sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Huvipuiston "hurjapää"

Vielä ei ihan pääse hurvittelemaan, mutta suunnitelmia voi jo tehdä. Mikähän siinä on, että iän myötä on uskallus hurjiin laitteisiin hiipunut? Pienenä sitä juostiin hippulat vinkuen kaikki laitteet läpi. Syömään ei juurikaan välissä ehtinyt. Pienellä tauolla hotkaistiin joku nakki, jäätelöä ja limsaa -ja eiku suoraan vuoristorataan vaan. Maan tasalla haettiin hoiperrellen horisonttia, ja seuraavaan laitteeseen mentiin, kun askeleet alkoivat taas osua asfalttiin.

Ranneke oli huippukeksintö. Mitä sitä lippuluukulla jonottamaan, kun koko päivän voi riekkua pää alaspäin. Välillä käytiin vetämässä narua, ja matka jatkui hassu hattu päässä, nalle kainalossa ja serpentiinit kaulassa.

Toista on tänä päivänä. Ranneketta ei kannata ostaa sen takia, että käy kerran mustekalassa, ja lopun aikaa istuu penkillä syömässä jäätelöä. Onhan niitä kaikenlaisia vekkuloita, puuhataloja, peilisaleja ja kummitusjunia. Ehkä kerran päivän aikana intoudun menemään tukkijokeen tai vastaavaan. Ennen kotiinlähtöä poikkean vielä kahvikuppikarusellissa.

Miten säälittävää. Minne hävisi nuoruusvuosien hulluus? Itsesuojeluvaisto saa miettimään: kestäätköhän nuo liitokset, onkohan ketjut tarkistettu, onkohan jarrut kunnossa, tuleekohan huono olo? Kääk. Miksei sitä lapsena miettinyt tuollaisia asioita?

Ensi kesänä kyllä ostan pitkästä aikaa rannekkeen ja juoksen kaikki laitteet läpi. Tai ehkä en niitä pahimpia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni viesti on suuri ilo. Ihanaa päivää sinulle :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...