? Ei olisi pitänyt polttaa takkaa illalla niin kuumaksi. Tai onkohan täysikuu? No joka tapauksessa ehdin vielä uimakeikan jälkeen syntymäpäiväjuhliin. Eikä siinä vielä kaikki. Illalla kotikokki valmisti illallisen, joten ei tarvinnut mennä kuin valmiiseen pöytään.

Yleensä sunnuntai-iltana jääkaapin antimista kehitellään jotain pizzan, pyttipannun, lämppäreiden tai muun sekalaisen yhdistelmän ruokaa. Tällä kertaa oli kuitenkin kokkaaja suunnitellut ihan muuta. Maistoin ensimmäisen kerran nimittäin punakampelaa. En tiedä miten sellainen on jäänyt väliin. Enemmän on tullut kokeiltua ahventa, siikaa ja lohta. Kala oli kuorrutettu mantelilastuilla. Lisukkeena oli muusi, joka oli tehty perunoista, bataatista ja feta-juustosta. Siihen sitten vielä avokado-kikhernesalaatti. Eiliseltä oli jäänyt vielä jälkkäriksi jätskiä ja mascarpone-keksi-omena-hyvää. Kalakokemus oli onnistunut. Sitä voi kokeilla toistekin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...